CGI on rakentanut ja hoitanut valtionhallinnon talous- ja henkilöstöhallintopalveluja vuodesta 2008 lähtien alun perin Valtionkonttorin tilaamana. Vuonna 2017 tilaajavastuu siirtyi Kieku-hankkeen myötä Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskukselle (Palkeet), joka myös vastaa palvelujen organisoinnista virastoille. 

Kieku-hankkeen tavoitteena oli korvata yli 100 valtionhallinnon käytössä ollutta virastokohtaista talous- ja henkilöstöhallinnon järjestelmää, löytää yhtenäiset toimintatavat sekä parantaa tuottavuutta. Kieku-ratkaisu perustuu SAP-teknologiaan ja CGI:n palkanlaskennan ja ajanhallinnan komponentteihin. Kokoluokaltaan yksi suurimmista SAP-hankkeista Euroopassa on valmistunut, ja järjestelmävastuu on siirtynyt Palkeille, joka kehittää järjestelmää edelleen CGI:n kanssa.

 

Vankka yhteistyö jatkuu edelleen

IT-palveluyhtiö CGI ja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus (Palkeet) ovat allekirjoittaneet sopimuksen valtion Kieku-järjestelmän jatkuvista palveluista 22.5.2019. Uuden tuki- ja ylläpitosopimuksen piirissä on 62 000 valtion työntekijää. Sopimus osaltaan varmistaa, että kuten tähänkin asti he saavat palkkansa ajallaan ja että virastojen talous- sekä henkilöstöhallinnon prosessit toimivat mahdollisimman keskeytyksettä. 

Tulevaisuuden kannalta merkittävä uutuus on, että uudistuksen myötä Kieku-järjestelmään tulee myös lisää mobiiliominaisuuksia mm. ajanhallintasovellukseen. 

Lue lisää