Helsinki, 22.02.2017

Suomalaisten päättäjien mielestä kustannussäästöt, maine ja lainsäädäntö ovat organisaatioiden tärkeimmät kestävän kehityksen motivaatiotekijät. Yli 90 prosenttia päättäjistä pitää digitalisaatiota avainkeinona kestävän kehityksen edistämisessä.

Tiedot käyvät ilmi IT-palveluyritys CGI:n Suomessa tekemästä kyselytutkimuksesta. Ydinkohderyhmänä olivat johtajat ja asiantuntijat suurissa yrityksissä sekä julkishallinnon ja kolmannen sektorin organisaatioissa. Heiltä kysyttiin näkemyksiä digitalisaation merkityksestä osana taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää kehitystä.

"Ympäristövaikutusten vähentäminen kulkee käsi kädessä kustannussäästöjen kanssa. Mitä vähemmän kuluu energiaa ja materiaaleja tai tuotetaan hukkaa ja jätettä, sitä vähemmän myös kuluu rahaa", kestävän kehityksen johtaja Ulla Heinonen CGI:ltä tiivistää.

Kansalaiset, asiakkaat, sijoittajat ja media odottavat organisaatioilta yhä määrätietoisemmin ympäristön huomioon ottavia toimia. Tämä näkyy vastauksissa maineen ja asiakkaiden odotusten korostumisena.

Tärkeimmät motivaatiotekijät ympäristövaikutusten vähentämiseksi (249 vastausta, arvo 1 kuvaa vain vähän tärkeää, 5 erittäin tärkeää).

"Erottautuminen, kilpailijat, uusi liiketoiminta ja asiakkaiden odotukset korostuivat varsinkin yrityspuolen vastauksissa. Ympäristöalan ammattilaisille riskienhallinta on motivaatiotekijänä tärkeämpi kuin muille", kertoo tutkimuksen toteuttamisesta vastannut kestävän kehityksen asiantuntija Teemu Meronen.

Heinonen muistuttaa, että myös lainsäädäntö velvoittaa organisaatioita ympäristöparannuksiin. "Suomi on sitoutunut vähintään 80 prosentin ilmastopäästövähennyksiin vuoteen 2050 mennessä. Se tarkoittaa, että kaikkien organisaatioiden on pakko muuttaa toimintansa hiilineutraaliuden suuntaan."

Yli 90 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että digitalisaatiolla ja kestävällä kehityksellä on merkittävä yhteys. Valtaosa heistä myös arvioi, että tulevaisuudessa yhteys edelleen korostuu heidän omassa organisaatiossaan.

Yli 85 prosenttia tutkimukseen osallistuneista organisaatioista vähentää ympäristövaikutuksia etätyön ja sähköisten prosessien avulla. Etätyö on suosituinta valtion organisaatioissa (95 prosenttia vastaajista).

Mitä digitaalisia ratkaisuja yritykset ovat hyödyntäneet ympäristövaikutusten vähentämisessä.

Vastaajia kiinnostaa myös energiankulutuksen optimointi ja toimitusketjujen tarkempi seuranta digitaalisten ratkaisujen avulla. Toimitusketjujen digitaalisia hallintajärjestelmiä on käytössä 45 prosentissa yrityspuolen vastaajaorganisaatioista, kunnissa 31 prosentissa mutta valtiolla vain 16 prosentissa.

"Digitalisaation avulla voidaan parantaa tehokkuutta, vähentää hävikkiä ja muuttaa toimintatapoja kokonaan. Etädiagnostiikka ja paikasta riippumaton etäasiointi vähentävät suoraan liikennetarvetta ja siten liikenteen päästöjä", Meronen luettelee.

Tutkimukseen osallistuneista lähes 80 prosenttia vastasi, että heidän organisaationsa on julkaissut kestävään kehitykseen tai vastuullisuuteen liittyviä tavoitteita. Pisimmällä ovat kuntaorganisaatiot (94 prosenttia). Yrityssektori on kakkosena (84 prosenttia) ja valtion organisaatiot kolmosena (77 prosenttia).

Vain 16 prosenttia vastaajista ilmoitti, että organisaatiolla ei ole julkisia kestävän kehityksen tavoitteita. Kuusi prosenttia ei osannut tai halunnut vastata kysymykseen.

Tutkimus toteutettiin vuonna 2016, ja siihen osallistui 249 johtajaa ja asiantuntijaa. Valtaosa (80 %) vastaajista edusti yli 250 työntekijän organisaatioita.

Tutkimuksen toteuttanut CGI auttaa organisaatioita muun muassa kehittämällä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen ja työkaluja vastuujohtamiseen. CGI on toteuttanut asiakkailleen esimerkiksi erilaisia ympäristölaskureita biopolttoaineiden massataselaskennasta lentorahdin ilmastopäästöihin.

Tutkimusraportti on ladattavissa osoitteesta:
www.cgi.com/fi/kestava-kehitys/white-paper

 

Yhteystiedot/Lisätietoja:

Ulla Heinonen
Kestävän kehityksen johtaja
+358 40 550 6982
ulla.heinonen@cgi.com
www.cgi.com/fi/kestava-kehitys

 

Media
Esa Luoto
viestintäpäällikkö, CGI
+358 50 380 5601
esa.luoto@cgi.com

Vuonna 1976 perustettu CGI on maailman 5. ja Suomen 2. suurin riippumaton ICT-palveluja tarjoava yritys. Yhtiön
68 000 asiantuntijaa palvelevat tuhansia asiakkaita maailmanlaajuisesti. Suomessa CGI työllistää yli 3 000 henkilöä
17 paikkakunnalla. CGI konsultoi asiakkaitaan liiketoiminnan ja ICT-ratkaisujen kehittämisessä, integroi ja kehittää tietojärjestelmiä kattaen mm. 150 omaa IP-tuotetta sekä on asiakkaidensa ulkoistuskumppani. CGI:n liikevaihto on yli 10 Mrd. C$, ja yritys on listattu Toronton sekä New Yorkin pörsseissä (TSX:GIB.A ja NYSE:GIB). Lisätietoa: www.cgi.com ja www.cgi.com/fi.