Helsinki, 25.01.2016

IT-palveluyritys CGI on voittanut kilpailutuksen Liikenneviraston sovellusten ylläpidosta ja kehityksestä seuraavan viiden vuoden ajan. Sopimuksen arvo on noin 3-8 miljoonaa euroa riippuen ylläpidettäviin järjestelmiin tehtävän kehitystyön laajuudesta sekä mahdollisesti rakennettavista uusista järjestelmistä ja niiden ylläpidosta.

Sopimus kattaa usean väylätietoja käsittelevän tietojärjestelmän ylläpidon sekä mahdollisten uusien tietojärjestelmien kehityksen aina vuoteen 2021 asti. Kehityksessä CGI käyttää ketteriä menetelmiä, kuten Kanbania tai Scrumia.

”Liikenneviraston tavoitteena on yhdenmukaistaa väylätietojärjestelmiensä ylläpitoa ja siten alentaa järjestelmien ylläpitokustannuksia. Käydyn tarjouskilpailun perusteella parhaat edellytykset siihen on CGI:llä” toteaa yksikönpäällikkö Reijo Prokkola Liikenneviraston tieto-osastolta.

Liikenneviraston väylätietoja käytetään laajalti muun muassa viranomaistehtävissä, rakentamisessa ja kaavoituksessa.

"Paikkatietoihin kohdistuu tällä hetkellä erittäin paljon mielenkiintoa. Nojaamalla kokemukseemme paikkatiedon hyödyntämisestä ja ketteristä menetelmistä pystymme nopeuttamaan esimerkiksi datan avaamista laajempaan hyötykäyttöön", kertoo CGI:n valtionhallinnon palveluista vastaava johtaja Pekka Tonteri.

Nyt solmittu sopimus koskee Liikenneviraston järjestelmistä tie- ja katuverkon Digiroadia, ratatietoja kokoavaa Ratapurkkia, liikenteen automaattisten mittausasemien eli LAM-pisteiden järjestelmää, tieverkolta otettujen kuvien kuvatietojärjestelmää ja rataverkon mittauksista tuotettua Emmakarttaa.

Lisätietoa

Pekka Tonteri
johtaja, valtionhallinnon palvelut
+358 40 5675250
pekka.tonteri@cgi.com

 

Media

Esa Luoto
viestintäpäällikkö, CGI Suomi
+358 50 380 5601
esa.luoto@cgi.com

 

Vuonna 1976 perustettu CGI on maailman 5. ja Suomen 2. suurin riippumaton ICT-palveluja tarjoava yritys. Yhtiön 68 000 asiantuntijaa palvelevat tuhansia asiakkaita maailmanlaajuisesti. Suomessa CGI työllistää yli 3 200 henkilöä 17 paikkakunnalla. CGI konsultoi asiakkaitaan liiketoiminnan ja ICT-ratkaisujen kehittämisessä, integroi ja kehittää tietojärjestelmiä sekä on asiakkaidensa ulkoistuskumppani. CGI:n liikevaihto on yli 10 Mrd. C$, ja yritys on listattu Toronton sekä New Yorkin pörsseissä (TSX:GIB.A ja NYSE:GIB). Lisätietoa: www.cgi.com ja www.cgi.com/fi.

 

Tulevaisuutta koskevat lausunnot
Kaikki tämän lehdistötiedotteen lausunnot, jotka eivät suoraan ja yksinomaan koske historiallisia tosiseikkoja, ovat Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (United States Securities Act of 1933) pykälän 27A ja vuoden 1934 arvopaperimarkkinalain (United States Securities Exchange Act) pykälän 21E, niihin myöhemmin tehtyine muutoksineen, mukaisia "tulevaisuutta koskevia lausuntoja" ja Kanadan arvopaperilakien mukaista "tulevaisuutta koskevaa tietoa". Nämä lausunnot ja tämä tieto edustavat CGI:n aikeita, suunnitelmia, odotuksia ja uskomuksia, ja niihin sisältyy riskejä, epävarmuustekijöitä ja muita tekijöitä, joista monet ovat yhtiöstä riippumattomia. Näiden tekijöiden johdosta todelliset tulokset voivat erota huomattavasti tulevaisuutta koskevissa lausunnoissa tai tulevaisuutta koskevassa tiedossa esitetyistä. Edellä mainittuihin tekijöihin kuuluvat, niihin kuitenkaan rajoittumatta: uusien tilausten ajoitus ja mittakaava; yrityskaupat ja muut yritysjärjestelyt; kyky houkutella ja pitää päteviä hallituksen jäseniä; kilpailu nopeasti kehittyvillä IT-markkinoilla; talouden yleinen tila; valuuttakurssit ja muut riskit, jotka on mainittu lehdistötiedotteessa, CGI:n vuosittaisissa ja neljännesvuosittaisissa Johdon katsauksissa (Management's Discussion and Analysis, MD&A), CGI:n vuosikertomuksessa, U.S. Securities and Exchange Commission -elimelle toimitetussa CGI:n vuosikertomuksen lomakkeessa 40-F (tallennettu EDGAR-järjestelmään osoitteessa www.sec.gov) ja Kanadan markkinaviranomaisille toimitetussa yhtiön vuosikertomuslomakkeessa (tallennettu SEDAR-järjestelmään osoitteessa www.sedar.com), sekä kaikki edellä mainittuja koskevat olettamukset. Osan tulevaisuutta koskevista lausunnoista tai tiedosta voi tunnistaa ilmaisuista "uskoa", "arvioida", "odottaa", "aikoa", "ennakoida", "ennustaa", "suunnitella" ja niiden muunnelmista sekä samankaltaisista ilmaisuista. Nämä ilmaisut koskevat ainoastaan niiden päiväyksen jälkeistä aikaa. Erityisesti yhtiön tulevaa tulosta koskevat lausunnot ovat tulevaisuutta koskevia lausuntoja ja tulevaisuutta koskevaa tietoa. CGI sanoutuu irti aikeista tai velvollisuuksista päivittää tai tarkastaa tulevaisuutta koskevia lausuntoja tai tulevaisuutta koskevaa tietoa julkisesti uuden tiedon, tulevien tapahtumien tai muun seikan nojalla, ellei sovellettavassa laissa niin vaadita. Lukijoita varoitetaan luottamasta liikaa tällaisiin tulevaisuutta koskeviin lausuntoihin tai tulevaisuutta koskevaan tietoon.