CGI - Uutiset
Jaa
Aineistot
Uutiset

Leena-Mari Lähteenmaa CGI Suomen toimitusjohtajaksi

Helsinki, 31.05.2018 -  

CGI, maailman 5. suurin riippumaton IT-palveluyhtiö, on nimittänyt Leena-Mari Lähteenmaan vastaamaan Suomen maayhtiön liiketoiminnasta. Tehtävässään hän seuraa Tapio Volasta, joka on nimitetty CGI:n Pohjois-Euroopan suurasiakasmyynnin johtajaksi.

CGI Suomen toimitusjohtajana aloittavalla Lähteenmaalla on laaja IT-alan kokemus sekä Suomessa että Pohjoismaissa. CGI:n sekä sen edeltäjän johtotehtävissä hän on toiminut vuodesta 2008 alkaen. Viimeksi hän on vastannut konsernin pohjoismaisesta infrastruktuuripalvelujen liiketoiminnasta.

CGI toimii Suomessa 18 paikkakunnalla yli 3 700 asiantuntijan voimin. Yhtiö on lukuisten yhteiskunnalle ja yrityksille toimintakriittisten palvelujen toimittaja ja uusien digitaalisten palvelujen kehittäjä.

”Digitaalinen murros ja sen myötä muuttuvat asiakastarpeet vaativat meiltä sekä pitkäjänteistä sitoutumista että jatkuvaa ketteryyttä ja laadun kehittämistä. Leena-Mari on Suomen parhaita ja kokeneimpia johtajia luotsaamaan CGI:n ja asiakkaamme läpi käynnissä olevan murroksen. Hänellä on vahvat näytöt palvelujen asiakaslähtöisestä ja tuloksellisesta kehittämisestä niin Suomessa kuin kansainvälisesti”, kiteyttää Heikki Nikku, CGI:n Pohjois-Euroopan toimintojen johtaja, uuden maajohtajan valintaperusteet.

”Uudet teknologiat ja metodologiat mahdollistavat täysin uudenlaiset palvelut ja palvelutuotannon mallit. Tähän liittyy sekä tehtävämme että kilpailuetumme. Koen keskeiseksi tehtäväksemme luoda kilpailukykyistä Suomea auttamalla suomalaisia yrityksiä ja julkishallinnon toimijoita. CGI:n merkittävä kilpailuetu on puolestaan kykymme kokonaisvaltaiseen palvelutuotantoon. Pystymme kehittämään ja toimittamaan käytännössä kaikki palvelut teknologioiden tehokkaaseen hyödyntämiseen, digitaalisen transformaation läpivientiin sekä kasvun rakentamiseen. On suuri kunnia päästä johtamaan asiantuntijoidemme joukkoa, jolla on näin merkittävä rooli Suomessa”, kertoo Leena-Mari Lähteenmaa.

CGI:n Pohjois-Euroopan toimintoihin kuuluvat Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Puola, Latvia, Liettua ja Viro, joissa yhtiöllä on yhteensä lähes 9 000 työntekijää. Globaalisti CGI:llä on yli 73 000 työntekijää 40 eri massa.

Lähteenmaa seuraa tehtävässään Tapio Volasta, joka on johtanut CGI:n liiketoimintaa Suomessa vuodesta 2015. Jatkossa Volanen johtaa CGI:n Pohjois-Euroopan suurasiakasmyyntiä.

”Kolme vuotta Suomen CGI:n johdossa ovat olleet työntäyteisiä ja antoisia. Elämme suurinta murroksen aikaa sitten internetin avautumisen. Digitaalisuuden ja tekoälyn kehitys ravistelee kaikkia toimialoja – omamme mukaan lukien. Määrätietoisella työllä ja mahtavalla henkilöstöllämme olemme onnistuneet kasvamaan toimialamme laatujohtajaksi ja suurimmaksi palvelutoimittajaksi. Olen varma, että Leena-Marin ohjauksessa positiivinen kehityksemme tulee jatkumaan”, Tapio Volanen arvioi.

 

Lisätietoja
Heikki Nikku
President
CGI Northern Europe
+358 40 050 0782
heikku.nikku@cgi.com

Leena-Mari Lähteenmaa
Senior Vice President
CGI Suomi
+358 50 410 3135
leena-mari.lahteenmaa@cgi.com

Tapio Volanen
Senior Vice President, Business Engineering
CGI Northern Europe
+358 40 570 4775
tapio.volanen@cgi.com

Media:
Esa Luoto
viestintäpäällikkö, CGI Suomi
+358 50 380 5601
esa.luoto@cgi.com

Kuvia CGI:stä ja avainhenkilöistä:
https://1drv.ms/f/s!AvSUjCy7IC08kEuKKm_Tw6ErzI82

Vuonna 1976 perustettu CGI on maailman 5. ja Suomen suurin riippumaton IT- ja liiketoimintakonsultoinnin palveluyhtiö. Suomessa CGI työllistää yli 3 700 henkilöä 18 paikkakunnalla. Maailmanlaajuisesti yhtiöllä on 73 000 asiantuntijaa sekä kokonaisvaltainen valikoima palveluja asiakkaiden liiketoiminnan ja IT-ratkaisujen kehittämiseen, integrointiin ja ulkoistuksiin. Palvelutuotannossa CGI luottaa paikalliseen läsnäoloon, globaaleihin palveluverkostoihin ja IP-ratkaisuihin auttaessaan asiakkaita saavuttamaan tuloksia ja onnistumaan digitaalisessa muutoksessa. CGI:n liikevaihto on 10,8 Mrd. C$, ja yritys on listattu Toronton sekä New Yorkin pörsseissä (TSX:GIB.A ja NYSE:GIB). Lisätietoa: www.cgi.com ja www.cgi.fi.