Helsinki, 15.01.2013

LTC-Otso Oy tuottaa ICT-palveluita LähiTapiola-ryhmälle, Eteralle ja Turvalle

Vakuutus- ja finanssiyhtiö LähiTapiolan tytäryhtiö Tieto-Tapiola ja it-palveluyritys Logica, joka toimii nyt nimellä CGI, ovat sopineet uuden yhteisen yhtiön perustamisesta. Uusi yritys LTC-Otso Oy kehittää ja tarjoaa pankki- ja vakuutusalan ICT-palveluita LähiTapiola-ryhmälle, Eteralle ja Turvalle. Tavoitteena on yhdenmukaistaa, muokata ja tehostaa toimintaa. Uuden yrityksen liikevaihto seuraavan viiden vuoden aikana on noin 150 miljoonaa euroa.

”Tarve perustaa uusi yritys oli suunnitelmissa jo Tapiolassa, ja tarve vain vahvistui Lähivakuutuksen ja Tapiolan fuusioitumisen myötä. Logica valikoitui kumppaniksi, sillä heillä tunnetaan alan tarpeet läpikotaisin. Tällä järjestelyllä varmistamme laadukkaat IT-palvelut vaativiin finanssisektorin tarpeisiin”, LähiTapiolan tietohallintojohtaja Esa Viitamäki sanoo.

Toimitusjohtajaksi valitun Jukka Tarkiaisen luotsaamana LTC-Otso tuottaa asiakkailleen tietojärjestelmien kehitys-, konsultointi- ja sovellushallintapalveluita. Palvelut kattavat vahinko-, henki- ja työeläkevakuutusliiketoiminnan sekä pankki-, varainhoito- ja kiinteistösijoittamisen liiketoimintojen tarpeet.

“Pankki- ja vakuutusalalla tietojärjestelmät eivät ole tukipalvelu vaan liiketoiminnan kovaa ydintä. Yhdistämällä osaamisemme ja kansainvälisen kokemuksemme voimme tarjota kilpailukykyisiä, innovatiivisia ja tehokkaita tapoja tuottaa palveluita”, sanoo CGI:n Suomen maayhtiön toimitusjohtaja Heikki Nikku.

Kuvassa LTC-Otson hallitus: LähiTapiolan talousjohtaja Timo Laakso ja tietohallintojohtaja Esa Viitamäki, LTC-Otson toimitusjohtaja Jukka Tarkiainen, hallituksen puheenjohtaja Seppo Matikainen sekä Jan Sippel ja Heikki Nikku CGI:stä.

Uuden yhtiön palvelukseen siirtyy Tieto-Tapiolan 240 työntekijää sekä jatkossa noin 40 henkilöä CGI:ltä. LTC-Otso toimii Espoosta ja Tampereelta käsin. Toimintansa uusi yritys aloittaa helmikuun 2013 alussa. 

“Kirjaimet LTC-yhtiön nimen alussa juontuvat luonnollisesti perustajayritysten nimistä. Samalla niissä kuitenkin tiivistyy yhteinen ydintavoitteemme: Pitkäjänteinen sitoutuminen – Long Term Commitment”, Nikku kertoo.

 

Lisätietoa CGI:ssä antavat

Heikki Nikku, toimitusjohtaja, Logica Suomi Oy, puh. 0400 500 782

Jukka Tarkiainen, toimitusjohtaja, LTC-Otso Oy, puh. 040 779 6799

 

Lisätietoa LähiTapiolassa antaa:

Esa Viitamäki, tietohallintojohtaja, LähiTapiola-ryhmä, puh. 040 7057 63 

Logica on nyt CGI. Olemme globaali IT-palvelu- ja liiketoimintayritys, joka auttaa asiakkaitaan saavuttamaan toimintansa tavoitteet. Palveluksessamme on 72 000 asiantuntijaa yli 40 maassa. Toimimme lähellä asiakkaitamme ja meillä on laaja osaaminen sekä kattavat IT-palvelut, jotka tukevat asiakkaidemme liiketoiminnan kehittämistä missä vain, milloin vain. Lisätietoa cgi.com ja logica.fi.

LähiTapiola: Tapiola ja Lähivakuutus ilmoittivat helmikuussa yhdistyvänsä keskinäiseksi finanssiryhmäksi. LähiTapiola-ryhmä aloittaa toimintansa 1.1.2013. LähiTapiola-ryhmä tarjoaa kattavat vakuutus-, pankki- ja sijoittamispalvelut henkilöasiakkaille, yrittäjille, yrityksille ja yhteisöille. LähiTapiolasta muodostuu Suomen suurin ja vakavaraisin vahinkovakuuttaja, jonka arvioitu vahinkovakuuttamisen markkinaosuus on noin 30 prosenttia, vahinkovakuutuksen maksutulo noin miljardi euroa ja omistaja-asiakkaiden määrä on noin 1,5 miljoonaa. www.lahitapiola.fi