Helsinki, 21.06.2017

Ryhmä Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijoita tutki robottien ohjaamista ja hallintaa hyödyntämällä uutta lisätyn todellisuuden teknologiaa. Hyödynnetyt teknologiat ja opastuksen opiskelijoille tarjosi IT-palveluyritys CGI.

Robotiikka ja lisätty todellisuus (Augmented Reality, AR) ovat nousemassa merkittävään rooliin monilla aloilla avaruustutkimuksesta teollisuuteen. Etenkin AR-teknologia on vielä nuorta ja käytännön sovelluksia vasta kehitellään, mutta ala kasvaa nyt kiihtyvällä vauhdilla. Kyse on teknologiasta, jossa näkyvään ympäristöön lisätään hologrammeja, muita virtuaalielementtejä sekä digitaalista viestintää.

Viidelle Hämeen ammattikorkeakoulun tietojenkäsittelyn opiskelijalle avautui ainutlaatuinen tilaisuus tutustua kehityksen kärkeen kuluneen talven ja kevään aikana.

”Opiskelijamme saivat CGI:ltä käyttöönsä lisätyn todellisuuden HoloLens-lasit, pilvipalveluja sekä kokeneiden asiantuntijoiden opastusta. Niiden avulla he pääsivät projektiopintoinaan kehittämään eleisiin ja ääneen perustuvaa robotin ohjausjärjestelmää”, kertoo tietojenkäsittelyn opettaja Lauri Salminen HAMKista.

Salmisen mukaan projekti oli opiskelijoille tärkeä oppimisen paikka paitsi aiheen myös työelämäharjoittelun kannalta. CGI:lle yhteistyö liittyi oppilaitosyhteistyön kehittämiseen sekä vuoden vaihteessa alkaneeseen Future Talent -ohjelmaan.

”Tavoitteemme on palkata Suomessa 1 000 uutta nuorta osaajaa muutamassa vuodessa. Koska hyvistä yksilöistä on kova kilpailu, pyrimme jatkuvasti löytämään uusia mahdollisuuksia tehdä kiinnostavia yhteistyöprojekteja oppilaitosten kanssa eri puolilla Suomea. Meillä on suuret toimipisteet myös Hämeenlinnassa ja Riihimäellä, joten tällainen yhteisprojekti HAMKin kanssa on meille hyvä mahdollisuus osoittaa käytännössä, millaisten asioiden kanssa meillä voi päästä työskentelemään”, taustoittaa teollisuuden toimialaratkaisuihin erikoistuneen yksikön johtaja Jani Petäkoski CGI:ltä.

 

Lisätietoa:
Lauri Salminen
tuntiopettaja (tietojenkäsittely), HAMK
etunimi.sukunimi@hamk.fi

Jani Petäkoski
johtaja, teollisuuden toimialaratkaisut, CGI
+358 40 1721 636
jani.petakoski@cgi.com

Media:
Esa Luoto
viestintäpäällikkö, CGI
+358 50 380 5601
esa.luoto@cgi.com

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK kouluttaa nuoria ja aikuisia sekä tekee soveltavaa tutkimusta ja kehitystyötä. HAMKin toimipisteet ovat Kanta-Hämeessä ja Etelä-Pirkanmaalla. Lisätietoa www.hamk.fi.

Vuonna 1976 perustettu CGI on maailman 5. ja Suomen 2. suurin riippumaton ICT-palveluja tarjoava yritys. Yhtiön 70 000 asiantuntijaa palvelevat tuhansia asiakkaita maailmanlaajuisesti. Suomessa CGI työllistää yli 3 200 henkilöä 17 paikkakunnalla. CGI konsultoi asiakkaitaan liiketoiminnan ja ICT-ratkaisujen kehittämisessä, integroi ja kehittää tietojärjestelmiä kattaen mm. 150 omaa IP-tuotetta sekä on asiakkaidensa ulkoistuskumppani. CGI:n liikevaihto on yli 10 Mrd. C$, ja yritys on listattu Toronton sekä New Yorkin pörsseissä (TSX:GIB.A ja NYSE:GIB). Lisätietoa: www.cgi.com ja www.cgi.com/fi.