Helsinki, 19.02.2018

Fortum on ulkoistanut kotimaan palkanmaksutoimintonsa IT-palveluyhtiö CGI:n hoidettavaksi. Samalla CGI laajentaa Suomen henkilöstöhallinnon palvelujaan kattamaan myös palkanlaskennan ulkoistukset.

Ulkoistuspalvelu kattaa kaikki Fortumin Suomen yksikön palkanlaskentaan ja -maksatukseen liittyvät toiminnot. Niiden piirissä on noin 2 100 fortumlaista. 

Ulkoistuksen yhteydessä kuusi Fortumin työntekijää Suomessa on siirtynyt vanhoina työntekijöinä CGI:n palkkalistoille. Useiden maiden toimipisteissä on siirrytty ulkoistettuun palkkapalveluun jo aiemmin.

”Meillä on pitkä yhteinen historia CGI:n kanssa heidän palkkajärjestelmiensä käyttäjänä. Siirtämällä koko palvelun tuottamisen järjestelmämme ja toimintamallimme valmiiksi tuntevalle kumppanille, saavutamme tavoittelemamme kustannushyödyt”, kertoo Fortumin Taloushallinnon palvelukeskuksen johtaja Ensio Väisänen.

Kustannustehokkuuden ja palvelutason nousun mahdollistaa muun muassa CGI:n kyky hyödyntää tuntemustaan Fortumin toimintamalleista sekä erityisesti Fortumin käyttämästä järjestelmästä ja sen hyödyntämismahdollisuuksista. Ulkoistuspalveluun siirtyminen onnistui ennätysajassa, vain muutamassa kuukaudessa.

"Asiakkaana ollessaan palkanlaskijat eivät aina ehdi hyödyntää kaikkia järjestelmän ominaisuuksia, koska heidän työnsä painopisteenä on päivittäisten asioiden hoitaminen. Ulkoistaminen tuo palkkakuitille hinnan. Se ohjaa miettimään, onko parempia, tehokkaampia ja järkevämpiä tapoja toimia. Tätä kautta ulkoistushyödyt realisoituvat nopeasti asiakasyritykselle”, kertoo CGI:n palkkaratkaisuista ja -palveluista vastaava johtaja Heli Korvenranta.

Fortum on CGI:n ensimmäinen palkkaulkoistusasiakas Suomessa.

”Yhtiömme on vahva toimija tälläkin saralla globaalisti, mutta Suomessa tämä on nyt uusi päänavaus. Niin sanottuna end-to-end-palvelutoimittajana aiomme kasvattaa voimakkaasti tätäkin palvelualuetta. Näin tuomme asiakkaillemme keinon saada aiempaa enemmän hyötyjä irti järjestelmistä, joita olemme kehittäneet”, valottaa CGI Suomen toimitusjohtaja Tapio Volanen tulevaisuuden suunnitelmia.

CGI:n palkanlaskennan ratkaisut ja -palvelut soveltuvat sekä yksityis- että julkissektorille ja erikokoisten organisaatioiden palkanlaskennan tarpeisiin. Yli tuhat suomalaista yritystä ja julkisorganisaatiota käyttää CGI:n HR- ja pakkaratkaisuja. Niiden tukemana maksetaan 1,3 miljoonan suomalaisen palkat.  

 

Lisätietoja:
Heli Korvenranta
johtaja, palkkaratkaisut ja -palvelut, CGI
+358 40 844 5643heli.korvenranta@cgi.com 

Media:

Esa Luoto
viestintäpäällikkö, CGI Suomi
+358 50 380 5601esa.luoto@cgi.com

 

Vuonna 1976 perustettu CGI on maailman 5. ja Suomen 2. suurin riippumaton IT- ja liiketoimintakonsultoinnin palveluyhtiö. Suomessa CGI työllistää yli 3 700 henkilöä 18 paikkakunnalla. Maailmanlaajuisesti yhtiöllä on 72 500 asiantuntijaa sekä kokonaisvaltainen valikoima palveluja asiakkaiden liiketoiminnan ja IT-ratkaisujen kehittämiseen, integrointiin ja ulkoistuksiin. Palvelutuotannossa CGI luottaa paikalliseen läsnäoloon, globaaleihin palveluverkostoihin ja IP-ratkaisuihin auttaessaan asiakkaita saavuttamaan tuloksia ja onnistumaan digitaalisessa muutoksessa. CGI:n liikevaihto on 10,8 Mrd. C$, ja yritys on listattu Toronton sekä New Yorkin pörsseissä (TSX:GIB.A ja NYSE:GIB). Lisätietoa: www.cgi.com ja www.cgi.com/fi.