Vakuutusalalla luontevat mahdollisuudet asiakkaiden kohtaamiseen ovat vähissä. Siksi LähiTapiola lähti etsimään uusia keinoja asiakaskokemuksen kehittämiseen dataan tukeutuen.

Suomen väestörakenteen ja kulutuskäyttäytymisen muutokset sekä digitaalinen murros haastavat henkivakuuttajia etsimään uusia toimintatapoja kilpailukyvyn varmistamiseksi. Henkivakuuttajat pyrkivät parantamaan perinteisten tuotteidensa kannattavuutta ja tuomaan markkinoille yhä nopeammin uusia palveluita.

Riskienhallinta, digitalisaation hyödyntäminen ja kustannusten pienentäminen ovat keskeisiä menestystekijöitä, edellyttäen kuitenkin muutoksia liiketoiminnassa ja toimintamalleissa. Ymmärrämme henkivakuuttamisen trendit ja tarjoamme kokonaisvaltaisia ratkaisuja hyödyntäen laajaa osaamistamme pohjoismaisesta ja eurooppalaisesta toimintaympäristöstä.

Palvelumme henkivakuutusyhtiöille
 

 

insurance pac businessman bigscreen data

CGI auttoi LähiTapiolaa tuomaan markkinoille uudenlaisen vakuutuksellisen varainhoidon ratkaisun

LähiTapiola Henkiyhtiö halusi tuoda säästämisen ja sijoittamisen ratkaisut markkinoille entistä kilpailukykyisemmin. Uuden palvelun kautta asiakas saa suuren sijoittajan edut ja sijoituskohteet käyttöönsä. Ratkaisussa yhdistyi CGI:n vahva toimiala- ja teknologiaosaaminen.