Helsinki, 24.05.2017

Raisio-konserni on ottanut ensimmäisenä Suomessa käyttöön uuden sukupolven SAP S/4HANA -toiminnanohjausratkaisun. Järjestelmällä on alkuvaiheessa noin 300 käyttäjää Suomessa. Seuraavaksi ratkaisu otetaan käyttöön Puolassa. Liiketoiminnan ennakointikykyä parantavan ratkaisun toteutti IT-palveluyhtiö CGI.

"Yrityksemme on viime vuosien aikana käynyt läpi valtavan rakenteellisen muutoksen. Tämän takia päätimme uudistaa myös toiminnanohjauksemme tärkeimmän työkalun ketterämmäksi ja reaaliaikaistaa samalla yhtiön taloushallinnon ja logistiikan toiminnot”, Raision talousjohtaja Antti Elevuori kiteyttää.

CGI:n toteuttama SAP-implementointi yhtenäistää Raisio-konsernin yksiköiden toiminnanohjaustiedon syöttämisen, keräämisen ja analysoinnin läpinäkyvän Global Template -mallin avulla. Ratkaisu mahdollistaa myös helppokäyttöiset ja mobiilit käyttöliittymät eri käyttäjäryhmille.

Johtaja Tapani Ojaluoma CGI:ltä pitää SAP S/4HANAn erityisvalttina liiketoiminnan muutosten ennakointikykyä. "S/4HANA helpottaa liiketoiminnan suunnittelua sekä auttaa löytämään uusia liiketoimintamalleja ja arvioimaan niiden vaikutuksia välittömästi koko yrityksen tulokseen", Ojaluoma korostaa.

Tiimiytys varmisti projektin sujumisen

Uutta hankkeen toteutuksessa oli paitsi teknologia myös tiimiytymismalli, jolla varmistettiin projektiryhmän tiimidynamiikan toimivuus ja hyvinvointi. Perinteisen kick offin lisäksi jokaisesta projektin jäsenestä tehtiin työ- ja kommunikaatiotapoihin keskittyvä henkilöprofiili – sekä CGI:ssä että Raisiossa. Jokainen sai ennakkoon käsityksen toistensa työtavoista ja pääsi tutustumaan toisiinsa myös analyysin kautta.

"Analyysin pohjalta jokaiselle CGI–Raisio-työparille luotiin kommunikaatiomalli. Projekti eteni alusta asti niin hyvin, että kokeneet Raision ja CGI:n projektipäälliköt saivat yllättyä iloisesti ongelmien ja yllätysten puuttumisesta", johtaja Harri Ruuska CGI:ltä kertoo.

Ruuska pitää tärkeänä myös sitä, että projektissa voitiin ennakkoluulottomasti haastaa perinteisiä tapoja toimia sekä tarjota asiakkaalle moderneja ja automatisoituja ratkaisumalleja. Tässä auttoi CGI:n kehittämä SAP S/4HANA Assessment -konsepti, joka on kustannustehokas tapa arvioida uusimpien SAP-ratkaisujen liiketoimintahyötyjä ja tukea business-casen rakentamista.

www.cgi.com/fi/toiminnanohjaus/sap-s4hana

 

Media:
Esa Luoto
viestintäpäällikkö, CGI
+358 50 380 5601
esa.luoto@cgi.com

Vuonna 1976 perustettu CGI on maailman 5. ja Suomen 2. suurin riippumaton ICT-palveluja tarjoava yritys. Yhtiön 70 000 asiantuntijaa palvelevat tuhansia asiakkaita maailmanlaajuisesti. Suomessa CGI työllistää yli 3 200 henkilöä 17 paikkakunnalla. CGI konsultoi asiakkaitaan liiketoiminnan ja ICT-ratkaisujen kehittämisessä, integroi ja kehittää tietojärjestelmiä kattaen mm. 150 omaa IP-tuotetta sekä on asiakkaidensa ulkoistuskumppani. CGI:n liikevaihto on yli 10 Mrd. C$, ja yritys on listattu Toronton sekä New Yorkin pörsseissä (TSX:GIB.A ja NYSE:GIB). Lisätietoa: www.cgi.com ja www.cgi.com/fi