Helsinki, 12.06.2017

Helsingin yliopisto on valinnut taloushallinnon järjestelmäympäristöksi uuden sukupolven SAP S/4HANAn. Kyseessä on Suomen ensimmäinen SAP S/4HANA -toimitus julkishallinnon puolella. Noin miljoonan euron hankkeen suunnittelusta ja läpiviennistä vastaa CGI.

Järjestelmäpäivitys luo pohjan Helsingin yliopiston taloushallinnon laajemmalle uudistamistyölle ja kokonaisarkkitehtuurin yksinkertaistamiselle. Siksi nyt tehtävä päivitys ja siinä onnistuminen ovat yliopiston taloushallinnolle kriittisen tärkeitä.

Helsingin yliopiston kehittämispäällikkö Jere Reinikaisen mukaan helpotusta on luvassa niin sovellusten loppukäyttäjille kuin taloushallinnon ammattilaisillekin. Kaikkiaan Helsingin yliopiston SAPilla on noin 7 500 käyttäjää.

"Yliopistolla on käytössä hajanainen joukko erilaisia päätelaitteita, selaimia ja käyttöjärjestelmiä. CGI:n kanssa tehtävän uudistuksen myötä saamme käyttöön ratkaisun, jota pystyy käyttämään laajasti eri välineillä. Myös mobiilikäyttö tulee mahdolliseksi. Esimerkiksi osto- ja matkalaskujen hyväksyminen helpottuu olennaisesti."

Käytettävyyden lisäksi taloudesta saatavan tiedon ajantasaisuus ja täsmällisyys sekä kyky kehittää raportointia parantuvat merkittävästi.

Teknologia- ja kumppanivertailuissa SAP ja CGI osoittautuivat Reinikaisen mukaan ylivoimaisiksi.

"Eri vaihtoehtoja vertaillessamme uusimpaan SAP-teknologiaan siirtyminen osoittautui kiistatta järkevimmäksi. Toimittajista CGI erottautui paitsi hinnaltaan myös osaamiseltaan vahvimpana toimittajana. Heillä on pitkä kokemus taloudenohjauksen kehittämisestä sekä uusien teknologioiden hyödyntämisestä", avaa Reinikainen valintapäätösten taustoja.

CGI:n Veli Isoniemi pitää Helsingin yliopiston hanketta merkittävänä suunnannäyttäjänä julkisella sektorilla.

”S/4HANA on merkittävin mullistus SAP-ekosysteemissä tällä vuosikymmenellä. Siksi uskon sen leviävän laajaan käyttöön. Helsingin yliopiston hanke tulee olemaan esikuva muillekin hanoitusta suunnitteleville organisaatioille erityisesti julkisella sektorilla”, arvioi Isoniemi.

Uuden sukupolven SAP-ratkaisun käyttöönoton helpottamiseen CGI on kehittänyt oman asiantuntijapalvelun nimeltään SAP S/4HANA Assessment. Kyse on palvelusta, jossa CGI:n asiantuntijat auttavat arvioimaan uusimpien SAP-ratkaisujen asiakaskohtaisia liiketoimintahyötyjä ja rakentamaan investoinneista kannattavia business-caseja.

 

Media:
Esa Luoto
viestintäpäällikkö, CGI Suomi
+358 50 380 5601
esa.luoto@cgi.com

Vuonna 1976 perustettu CGI on maailman 5. ja Suomen 2. suurin riippumaton ICT-palveluja tarjoava yritys. Yhtiön 70 000 asiantuntijaa palvelevat tuhansia asiakkaita maailmanlaajuisesti. Suomessa CGI työllistää yli 3 200 henkilöä 17 paikkakunnalla. CGI konsultoi asiakkaitaan liiketoiminnan ja ICT-ratkaisujen kehittämisessä, integroi ja kehittää tietojärjestelmiä kattaen mm. 150 omaa IP-tuotetta sekä on asiakkaidensa ulkoistuskumppani. CGI:n liikevaihto on yli 10 Mrd. C$, ja yritys on listattu Toronton sekä New Yorkin pörsseissä (TSX:GIB.A ja NYSE:GIB). Lisätietoa: www.cgi.com ja www.cgi.com/fi.