Helsinki, 12.04.2018

CGI vastaa Otava-konsernin tietojärjestelmien tietoturvan valvonta- ja raportointipalveluista sekä lokitietojen keskitetystä keräyspalvelusta. Kumppanuussopimus kattaa sekä konesali- että pilvipalvelut.

"Kumppanuuden ansiosta pystymme ennakoimaan tieto- ja kyberturvatilannetta aiempaa kokonaisvaltaisemmin ja samalla parannamme häiriötilanteisiin liittyviä valmiuksiamme. Lähtökohtana on liiketoiminnan häiriötön toiminta ja jatkuvuuden varmistaminen", Otava-konsernin tietohallintojohtaja Maarit Laakkonen tiivistää.

Valvonta-, analysointi- ja raportointitehtävät hoitaa käytännössä CGI:n Cyber Security Operations Center (SOC). Palvelun piiriin kuuluu sekä operatiivisia että verkon- ja palvelujenhallintaan liittyviä järjestelmiä.

Otava vastasi aiemmin tietototurva-asioista itse ja useiden kumppaneiden kanssa.

"Toiminta oli pääasiassa reaktiivista, eli ongelmiin reagoitiin vasta tapahtumien perusteella. Tilanteiden kokonaiskuvaa oli vaikea hahmottaa, koska tietoturvaa hoidettiin useina erillisinä osa-alueina", Laakkonen kertoo.

CGI:n kyberturvallisuuskeskuksen johtaja Mika Heino muistuttaa, että perinteiset virustorjunnat ja verkkopalomuurit eivät enää riitä pitämään tietojärjestelmiä ja tietoja yritysten hallussa. Elintärkeiden toimintojen ja kyberturvan varmistaminen edellyttää lisäksi ensiluokkaista havainnointi- ja reagointikykyä.

"CGI:n SOC-palvelun yhtenä perusjalkana on keskitetty lokienkeräyspalvelu. Lokeja kerätään kaikista kyberturvallisuuden ja liiketoiminnan kannalta keskeisistä järjestelmistä, jotta niiden perusteella voidaan analysoida huolestuttavia tapahtumia asiakkaan verkossa", Heino kertoo.

Yhteistyöprojekti CGI:n kanssa käynnistyi kesäkuussa 2017. Palvelun koekäyttö alkoi elokuussa, ja palvelu on ollut tuotantokäytössä marraskuusta lähtien.

Maarit Laakkonen pitää yhteistyöprojektia poikkeuksellisen onnistuneena: "Harvemmin kohdalle sattuu projekteja, joiden yhteydessä ei tule yllätyksiä läpiviennissä eikä käyttöönotossa. Myös aikataulu ja kustannukset ovat olleet sitä, mistä alun perin sovittiin."

"Yhteistyötä on helpottanut olennaisesti se, että CGI on tuotteistanut palvelunsa erittäin pitkälle. Tarvittavat muutokset tehtiin yhteisillä kehityspäätöksillä", Laakkonen kertoo.

Myös keskinäinen luottamus ja kommunikointitaito ovat hänen mukaansa olleet avainasemassa projektin onnistumisessa.

"Olemme olleet samalla aaltopituudella heti alusta alkaen niin tarpeiden kuin palvelujenkin kohdalla. Kumpikin osapuoli tietää koko ajan, mistä on kysymys ja mitä haetaan. Aito kumppanuus on enemmän kuin perinteistä tilaaja-toimittaja -yhteistyötä", Laakkonen korostaa.

 

Media:
Esa Luoto
viestintäpäällikkö, CGI Suomi
+358 50 380 5601
esa.luoto@cgi.com

Vuonna 1976 perustettu CGI on maailman 5. ja Suomen 2. suurin riippumaton ICT-palveluja tarjoava yritys. Yhtiön 65 000 asiantuntijaa palvelevat tuhansia asiakkaita maailmanlaajuisesti. Suomessa CGI työllistää yli 3 200 henkilöä 17 paikkakunnalla. CGI konsultoi asiakkaitaan liiketoiminnan ja ICT-ratkaisujen kehittämisessä, integroi ja kehittää tietojärjestelmiä kattaen mm. 150 omaa IP-tuotetta sekä on asiakkaidensa ulkoistuskumppani. CGI:n liikevaihto on yli 10 Mrd. C$, ja yritys on listattu Toronton sekä New Yorkin pörsseissä (TSX:GIB.A ja NYSE:GIB). Lisätietoa: www.cgi.com ja www.cgi.fi 

Otava-konserni on Suomen johtavia viestintäalan yrityksiä. Konsernin emoyhtiö on Otava Oy. Konsernin liiketoiminta-alueita ovat Kirjat, Lehdet, Kauppa ja Uudet liiketoiminnat. Kirjat-liiketoimintaan kuuluvat Kustannusosakeyhtiö Otava, Kustannusosakeyhtiö Moreeni, Like Kustannus Oy ja Otavan Kirjapaino Oy. Lehdet-liiketoiminnan muodostaa Otavamedia Oy, johon kuuluu myös Otavamedia OMA. Kauppa-liiketoiminnan muodostaa Suomalainen Kirjakauppa Oy. Uusiin liiketoimintoihin kuuluvat mm. Otavan uudet liiketoiminnat Oy, NettiX Oy ja Ampparit Oy. Vuonna 2016 konsernin liikevaihto oli noin 300 Meur ja sen palveluksessa on noin 1100 henkilöä.