Helsinki, 30.08.2017

IT-palveluyhtiö CGI ja teollisuusteknologiayhtiö Valmet ovat allekirjoittaneet sopimuksen IT-ulkoistuksesta. Sopimus kattaa kaikki Valmetin yli 30 toimintamaata ja on arvoltaan noin 38 miljoonaa euroa.

Ulkoistussopimuksen myötä CGI tuottaa Valmetille hybridipilvipohjaiset IT-infrastruktuuripalvelut, vahvasti palveluautomaatioon nojaavat digitaaliset loppukäyttäjäpalvelut IT- ja käyttäjätukeen sekä useimmat palvelin- ja työasemahallinnan palvelut. Samalla CGI:lle siirtyy noin 60 Valmetin ICT-asiantuntijaa.

”Digitalisaatio avaa jatkuvasti uusia mahdollisuuksia perustoimintojen hoitamiseen aiempaa kustannustehokkaammin ja liiketoiminnan kehittämiseen uusin suuntiin. CGI:n avulla modernisoimme IT-inframme ja jokapäiväiset työvälineemme, vapautamme pääomaa uuden kehittämiseen ja varmistamme, että meillä on käytettävissä parhaat asiantuntijat myös huomenna”, tiivistää Valmetin tietohallintojohtaja Janne Puustinen ulkoistuksen taustat.

Jatkossa Valmetin ulkoistamat palvelut tuotetaan hyödyntämällä CGI:n kehittämää Unify360-palvelukonseptia.

”Unify360 on pitkälle kehitetty työkalupakki ja johtamisjärjestelmä laajojen IT-ympäristöjen modernisointiin ja kehittämiseen. Se perustuu erilaisten pilviteknologioiden ja automaatioratkaisujen hyödyntämiseen sekä niiden yhdistämiseen palveluihin, joita tuotamme eri maissa paikallisesti tai globaalisti”, kertoo CGI Suomen toimitusjohtaja Tapio Volanen.

Aiemmin CGI on tuottanut Valmetille muun muassa kyberturvallisuuspalveluja. CGI:n kyberturvallisuuskeskus (SOC) on huolehtinut Valmetin IT-ympäristöjen tietoturvan valvonnasta, ja yhtiön asiantuntijat ovat auttaneet Valmetia riskitilanteiden johtamisessa sekä yleisen kyberturvallisuustason kehittämisessä. Ulkoistussopimus laajentaa CGI:n ja Valmetin yhteistyötä merkittävästi.

”CGI:n strategia perustuu läheisyyteen asiakkaidensa kanssa ja vahvaan toimialaosaamiseen. Siksi toivotamme Valmetilta siirtyvät työntekijät erittäin tervetulleiksi CGI:lle siitä riippumatta, työskentelevätkö he Suomessa vai muiden maiden toimipisteissä”, sanoo Volanen.

Valmetin IT-toiminnosta siirtyvät työntekijät siirtyvät CGI:lle vanhoina työntekijöinä, joiden työsuhteet jatkuvat ilman katkoksia tai koeaikoja. Siirtyvä henkilöstö pääsee heti CGI:n sisäisten urapolkujen ja työsuhde-etujen piiriin, joihin sisältyy muun muassa oikeus osallistua osakeosto-ohjelmaan.

”CGI:llä vaalimme yrittäjähenkistä ja osallistavaa kulttuuria. Siksi jokainen työntekijä on oikeutettu osallistumaan osakeosto-ohjelmaan. Siinä CGI tuplaa jokaisen euron, jonka työntekijä laittaa palkastaan yrityksen osakkeisiin”, valottaa Volanen ulkoistuksen avaamia mahdollisuuksia siirtyvälle henkilöstölle.

 

Lisätietoa

Tapio Volanen
toimitusjohtaja, CGI Suomi
+ 358 40 5704775

Janne Puustinen
tietohallintojohtaja, Valmet
+358 40 566 2657

 

Media

Esa Luoto
viestintäpäällikkö, CGI Suomi
+358 50 380 5601
esa.luoto@cgi.com

 

Vuonna 1976 perustettu CGI on maailman 5. ja Suomen 2. suurin riippumaton ICT-palveluja tarjoava yritys. Yhtiön 70 000 asiantuntijaa palvelevat tuhansia asiakkaita maailmanlaajuisesti. Suomessa CGI työllistää yli 3 200 henkilöä 17 paikkakunnalla. CGI konsultoi asiakkaitaan liiketoiminnan ja ICT-ratkaisujen kehittämisessä, integroi ja kehittää tietojärjestelmiä kattaen mm. 150 omaa IP-tuotetta sekä on asiakkaidensa ulkoistuskumppani. CGI:n liikevaihto on yli 10 Mrd. C$, ja yritys on listattu Toronton sekä New Yorkin pörsseissä (TSX:GIB.A ja NYSE:GIB). Lisätietoa: www.cgi.com ja www.cgi.com/fi.