Helsinki, 14.06.2018

IT-palveluyhtiö CGI ja Työterveys Virta, oululainen työterveyden palveluyritys, valjastivat edistyneen analytiikan ja koneälyn yli 24 000 ihmisen työkyvyn ja hyvinvoinnin parantamiseen. Jatkossa työkyvyttömyysriski on tunnistettavissa yli 90 % varmuudella, säästäen vuosittain useita satoja henkilötyöpäiviä. Ratkaisu on hyödynnettävissä myös laajemmin soten vääjäämättömässä painopisteessä - ennaltaehkäisyssä.

– Työssä jaksaminen ja työurien pidentäminen ovat hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden kannalta välttämättömiä. Tehtävämme on auttaa ihmisiä jaksamaan työssään paremmin ja pidempään. Ennustettavuus ja ajoissa vaikuttaminen ovat työkyvyn tuen kannalta kriittisimmät tekijät. Säännöllisen työhyvinvointiriskien tunnistamisen avulla ohjaamme asiakkaat oikea-aikaisesti hoitoon, ohjaukseen, valmennukseen, korvaavaan työhön tai muihin tukitoimenpiteisiin. Mitä paremmin pystymme siihen ennakoivasti, sitä enemmän siitä hyötyvät ihmiset, työnantajat ja koko yhteiskunta, kiteyttää Työterveys Virran toimitusjohtaja ja työterveyshuollon erikoislääkäri Tuomas Kopperoinen motiivit uusien teknologioiden hyödyntämiseen CGI:n kanssa.

Viime vuonna Kela maksoi Suomessa sairauspäivärahaetuuksia yli 800 miljoonaa euroa. Lisäksi työkyvyttömyyden on arvioitu Suomessa maksavan tekemättömänä työnä yrityksille 4,3 miljardia ja kunnille noin miljardi euroa joka vuosi.

Erityisesti kunta-alalla työkyvyttömyyseläkkeiden ja sairauspoissaolojen määrä on ollut varsin korkea. Työterveys Virta huolehtii Oulun kaupungin, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin sekä useiden Oulun seudun kuntien työterveydenhuollosta ja työhyvinvointipalveluista.

– Yleisen jaksamisen ja hyvinvoinnin edistämisen lisäksi haluamme CGI:n analytiikka- ja toimialaosaamisen avulla valmistautua paremmin lähestyviin sote- ja maakuntauudistuksiin. Ne ovat työntekijöille kuormittavia muutoksia, jolloin työhyvinvoinnin ennakoiva tukeminen on entistäkin tärkeämpää, jatkaa Kopperoinen. 

Koneäly lukee, analysoi ja hälyttää

Riskitapausten tunnistaminen vaatii koko potilashistorian läpikäyntiä, mikä tarkoittaa kymmeniä tai jopa satoja sivuja dokumentaatiota jokaista asiakasta kohti. Lisäksi aineisto on hyvin monimuotoista, sisältäen muun muassa rakenteellista ja numeraalista dataa sekä kuvailevia manuaalikirjauksia.

– Tällainen tuhansien asiakkaiden tai potilaiden jatkuva seuranta on käytännössä mahdotonta ilman teknologian hyödyntämistä. Siksi valjastimme työhön koneälyn, joka paitsi läpikäy potilas- ja HR-tietoja myös analysoi lukemaansa dataa ja nostaa esiin kohonneen riskin yksilöt, kertoo ratkaisun suunnittelusta vastannut CGI:n johtava data-analyytikko Elina Jeskanen.

Jotta koneäly saadaan tunnistamaan ja tekemään oikeita asioita, on koneälyä autettava alkuun. Kopperoinen kertoo yllättyneensä, miten hyvin keinoäly saatiin ymmärtämään laajaa ja monimutkaista aineistoa. ”Tuskin olisimme päässeet tällaisiin tuloksiin, ellei CGI:llä olisi niin vahva kokemus sekä teknologiasta että terveydenhuollosta. He toivat avuksemme paitsi koneälyn myös analyytikot ja teknologiaa tuntevat lääkärinsä.” 

Soveltuu laajemminkin soteen ja hyteen

CGI on kehittänyt keinoälyä ja edistynyttä analytiikkaa osaksi uutta OMNI360-asiakas- ja potilastietojärjestelmäänsä, mutta siihen rajoittumatta. Oulussa käytettyä ratkaisua voidaan hyödyntää osana mitä tahansa Suomessa käytössä olevaa järjestelmää – niin yksityisessä kuin julkisessa palvelutuotannossa.

– Soten säästötavoitteiden saavuttamiseksi on välttämätöntä, että Suomessa saadaan erilaiset tietolähteet hyötykäyttöön ja painopiste siirrettyä oireiden hoitamisesta terveysriskien ennaltaehkäisyyn. Siksi meillä on erityisenä painopisteenä älykkyys sote-ratkaisujemme kehittämisessä. Virralle toteutettu tekoäly- ja analytiikkaratkaisu on juuri tällainen, joka soveltuu paitsi työterveyteen myös laajemmin soteen sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen eli hyteen. Ratkaisu on siis suunnattu myös tulevaisuuden sote-tuottajille, maakunnille ja kunnille, avaa CGI:n sote-digitalisaatioratkaisuista vastaava johtaja Elina Jyväsjärvi kehitystyön mahdollisuuksia.

Lisätietoa
Esa Luoto
viestintäpäällikkö, CGI Suomi
+358 50 380 5601
esa.luoto@cgi.com

Kuva:

https://1drv.ms/u/s!AvSUjCy7IC08mR1sOVcVzoF0KtTN

Kuvassa Silja Komulainen (ylilääkäri, Työterveys Virta), Tuomas Kopperoinen (toimitusjohtaja ja työterveyshuollon erikoislääkäri, Työterveys Virta) ja Elina Jeskanen (johtava analyytikko, CGI Suomi).

Vuonna 1976 perustettu CGI on maailman 5. ja Suomen suurin riippumaton IT- ja liiketoimintakonsultoinnin palveluyhtiö. Suomessa CGI työllistää yli 3 700 henkilöä 18 paikkakunnalla. Maailmanlaajuisesti yhtiöllä on 73 000 asiantuntijaa sekä kokonaisvaltainen valikoima palveluja asiakkaiden liiketoiminnan ja IT-ratkaisujen kehittämiseen, integrointiin ja ulkoistuksiin. Palvelutuotannossa CGI luottaa paikalliseen läsnäoloon, globaaleihin palveluverkostoihin ja IP-ratkaisuihin auttaessaan asiakkaita saavuttamaan tuloksia ja onnistumaan digitaalisessa muutoksessa. CGI:n liikevaihto on 10,8 Mrd. C$, ja yritys on listattu Toronton sekä New Yorkin pörsseissä (TSX:GIB.A ja NYSE:GIB). Lisätietoa: www.cgi.com ja www.cgi.com/fi.