Osaamisen ja kehittymisen johtamisen ratkaisut auttavat määrittämään olennaisen osaamisen sekä konkretisoimaan sen osaamisprofiileiksi. Tarvittavat osaamistasot määritellään roolikohtaisesti ja näin osaamiskartoituksissa voidaan tunnistaa osaamisen nykytasot ja kehittämistarpeet sekä raportoida ne yksikkö-, osaamis- ja henkilötasolla.

CGI HR Osaamisten hallinta tarjoaa työvälineitä sekä henkilöstölle että esihenkilöille. Henkilöstö voi seurata oman osaamisensa kehittymistä, ja esihenkilö saa työvälineen omien alaistensa osaamisvaatimusten määrittelyyn, kehittämissuunnitelman tekoon ja kehittymisen seurantaan. Johto ja HR voivat seurata osaamisia koko organisaation osalta.

CGI HR Talent Management puolestaan auttaa esihenkilöä arvioimaan henkilön suoritusta, tulevaisuuden potentiaalia ja mahdollisen lähdön riskiä. Ratkaisun avulla henkilöstötietojen raportointi on entistä tarkempaa.

Kannettavan tietokoneen käyttäjä perehdyttää itseään

Perehdytys

Sujuvan perehdytyksen avulla varmistat henkilöstön riittävän osaamisen ja töiden sujuvan aloituksen. Perehdytystä voidaan tehdä jatkuvasti, mutta erityisen tärkeää se on uudelle työntekijälle, pitkältä vapaalta palatessa tai henkilön vaihtaessa uusiin työtehtäviin. Toiminnon avulla voidaan suunnitella perehdytyksen vaiheet, ilmoittaa uusi henkilö tarjolla oleviin koulutuksiin sekä seurata ja raportoida perehdytyksen toteutumista.

Työntekijä kouluttautuu verkkoyhteyden välityksellä

Koulutus ja kehittyminen

CGI HR Koulutuksen hallinta helpottaa koulutusten suunnittelua, julkaisua ja ilmoittautumista. Se automatisoi suoritustietojen siirtämisen henkilön tietoihin ja auttaa raportoimaan osallistuja-, aika- ja kustannustietoja koulutuksista.
 

Lue lisää
  • Ratkaisumme mahdollistaa organisaation sisäisten ja ulkopuolisten koulutustietojen tehokkaan hallinnan
  • Ratkaisun avulla voidaan tuottaa ja julkaista organisaation koulutusohjelmat, hoitaa koulutusjärjestelyt ja vastaanottaa ilmoittautumiset
  • Suoritetut koulutukset rekisteröityvät automaattisesti osallistuneiden henkilöiden koulutustietoihin
  • Järjestelmällä voidaan raportoida koulutustietoja ja -kustannuksia yksikkö- ja yksilötasolla
  • Ratkaisumme tukee henkilöstön osaamisen kehittymistä ja kehityskeskusteluissa sovitun koulutuksen seurantaa
Kaksi naista käyvät kehityskeskustelua

Tavoite- ja kehityskeskustelut

CGI HR Kehityskeskustelut tekee tavoiteasetannan ja seurannan läpinäkyväksi. Se auttaa systematisoimaan tavoitteet läpi organisaation ja kytkee osaamisen ja kehittämissuunnittelun kokonaisuudeksi, jonka avulla henkilöstön johtaminen sekä tehostuu että kasvattaa henkilöstötyytyväisyyttä. Järjestelmän avulla voidaan valmistella tavoite- ja kehityskeskusteluissa käytettävät lomakkeet organisaatiokohtaisesti.