Nokia luo teknologiaa, joka yhdistää maailman. Nyt katse on 5G-verkkojen käyttöönotossa sekä niiden ympärille avautuvissa uusissa mahdollisuuksissa.

Nokia jätti taakseen puhelinvalmistuksen ja keskittyi maailmanvalloitukseen verkkolaitteiden, -ohjelmistojen ja -palvelujen toimittajana. Asiakaskunta koostuu teleoperaattoreista ja viestintäpalveluiden tarjoajista, jotka valmistautuvat 5G-verkkojen käyttöönottoon, sekä laajenevissa määrin myös suuryrityksistä.

Tärkeintä ei ole itse pilvi, vaan se, että kaikki toimii halutulla tavalla.

”Aiempaa nopeammat ja tehokkaammat yhteydet mullistavat sen, miten ihmiset elävät, työskentelevät ja kommunikoivat”, sanoo Yilmaz Karayilan, Nokian Engineering and Services -pilvipalveluista vastaava johtaja.

”Esimerkiksi sensoreiden käyttö lisääntyy kaikkialla. Niiden hyödyntämiseksi on rakennettava uudenlaisia verkkoratkaisuja, jotka mahdollistavat älyn viemisen sinne, missä dataa syntyy.”

Verkkojen rinnalla Nokia on panostanut pilviteknologian hyödyntämiseen. Ensin omiin tarpeisiin, nyt myös uutena liiketoimintana.

Yilmaz Karayilan, Nokia
Yilmaz Karayilan, Nokia

NESC kiihdytti ohi NASAn

Nokia Engineering and Services Cloud, tuttavallisesti NESC, on Nokian vuosien ajan kehittämä ratkaisu, jota teleoperaattorit ja yritykset voivat hyödyntää OpenStack-teknologiaan pohjautuvana alustapalveluna privaattipilvestä (on-premise Cloud Infra as Service, IaaS). 

”Olemme rakentaneet tätä ratkaisua kahdeksan vuotta ja se on sisäisesti kovalla käytöllä. Rikomme jatkuvasti pilven rajoja, ja sitä kautta sen arkkitehtuuri kehittyy. Aika on kypsä siihen, että voimme tarjota NESCia asiakkaillemme”, Karayilan kertoo.

Vahvan käyttöasteen omaava NESC ei Karayilanin mukaan kilpaile pilvimarkkinoilla Azuren ja AWS:n kaltaisten jättien kanssa, koska kyse on on-premise-tuotetusta privaattipilvestä. Palvelun mittakaavasta kertoo kuitenkin jotain, että Nokia on arvioitu jopa NASAa suuremmaksi OpenStack-toimijaksi ja sen NESC yhdeksi maailman suurimmista privaattipilvistä.

NESCin kaltaiset paikallisena palveluna toteutettavat pilvet houkuttelevat uusia asiakkaita juridisella helppoudella. Yritysten kohdalla esimerkiksi miljoonien loppukäyttäjien henkilötietojen vieminen toisen maan lainsäädännön piirissä olevaan julkiseen pilveen edellyttää valtavaa lupaurakkaa. Lisäksi julkisten pilvien kypsyystaso epäilyttää vielä monia yrityksiä.

”Kaikki haluavat mennä pilveen, koska pilvipalvelut ovat yrityksen koosta ja toimialasta riippumattomia ratkaisuja. Sinne meneminen edellyttää kuitenkin liiketoiminnallisesti pätevää syytä. Business casen lisäksi on varmistettava, että toimiminen pilvessä tapahtuu turvallisesti”, Karayilan korostaa.

3  x privaattipilven houkutukset

  1. Käytön juridinen helppous.

  2. Taattu resurssien saatavuus.

  3. Edistyksellinen tietoturva.

Pilvistrategiassa tarvitaan realismia

Vaikka pilvi ei ole uusi asia, Karayilanin mukaan pilven optimaalisesta hyödyntämisestä ollaan vielä kaukana. 

”Alun perin on-premise-käyttöön tarkoitetut sovellukset pyörivät pilvessä yötä päivää ja julkisesta pilvestä maksetaan sen mukaan. Suurimmalta osalta yrityksiä puuttuu kyky kehittää todellisen käytön mukaan skaalautuvia pilvinatiiveja sovelluksia”, selventää Karayilan.

Oma lukunsa ovat pitkään toimineet yritykset, joilla on käytössään rinnakkain uutta sekä kymmeniä vuosia vanhoja legacy-järjestelmiä. Niiden nopea siirtäminen sellaisenaan julkiseen pilveen voi tulla kalliiksi, jos ei tiedä, mitä on tekemässä. Tilanne on täysin toinen Netflixin ja Supercellin kaltaisilla toimijoilla, jotka ovat syntyneet pilviaikaan ja pyörittävät vain yhtä palvelua.

Positiivisena kehityskulkuna Karayilan nostaa esiin muutama vuosi sitten pinnalle nousseet hybridipilvipalvelut. Ne mahdollistavat erilaisten ympäristöjen ja järjestelmien kokoamisen hallittavaksi palvelukokonaisuudeksi, mitä Nokiakin hyödyntää. Olennaista on huolehtia siitä, että valittu palvelu vastaa tarpeeseen ja että se toteutetaan hallitusti.

”Legacy-yritykset tuskailevat pilven ja paikallisuuden välillä. Vanhan vieminen pilveen edellyttää investointeja, joita ei mielellään tehdä elinkaarensa loppupäässä oleviin järjestelmiin. Siksi yrityksen pilvistrategiassa on oltava mukana riittävästi realismia. Tärkeintä ei ole itse pilvi, vaan se, että kaikki toimii halutulla tavalla”, kiteyttää Karayilan. 

Nokian apuna CGI:n Cloud Acceleration Services 

NESC-palvelun avautumista edelsi pilvitransformaatioprojekti, jossa Nokian apuna oli CGI:n Cloud Acceleration Services.

”Pilvitransformaatiossa oli monta muuttujaa. Konesaleja oli useita eri mantereilla, koko käytetty pilviteknologia vaihtui ja aikataulu oli ripeä. Onnistumisen takasi, jälleen kerran, sujuva yhteistyö ja viestintä molemmin puolin pöytää. Toinen välttämätön edellytys oli asiantuntijoidemme ymmärrys paitsi pilviteknologioista myös erilaisten liiketoimintasovellusten vaatimuksista”, arvioi Cloud Acceleration -palvelusta vastaava Timo Pellikka CGI:ltä.

CGI:n Cloud Acceleration Services on palvelu, jossa asiakkaalle tuodaan parhaat teknologiat ja toimintamallit kokeneen osaajatiimin kera. Tällä varmistetaan sekä pilvitransformaatioiden hallittu läpivienti että optimaalinen ylläpito ja jatkokehitys.

”Nokian mittakaavassa ja vaatimustasolla asioiden on sujuttava ilman ylimääräisiä yllätyksiä. CGI:n kanssa hanke vietiin läpi ennätysajassa ilman ennakoimattomia keskeytyksiä. Onnistuimme toteuttamaan suuren teknologisen muutoksen hyvin ja hallitusti. Ja mikä parasta, tehty pilvitransformaatio avasi meille tien uuteen liiketoimintaan”, kiittelee Yilmaz Karayilan.

 

Teksti Ari Rytsy  
Kuvat Shutterstock ja Valtteri Kantanen