Timanttista osaamista, hyvä tuotekonsepti ja siihen kova luotto ja usko. Sekä tietenkin runsaasti rohkeutta. Vuonna 2014 toimintansa käynnistänyt EEE Innovations lienee klassinen start-up.

Jarmo Leinolle, primus motorille hyppy oli melkoinen. Takana oli neljätoista vuotta kansainvälisen suuryrityksen palveluksessa, tutkimuspäällikkönä ja johtoryhmän jäsenenä. Tiimit olivat niin Kiinassa kuin Lontoossa.

Nyt kasassa on neljän hengen porukka, joista vain Leino primus motorina on päätoiminen. Muut ovat osin vielä muidenkin palkkalistoilla. Varsinaista rahoitusta odotellaan.

Mutta isoja askelia on jo otettu. Ensin otettiin puhelin käteen.

”Otimme yhteyttä CGI:hin noin vuosi sitten ja kävimme esittelemässä juttumme. Ja kun Tampereelle syntyi tämä projekti, se oli luonteva aloitus yhteistyölle. Rakennamme nyt yhdessä pilottia”, kertoo Leino.

EEE Innovationsin etuliitteenä olevat kolme kirjainta viittaavat useaankin englanninkieliseen sanaan… environment, energy, efficiency. Niistä kaikista on kyse myös Tampereella.

Valmisteilla on järjestelmä, jossa tien liukkautta on mahdollista analysoida ainoastaan ajoneuvoja käyttäen. Ylimääräisiä laitteita ei tarvita, kuten ei myöskään kuljettajan toimenpiteitä. Konkreettiset tulokset ovat nähtävillä ensi keväänä.

Mutta jatkoakin seurannee.

”Yhteistyö CGI:n kanssa on ollut meille todella hyvä juttu. Se merkitsee rahoitusta sekä teknistä tukea. Ja hieman pitemmällä aikavälillä myös tuotteistamista, kaupallistamista, jopa kansainvälisten markkinoiden avautumista.”

Mikä parasta, isommassa kuvassa kyseessä on myös laajempi verkostoituminen. Kolmantena tahona taustalla vaikuttaa VTT ja sen useat patentit, jotka nyt ovat realisoitumassa. Verovaroin kustannetut määrärahat eivät ole menneet hukkaan.