Aivojen kuvantamisen tekoälyratkaisuilta odotetaan paljon, kun CleverHealth Network tähtää miljardiluokkaan.

Maija hakeutuu päivystykseen kovan pääkivun vuoksi. Tietokonetomografiakuvasta ei löydy huomautettavaa, ja Maija lähetetään kotiin. Seuraavana päivänä toinen lääkäri huomaakin Maijan kuvassa aivoverenvuodon. Sairaalasta soitetaan heti perään, mutta Maija ei enää vastaa.

Miikka Korja ja Mirka Tammi

Miikka Korja ja Mirka Tammi uskovat, että Suomessa voidaan luoda globaalisti tekoälydiagnostiikkaa hyödyntäviä aivojen kuvantamisen palveluita.

Vuosittain pari tuhatta suomalaista sairastuu johonkin aivoverenvuodon tyyppiin. Magneetti- ja TT-kuvien tulkinta on usein vaikeaa, ja virheet kohtalokkaita. Esimerkiksi yli 75 prosenttia niistä ihmisistä, joiden lukinkalvon alaista aivoverenvuotoa ei todeta, kuolee vuoden sisällä uusintavuotoon. Useimmiten he ovat työikäisiä. 

”Jonakin päivänä Maija saa tekoälyn tuottaman tarkan lausunnon suoraan kännykkäänsä heti, kun hän tulee kuvantamislaitteesta”, sanoo HUSin innovaatiojohtaja, neurokirurgian dosentti Miikka Korja

Korja vetää AI Head Analysis -projektia, yhtä CleverHealth Networkin hankkeista. 

Ratkomme globaaleja ongelmia, joita ei tähän asti ole selätetty.

- Miikka Korja, innovaatiojohtaja, HUS

  

Mikä CleverHealth?

HUSin koordinoima CleverHealth Network -ekosysteemi perustettiin 2017 luomaan hyvinvointiteknologisia tuote- ja palveluinnovaatioita globaaleille markkinoille. Käynnissä on neljä yhteisprojektia, joissa yhdistyvät HUSin kliininen osaaminen, teknologiayritykset ja terveysdata. 

”Tällainen yhteiskehittäminen on aika uutta terveydenhuollossa. Tavoitteena on saada useampi projekti käyntiin vuosittain”, sanoo CleverHealth Networkin projektijohtaja Mirka Tammi.

Puolisen vuotta sitten CleverHealth sai Business Finlandilta kasvumoottori-statuksen, koska hankkeen potentiaali on arvioitu miljardiluokkaan. 

”Miljardeissa lasketaan se, paljonko mukana olevat toimijat saavat uutta liikevaihtoa, kun projekteissa onnistutaan yhdessä luomaan tuote- ja palveluinnovaatioita globaaleille markkinoille”, Tammi sanoo. 

Aivojen kuvantaminen
HUSissa tehdään vuosittain 1,8 miljoonaa kuvantamistutkimusta ja koko maassa pelkkiä pään TT-kuvia noin 160 000.

  

Huima potentiaali

Miikka Korjan mukaan yhteistyö teknologiayhtiöiden, kuten CGI:n, kanssa on elinehto sille, että nykyaikainen julkisrahoitteinen huippusairaala pysyy vauhdissa mukana. 

”Projektimme tähtäävät kansalaisten parempaan terveyteen, ja tuottopotentiaali maailmalla on valtava. Tie menestykseen on kuvantamisessa ja tehohoidon potilasdatan käsittelyssä.” 

Ja kertyyhän dataa. Tehohoidosta dataa tulee päivässä jopa yli sadan miljoonan mittausparametrin verran potilasta kohden. Vuosittain HUSissa tehdään 1,8 miljoonaa kuvantamistutkimusta ja koko maassa pelkkiä pään TT-kuvia noin 160 000. 

Samalla radiologien määrä vähenee ja työn kuorma kasvaa. Tekoäly voi hetkessä erotella kuvista ne, jotka vaativat radiologin huomiota. Diagnoosien tarkkuus ja hoidon laatu paranevat. 

Juuri tähän tähtää CGI:n kanssa tehtävä AI Head Analysis -projekti, jonka ensimmäinen algoritmi tunnistaa jo noin 94 prosentin tarkkuudella tietyn aivoverenvuodon. 

Tällainen yhteiskehittäminen on aika uutta terveydenhuollossa.

- Mirka Tammi, projektijohtaja, CleverHealth Network

Algoritmit vaativat jatkuvaa kehittämistä, sillä potilasmateriaali, sairaudet ja kuvantamisjärjestelmät muuttuvat alinomaa. CGI tekee ja ylläpitää algoritmeja, HUS huolehtii niiden kliinisestä validoinnista.
”Ratkomme globaaleja ongelmia, joita ei tähän asti ole selätetty. Mitään ei synny sormia napsauttamalla. Nämä ovat mullistavia, skaalautuvia tutkimusprojekteja, ja niiden aikajänne on melko pitkä”, Korja sanoo.
Valmiin aivoverenvuotoalgoritmin pitäisi Korjan mukaan olla kliinisessä käytössä vuoden tai kahden sisällä. Lopullinen tähtäin on algoritmipatteristossa ja globaalissa palvelussa, joka kertoisi aivojen tilan vielä paljon laajemmin. 

 

3 x HUS

1. Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja.
2. 25 000 työntekijää.
3. Yli 500 000 potilasta vuodessa.

 

”Viiden vuoden sisällä Suomessa voi olla palvelu, joka tarjoaa aivojen kuvantamisen tekoälypohjaista diagnostiikkaa maailmanlaajuisesti. Meillä on siihen sekä kyvykkyys että halu. Sillä pystyttäisiin paikkaamaan terveydenhuollon kestävyysvajetta. Erikoissairaanhoito ei maksaisi kunnille killinkiäkään, kun rahat siihen tulisivat kansainvälisille markkinoille suunnatuista palveluista”, Korja visioi. 

  

CGI pääkumppanina tekoälyn asiantuntijana

CGI on ollut CleverHealth Networkissa mukana alusta lähtien. AI Head Analysis -projektissa CGI on pääkumppanina tekoälyn kehittämisessä. 

”Opetamme yhdessä CGI:n järjestelmälle, miltä aivoverenvuodot näyttävät. HUS valitsee potilastapaukset, ja sen lääkärit piirtävät käsipelillä TT-kuviin aivoverenvuodot ja muut poikkeamat”, kertoo HUSin innovaatiojohtaja, neurokirurgian dosentti Miikka Korja.

Ennen tekoälyn prosessointia kuvat esikäsitellään suomalaisen Planmecan kuvantamisen ratkaisulla. Sen jälkeen CGI ajaa datan Googlen pilviympäristöön ja huolehtii koneoppimismallin ajamisesta ja algoritmin kehittämisestä.

”Projekti on edennyt todella hyvin, koska mukana on asiansa osaavaa ja erittäin innostunutta porukkaa, joilla yhteistyö toimii”, kiittelee CleverHealth Networkin projektijohtaja Mirka Tammi.

  

Teksti Ja Kuvat Antti Kirves

Tutustu myös