K-Auto uskoo sähköautoiluun, mutta se on vain yksi tapa toteuttaa isoa päästöjen vähentämisen tavoitetta.

Mikko Mykrä on tämän tästä kovan paikan edessä, kun perheen teinit tiukkaavat häneltä autojen päästöistä. Ehkä siksikin hänen viestinsä on selvä.

”Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen on meidän sukupolvemme tehtävä. Meidän on pakko hoitaa se. Toista mahdollisuutta ei tule. Hiilidioksidipäästöt pitää saada pienennettyä, jotta planeetta jää tuleville sukupolville hyvään kuntoon”, hän sanoo. 

Hiilidioksidipäästöt pitää saada pienennettyä, jotta planeetta jää tuleville sukupolville hyvään kuntoon.

- Mikko Mykrä, Volkswagen-henkilöauto-osaston johtaja, K-Auto

Mykrä on asiaa pohtinut myös siksi, että hän vastaa Volkswagenia Suomeen maahantuovan K-Auton VW-henkilöautoliiketoiminnasta. Vuosittain yhtiö myy Suomessa 11 000–13 000 Volkswagen-henkilöautoa. 

”Autoala on murroksessa, jota ajavat sähköistyminen, digitalisaatio, sääntely ja itsestään liikkuvat autot. Enää ei niinkään haluta ostaa laitteita, vaan niiden käyttöä ja palveluita. Olemme K-Ryhmän kasvutoimiala ja pyrimme luomaan asiakkaillemme uusia palveluita. Erityisesti yksityisleasingissä näemme paljon potentiaalia”, Mykrä sanoo. 

Kasvunvaraa olisi. Kun Norjassa uusien autojen rekisteröinneistä yksityisleasingiä on jo yli 30 prosenttia ja Ruotsissakin reilut 20 prosenttia, Suomessa on vuodesta toiseen menty prosentin tasolla. Mutta palataan yksityisleasingiin kohta. 

Päästökohujen jälkeen myös Volkswagen on joutunut uusimaan ajatteluaan. 

”Frankfurtin autonäyttelyssä VW toi itse esiin sen, että konserni kaikkine merkkeineen on tällä hetkellä vastuussa yhdestä prosentista maapallon kaikista hiilidioksidipäästöistä. Minusta tämä on terve lähestymiskulma: meidän on otettava roolia hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä ja sillä on merkitystä, minkälaisia ratkaisuja tehdään”, Mykrä sanoo. 

Säköauton latauspiste
K-Auto haluaa rakentaa latausverkostoa ja tuoda markkinoille kohtuuhintaisia uuden sukupolven sähköautoja.

Ei yhtä ratkaisua

Niin K-Auton kuin VW:nkin liiketoiminnan kehityksessä ympäristö näkyy erityisesti sähköautoilussa. Täyssähköautojen yleistymistä ovat hidastaneet hinta, puutteellinen latausverkosto ja toimintamatka.

Näihin K-Auto Mykrän mukaan etsii ratkaisuja: rakentaa latausverkostoa ja tuo markkinoille kohtuuhintaisia uuden sukupolven sähköautoja.

VW arvioi, että vuoteen 2025 mennessä 30–40 prosenttia sen myynnistä on täyssähköautoja. Silloinkin siis 60–70 prosenttia sen myymistä autoista kulkee edelleen jollakin muulla kuin sähköllä. 

”Sähköautot tulevat muiden rinnalle: bensan, dieselin, hybridien ja kaasun. Kaikki nämä tarvitaan, sillä kuluttajien tarpeet ovat niin moninaiset, ettei niitä yhdellä teknologialla voida ratkaista. Ihmiset siirtyvät uuden teknologian autoihin, kun hinta riittävästi laskee. VW haluaa tehdä autoilusta hiilidioksidineutraalia tavallisille ihmisille”, Mykrä sanoo.

VW:n tulevissa ID-täyssähköautoissa sekä alkuvuodesta lanseerattavassa Golfissa on FoD-palveluja (Function on Demand), joissa asiakas voi auton näytöltä valita lisätoimintoja ja -ominaisuuksia. 

”Digitalisaatio nivoutuu kaikkeen. Autot ovat koko ajan enemmän päätelaitteita, jotka ovat yhteydessä verkkoon ja toisiinsa. Suuntana on, että softalla tuodaan lisäpalveluja ja ominaisuuksia raudan päälle. Tulevaisuudessa viikon reissulle voi ostaa teholisän”, Mykrä sanoo. 

Mikko Mykrä, K-Caara
VW:ssä arvioidaan, että vuoteen 2025 mennessä 30–40 prosenttia sen myynnistä on täyssähköautoja.

Keskimääräistä kuluttajaa tilanne hämmentää. Uskaltaako nyt ostaa bensa-auton tai dieselin vai valitsisiko hybridin tai täyssähköauton? Ja nyt pääsemmekin takaisin yksityisleasingiin. 

”Tuomme kuluttajalle mielenrauhan. Yksityisleasaaja uskaltaa valita minkä teknologian tahansa, ja me kannamme riskin jäännösarvosta. Leasing-ratkaisut ovat jo kilpailukykyisiä, jos ihmiset vain istuisivat myyjän kanssa alas, vertailisivat hintoja ja laskisivat pääomallekin kustannuksen”, Mykrä sanoo. 

3x Uusia sähköautoja 2020

1. Volkswagen ID.3
2. Mini Cooper SE
3. Volvo XC40 Recharge

Teksti Antti Kirves
Kuvat Antti Kirves ja Volkswagen

Mihin liikenteen alalla panostetaan digitaalisessa transformaatiossa? Lataa Client Global Insights -tutkimusraportti, johon haastattelimme asiakasyrityksiemme IT- ja liiketoimintajohtoa. 

Tutustu myös