CGI rakensi etälääkärisovelluksen LähiTapiolalle. Ideasta palvelun avaamiseen edettiin alle kolmessa kuukaudessa. Sen jälkeen TerveysHelpin rinnalle tehtiin myös LemmikkiHelppi.

TerveysHelppi on CGI:n kehittämä pilvipohjainen mobiilisovellus, jonka avulla Mehiläisen sairaanhoitajat ja lääkärit ovat LähiTapiolan asiakkaiden ulottuvilla aamuvarhaisesta iltamyöhään. 

Mistä sovelluksen pääasialliset hyödyt tulevat? 

Asiakkaiden tarpeet pystytään kartoittamaan jopa 70-prosenttisesti etäpalveluna, jolloin aikaa vieviä lääkärikäyntejä, etukäteismaksuja tai korvaushakemuksia ei tarvita. Asiakashyötyinä korostuvat erityisesti vaivattomuus hoidon saamisessa, vakuutusasioiden hoitamisessa sekä hoitohenkilöstön resurssien säästö.  

Mistä tuotekehitys ­lähti liikkeelle? 

LähiTapiola tarjosi asiakkailleen aiemmin puhelinpalvelua. Kaikki asiakkaat eivät kuitenkaan halua tai voi käyttää puhelinta. Palvelutuotannon näkökulmasta oli kyse ennen muuta siitä, että siirtämällä palvelu soittelusta sovellukseen pystytään optimoimaan hoitohenkilöstön aikaa. Automatisoimme tiettyjä asioita, vakuutustietojen tarkastamisesta yleisoireiden diagnosointiin ja reseptien uusimiseen. 

Miten tuote saatiin nopeasti valmiiksi? 

CGI järjesti yhteisen Service Sprintin, jossa sulkeuduimme tiimeinemme viikoksi innovaatiotyöhön. Workshopissa testasimme idean toimivuutta ja käyttökelpoisuutta – niin loppukäyttäjien kuin liiketoiminnan näkökulmasta. Asiakaslupauksenamme oli, että saamme vietyä palvelun ideasta toteutukseen vain kolmessa kuukaudessa. 

Millaisia ominaisuuksia tarvitaan, että moinen aikataulu voi pitää? 

Edellytyksenä on, että tiimistä löytyy kolme elementtiä: osaamista palvelumuotoilusta, kokemusta ideoiden teknisestä toteuttamisesta sekä kokemusta toimialasta, jonka parissa työskennellään. Tässä tapauksessa oli etuna, että meillä on kokemusta paitsi vakuutustoiminnan myös terveydenhoidon lainalaisuuksista. Näin pystyimme nopeasti hahmottamaan, millaisia sekä loppukäyttäjille että LähiTapiolalle sopivat ratkaisut voisivat olla. 

Miten varmistetaan tuotteen jatkokehittämisen sujuvuus? 

Olennaista on jatkuvasti kehittyvä ymmärrys tavoitteista sekä asiakastarpeen ­muutoksista. Siksi meillä on autonominen tiimi, joka on alusta asti istunut asiakkaan luona. Tiiviillä yhteispelillä saamme pidettyä palauteloopin lyhyenä ja nopeana. Jokaisesta asiakaskohtaamisesta saadaan hyödyllistä palautetta.

Artikkeli perustuu CGI:llä työskennelleen Ville Koistisen haastatteluun. 

Lisätietoa

Maaret Hälvä
johtaja, Design
+358509944838
maaret.halva@cgi.com

 

Tutustu myös