Metsäjätti Stora Enso panostaa uusiutuvien tuotteiden innovointiin. Digitalisaatiolla on oma roolinsa kestävien liiketoimintojen kehittämisessä.

Digitaalisten medioiden esiinmarssista toipunut metsäteollisuus on edelleen yksi Suomen tärkeimpiä vientivaltteja. Pelkästään paperi- ja puuteollisuuden osuus maamme kansainvälisestä kaupasta on yli 20 prosenttia. Ala työllistää kotimaassa suoraan tai välillisesti yli 150 000 henkilöä. Ei ole siis liioittelua puhua metsästä Suomen samppanjana.

Digitalisaatio, väestönkasvu, kaupungistuminen ja ympäristötietoisuus ovat muutamia syitä siihen, miksi perinteinen metsäteollisuusyritys Stora Enso on profiloitumassa uusiutuvien materiaalien kasvuyhtiöksi. Asiakkaiden vaatimukset sekä kasvava tarve vähentää riippuvuutta uusiutumattomista materiaaleista ovat avanneet puu- ja biomassaosaamisestaan tunnetulle Stora Ensolle monipuolisia liiketoimintamahdollisuuksia.

– Meillä on vahva usko ja osaaminen siihen, että pystymme tekemään puusta uusia ja innovatiivisia tuotteita. Tästä hyvä esimerkki Suomessa on Sunilan sellutehdas, jossa on maailman ensimmäinen ligniinin erottamo. Ligniinillä voidaan muun muassa korvata öljypohjaisia fenoleja. Siksi se tarjoaa kestävän ratkaisun esimerkiksi puuteollisuuden liimaksi, kertoo Stora Enson Paperi-liiketoimintayksikön johtaja Kati ter Horst.

Tällä hetkellä puusta käytetään vain noin 50 prosenttia – pääasiassa kuitu – ja loppu menee energiantuotantoon. Toinen puolikas on kuitenkin arvokasta raaka-ainetta, josta valmistettavien uusiutuvien tuotteiden kirjo kasvaa erotteluteknolo­gian kehittymisen myötä. Tuotekehityksen kannalta kiinnostavia puun ainesosia ovat hemiselluloosa sekä ter Horstin mainitsema ligniini, joka toimii puukuitujen sidosaineena.

Älypakkaukset viestintäkanavana

Digitalisaation myötä kasvanut verkkokauppa on lisännyt tarvetta nykyaikaisille logistiikka- ja pakkausratkaisuille. Stora Enso tarjoaa ja kehittää RFID-radiotaajuustunnistusta ja NFC-lähitunnistusta ­logistiikkaan ja kuluttajapakkauksiin. Niiden avulla saavutettua pakkausten älykkyyttä voidaan hyödyntää laajasti muun muassa kuluttajainformaation välittämiseen, logistiikkaketjun tehostamiseen sekä tuotteiden alkuperän vahvistamiseen. Sensoriteknologia puolestaan helpottaa esimerkiksi herkästi pilaantuvien tuotteiden lämpötilan seurantaa. Virtuaalikaupoissa pakkausten myyntikykyä pystytään testaamaan silmien liikkeiden seurannalla.

– Pakkauksesta on tulossa entistä enemmän kommunikaatioväline, jonka avulla brändin omistaja pystyy olemaan suorassa yhteydessä kuluttajaan. Tällaisen älykkyyden lisäksi on tietysti edelleen tärkeää, miltä pakkaus näyttää, pohtii ter Horst.

Tuotekehityksen ohella teknologia auttaa Stora Ensoa tehostamaan tuotantoprosessejaan sekä uudistamaan toimintamallejaan. Tehdasympäristössä tämä tarkoittaa automatisaation ja sensoridataan pohjautuvan analytiikan syvällisempää hyödyntämistä. Stora Enson omistama teollisuuden kunnossapitoon ja Engineering-palveluihin erikoistunut Efora toteuttaa metsäyhtiön tehtailla ennakoivaa ja itseohjautuvaa kunnossapitoa sekä paperikoneiden varaosien älykästä seurantaa. Huoltohenkilöstöllä on koko ajan reaaliaikainen tilannekuva tarvittavista toimenpiteistä ja työtehtävistä.

– Tulevaisuudessa tuotantoketjun digitalisoituminen lisää toiminnan tehokkuutta ja läpinäkyvyyttä. Lisäksi uusi teknologia edistää myyntiä ja mahdollistaa helpompia tapoja tehdä bisnestä. Esimerkiksi ostoprosesseista tulee automatisoituja tilauksen hyväksymisen jälkeen, sanoo ter Horst.

Pakkauksesta on tulossa entistä enemmän kommunikaatioväline, jonka avulla brändin omistaja pystyy olemaan suorassa yhteydessä kuluttajaan.

Puukauppa kasvaa verkossa

Stora Enso on kehittänyt CGI:n kanssa metsänomistajille suunnattua eMetsä-verkkopalvelua. Käyttäjät ovat ottaneet metsäomaisuuden hoitoa helpottavan ratkaisun vastaan positiivisesti. Palautteessa on kiitelty esimerkiksi metsäveroilmoituksen sähköistä tekemistä.

– eMetsä tarjoaa metsänomistajille paljon dataa, joka auttaa heitä tekemään metsäomaisuutta koskevia päätöksiä ja toimen­piteitä. Verkkopalveluiden tarve tulee varmasti lisääntymään, sillä yhä useampi metsänomistaja asuu kaupungissa ja on tottunut käyttämään digitaalisia palveluita. Tämä näkyy verkossa tehtyjen puukauppojen kasvuna, kertoo ter Horst.

Hänen mielestään digitalisaation paperi­teollisuudelle langettamat haasteet ovat muuttumassa mahdollisuuksiksi. Sama älykkyys, joka käänsi kuluttajan katseen sanomalehdestä tabletin ja älypuhelimen näytölle, on nyt kehittämässä metsäteollisuuden tuotteita, kunnossapitoa ja tuotantoprosesseja. Stora Ensossa on esimerkiksi mietitty vaarallisten työtehtävien tekemistä kauko-ohjauksella työturvallisuuden parantamiseksi. Suuressa kuvassa koko metsäteollisuuden palvelut ja analytiikka ovat parantuneet merkittävästi digitalisaation myötä.

– Stora Ensolle on tärkeää, että meiltä löytyy riittävästi keskitettyä osaamista digitalisaation eteenpäin viemiseksi. Samalla on mietittävä, mitä uutta se tuo meille ja miten sitä voidaan tehokkaasti hyödyntää eri liike­toiminnoissa. Valmistusprosesseissa on paljon mahdollisuuksia, jotka ulottuvat aina molekyylitasolle asti, listaa ter Horst.

 

Tutustu myös