SAP tietovarastointi- ja esityskerroksen ratkaisut ovat murrosvaiheessa

Muistinvaraisen tietokannan kehittyminen on tuomassa on-premise -lähtöisen OLAP-tietovarasto-arkkitehtuurin rinnalle myös vaihtoehtoisia tai täydentäviä arkkitehtuurisia ratkaisumalleja. Tietovarastointi voidaan tarvittaessa siirtää osittain tai jopa kokonaan osaksi tapahtumakäsittely-ympäristöä (SAP S/4HANA) tai esimerkiksi siirtää tiedon hyödyntämiseen, visualisointiin tai syöttämiseen liittyviä toimintoja pilvipohjaiseen analytiikkaympäristöön (SAP Analytics Cloud).

Myös arkkitehtuurissa eriytetty OLTP/OLAP lähestyminen on mielenkiintoisessa kehitysvaiheessa. Perinteinen kerroksittainen tietovarastointi on saanut rinnalleen operatiivista raportointia tukevan lähestymisen loogisen tietovarastointiratkaisun kautta. Muistinvarainen teknogia yhdistettynä BW/4HANA tietokanta- ja sovellustasossa tehtyihin ratkaisuihin mahdollistaa reaaliaikaisesta analytiikkaa ja raportointia tuottavat ratkaisut parhaimmillaan ilman erillistä tiedonsiirtoa lähdejärjestelmistä nopeilla vastausajoilla.

Teknologia toimii siis tässä mahdollistajana, jolla voimme yksinkertaistaa tietovarastointiratkaisuja, nopeuttaa liiketoiminnasta tulevien tietotarpeiden tuottamista sekä ratkaista täysin uuden tyyppisiä operatiivisia haasteita. Unohtamatta hyvän tietovarastoinnin tuottamaa pohjaa, josta erilaiset ennustamismallit yhdistettynä ulkopuoliseen tietoon voidaan tuoda osaksi liiketoiminnan operatiivista ja strategista ohjausta.

Toimimme tietovarastoinnin ja esittämisen ratkaisujen osalta edelläkävijänä, ja tarjoamamme kattaa seuraavat osa-alueet:

 

SAP analytiikan, raportoinnin ja suunnittelun kokonaisratkaisut

Kokonaisratkaisun suunnittelu ja ohjaus
  • Arkkitehtuurisuunnittelu
  • Tiekarttasuunnittelu
  • Projektointi
Tietovarastointi
  • Tietovarastoratkaisut (SAP-BW / BW-ON-HANA / BW/4HANA)
  • Tiedon tuottaminen eri tietolähteistä/-järjestelmistä
Hyödyntäminen
  • Suunnitteluratkaisut (SAP-IP / SAP-BPC)
  • Konsolidointiratkaisut (SAP-BPC)
  • Perusraportointivälineet (SAP-BW / SAP-BO)
  • Visualisointivälineet (SAP Lumira, SAP Analytics Cloud)
  • Ennakoiva analytiikka (SAP Predictive Analytics)

 

LIIKETOIMINTAMALLEJA YKSINKERTAISTAMALLA VOIDAAN SAAVUTTAA

✔ Ennakoitavuutta ✔ Nopeasti havaittavia tuloksia ✔ Pienemmät liiketoiminnan riskit

 

SAP S/4HANA yksinkertaistaa ja luo uusia liiketoimintamalleja luomalla yhteyden ihmisten, laitteiden ja liiketoimintaverkostojen välille. Muistinvarainen alusta takaa tiedon reaaliaikaisuuden, mikä mahdollistaa liiketoiminnan muutosten ennakoimisen ja liiketoimintaprosessien dynaamisen muuttamisen. Innovatiivinen, nopea suunnittelu ja ennustaminen yhdistettynä ennakoivaan analytiikkaan auttaa löytämään uusia liiketoimintamalleja sekä arvioimaan niiden välittömät vaikutukset yrityksen tulokseen.

 

    CGI:llä on pitkä ja laaja kokemus SAP-palveluista. Tuemme asiakkaamme siirtymistä S/4HANA-ympäristöön ketterällä Assessment -konseptilla, jonka pohjana on asiakkaalle tehtävä kartoitus- ja hyötyanalyysi ympäristön käyttöönotosta sekä sen hyödyistä ja muutoksista asiakkaan teknisessä ja strategisessa ympäristössä. Huolellisella kartoituksella ja hyötyanalyysilla vähennämme asiakkaamme riskiä ja ennakoimme siirtymisen vaiheita, jolloin pystymme tarjoamaan asiakkaallemme oikean vaihtoehdon edetä käyttöönoton kanssa.