Olet kuullut videoanalytiikasta (ainakin jos olet lukenut edelliset blogitekstini). Olet ehkä nähnyt yhden tai useamman ratkaisun ja olet nyt vakuuttunut siitä, että videoanalytiikka voi tuoda liiketoiminnallesi uutta arvoa ratkaisemalla määrittelemäsi ongelma. Et kuitenkaan tiedä, mistä aloittaa.

Ei hätää! Et todellakaan ole yksin. Mitään “Täydellistä videoanalytiikan ostajan opasta” ei tietääkseni ole olemassa, joten katsotaan, pystyisinkö vähän auttamaan ja ohjaamaan sinua oikeaan suuntaan.

Videoanalytiikka on teknologia, joka voi tuottaa valtavasti arvoa. Mutta siihen täytyy pystyä luottamaan lähes sokeasti, jos tarkoitus on toteuttaa ratkaisu, joka on viime kädessä kriittinen jollekin prosessille, tuotantolinjalle tai muulle elintärkeälle toiminnolle.

Ja pidä varasi – kaikki ratkaisut eivät ole samanarvoisia! Kasvoanalytiikan voi esimerkiksi hankkia usealta eri isolta tai pieneltä palveluntarjoajalta, mutta toteutus ja tulokset saattavat vaihdella suuresti.

Toteutuksen osalta löytyy ratkaisuja, joissa käsitellään videoita, kun taas toisiin käyvät vain kuvat. Ja vaikka useimmat palvelut ovat pilvipohjaisia, jotkut tarjoavat edge- tai on-premise -käsittelyyn perustuvia ratkaisuja.

Menestyksen avain on osata erotella todellista arvoa tuottavat ratkaisut pelkkää hypeä sisältävistä. 

Tuloksissa taas on jonkin verran vaihtelua iän, sukupuolen ja etnisyyden ylittävien segmenttien osalta. Miksi? Koska ratkaisuissa käytetään eri sisältöä mallien kouluttamiseen, ja se näkyy tuloksia purettaessa ja vertailtaessa. Tähän on syytä varautua kaikkien eri palveluntuottajien tarjoamien esikoulutettujen mallien suhteen.

Mitä tästä pitäisi sitten päätellä? Sinulla on periaatteessa kolme vaihtoehtoa:

  1. Etsi tarpeitasi vastaava valmisratkaisu, joka on nopea, helppo ja jossa on pienet aloituskustannukset.
  2. Integroi yrityksesi oma ratkaisu valmiisiin kuva- tai videoanalyysipalveluihin. Näitä tarjoavat esim. AWS, MS, IBM, Google ja vastaavat.
  3. Rakenna mukautettuja malleja yrityksesi omalle ratkaisulle. Mukauta valmiita malleja tai luo räätälöityjä malleja tyhjästä.

Yleensä alkukustannukset ja yleinen monimutkaisuus lisääntyvät siirryttäessä vaihtoehdosta 1 kohti vaihtoehtoa 3, mutta älä unohda ongelmanmäärityksesi ratkaisun tuomaa pitkäaikaista arvoa. Vaihtoehto 3 saattaa tuottaa kannattavan business casen tapauksissa, joissa vaihtoehdot 1 tai 2 eivät sitä tee.

Miten sitten valita? Aloita selvittämällä, miten tarjolla olevat ratkaisut ja toimittajat vastaavat nimenomaiseen tarpeeseesi. Esimerkiksi: Tarvitsetko reaaliaikaista analyysia? Edellyttääkö käyttötapaus esineiden, ihmisten vai molempien seuraamista?

Nämä ovat vain muutamia niistä tärkeistä kysymyksistä, joihin sinun täytyy vastata. En voi korostaa tätä tarpeeksi: OTA SELVÄÄ! Olen toistuvasti nähnyt, miten yritykset käyttävät suuria summia ratkaisuihin, jotka eivät täytä niiden tarpeita, koska valittu ratkaisu on väärä tai se on toteutettu väärin.

Olemme laatineet tarkistuslistan kysymyksistä, joihin sinun täytyy vastata etsiessäsi tarpeitasi vastaavaa ratkaisua tai toimittajaa (huom. tämä on opas, ei kaikenkattava tai tyhjentävä luettelo). Älä anna näiden kysymysten pelästyttää. Asia voi kyllä olla monimutkainen, mutta kunhan hankit hommaan oikeat ihmiset, he selvittävät tämän kaiken helposti.

Työskenneltyäni yli 20 vuotta kehittyvien teknologioiden parissa voin kertoa, että menestyksen avain on osata erotella todellista arvoa tuottavat ratkaisut pelkkää hypeä sisältävistä. Valitettavasti ne kaikki näyttävät kokemattoman silmin paperilla samanlaisilta – joten etsi joku, joka tuntee aiheen.

Keskeiset opit:

  1. Keskustele tarpeistasi teknologiaan neutraalisti (puolueettomasti) suhtautuvan asiantuntijan kanssa ennen sijoittamista tiettyyn ratkaisuun, jotta pystyt perustamaan päätöksesi oikeaan tietoon.
  2. Tarjolla on monenlaisia valmisratkaisuja, integroitavia verkkopalveluita ja ammattitaitoisia palveluntarjoajia, jotka osaavat toimittaa räätälöityjä ratkaisuja. Näitä ei pidä kohdella tasavertaisina.

Webinaari: Tuotannon tasalaatua ja työturvallisuutta videoanalytiikalla 9.1.2020. Ilmoittaudu mukaan! 

Tutustu myös

Blogin on kirjoittanut Edward Mauser.  

Kirjoittajasta

Picture of CGI:n asiantuntija

CGI:n asiantuntija

CGI on globaali ICT-palveluyritys.  Suomessa noin 3 700 asiantuntijaamme konsultoi asiakkaitamme liiketoiminnan sekä ICT-ratkaisujen kehittämisessä. Olemme myös luotettu ulkoistuskumppani.  

Kirjoita kommentti

Comment editor

  • No HTML tags allowed.
  • Lines and paragraphs break automatically.
Blogi-kommentoinnin ohjeet ja käyttöehdot