Työn tulevaisuus on verkostoissa tapahtuvaa merkityksellistä vuorovaikutusta. Muutos vaikuttaa myös johtamiseen ja HR-järjestelmiin. Sukella työn murrokseen Henrikki Järvisen uudessa blogissa.

Kuntien tärkein tehtävä on järjestää kuntalaisille palveluita, mutta kuinka monen kunnan tekemistä ohjaa asukas? Tänä päivänä kuntajohtamisessa korostuu tarve tuntea kuntalaisille tärkeät asiat, mitkä vaikuttavat esimerkiksi asuinpaikan valintaan. Tähän tarvitaan...

Tehokas hankinta edellyttää oikeiden tekijöiden tunnistamista ja käyttöönottoa. Markus Ala esittelee blogissa neljä tunnusmerkkiä toimivaan hankintaprosessiin.

Turvallista pilvikehittämistä julkishallinnossa – totta vai tarua?

Markus Böhling
Markus Böhling
2019-06-26

Valtiovarainministeriön linjaukset julkisen hallinnon pilvipalveluista kannustavat siirtymään pilviympäristöihin. Varoittavat esimerkit pilvipalveluiden tietoturvariskeistä saattavat kuitenkin pelottaa – miten siis varmistaa ympäristöjen ja kehittämisen turvallisuus? Blogissa asiantuntijamme Markus Böhling kertoo, miten turvallinen...

Tulevaisuuden kunta digitalisoidaan alustatalouteen

Juha Ruokari
Juha Ruokari
2019-05-08

Kunta on merkittävä toimija myös tulevaisuudessa. Mutta miten kunta voi uudistaa toimintatapojaan ennakkoluulottomasti? Lue kehitysjohtaja Juha Ruokarin blogi alustataloudesta kuntien kasvun moottorina. Alustatalous ja ekosysteemit ovat päivän sanoja monien huulilla...

Lisää faktaa kuntien päätöksentekoon

Anna-Maija Moilanen
Anna-Maija Moilanen
2019-04-09

Miten tieto saadaan liikkumaan ketterämmin kunnissa? Lue Anna-Maija Moilasen blogi siitä, miten tiedolla johtamisella voidaan lisätä kuntien päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja tehokkuutta.

Alustatalouden ABC

Juha Peltoniemi
Juha Peltoniemi
2018-11-08

”CGI Voice of the Customer -tutkimuksessa haastattelimme globaalisti 1000 asiakasta. Haastatelluista yrityksistä erottui pieni edelläkävijöiden ryhmä, noin 30 yritystä, joiden poikkeuksellista menestystä oli yhdistämässä alustatalouden ajattelun kulmakivet. Näiden yritysten liiketoiminta...

Paikkatiedot ovat kriittistä infrastruktuuria – miten huolehtia niiden toimintavarmuudesta ja turvallisuudesta?

Hannes Seppänen
Hannes Seppänen
2018-11-01

Paikkatiedon merkitys uusien ja nykyisten palveluiden mahdollistajana on noussut yhä keskeisemmäksi. Turvaamalla paikkatietojen laatu ja saatavuus sekä ehkäisemällä väärinkäytösten riskit voidaan tietojen avaamisesta saada täysimittaiset hyödyt minimoimalla haitat.