Ferhat Kaya

Ferhat Kaya

Konsultointijohtaja, SAP

Field service, on-site service, kenttähuolto – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tämä kertoo osaltaan myös aihealueen tärkeydestä. Kenttähuolto on nimensä mukaisesti huoltoa kentällä, eli asiakkaan luona, suoraan työmaalla. 

Sujuvasti toimiva, optimoitu kenttähuolto on olennaista asiakaskokemuksen kannalta, mutta sillä on myös merkittävä kustannusvaikutus palvelua tarjoavan yrityksen toimintaan. Edellytetään saumatonta yhteistyötä ja näkyvyyttä asiakaspalvelun, myynnin ja huollon välillä. On optimoitava reitit sekä työjärjestys, varmistettava, että oikeat ihmiset ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan oikeiden materiaalien sekä työkalujen kanssa, jotta työt sujuvat ihanteellisesti niin asiakkaiden kuin toimittajan kannalta. 

Kuluttajasovelluksista tuttu personointi tulee vauhdilla myös kenttätyöhön

Personointi kenttähuollossa tarkoittaa käytännössä sitä, että tarjotaan parempaa käyttökokemusta roolipohjaisesti ja samalla maksimoidaan työn tuottavuus ja työnteon mielekkyys. 

Roolipohjaisen mobiiliratkaisun vaikutukset työn tehokkuuden lisäämiseen ovat huimat! Esimerkiksi päivittäisen paperityön määrä käyttäjää kohden voi todistetusti vähentyä jopa 45 minuutilla. Säästö on merkittävä, kun kyse on tuhansista käyttäjistä.

Kenttähuollon työntekijä saa laitteeseensa aina selkeän ja toimivan, roolinsa mukaisen näkymän. Työn tekeminen helpottuu, kun yhteen paikkaan on koottu kaikki – ja vain ne ¬– työkalut, joilla kulloisenkin roolin työtehtävät hoituvat helposti. Kaikki myös tapahtuu lähes reaaliaikaisesti, ja se on kenttähuollossa tärkeä juttu.

Liiketoimintahyödytkin ovat selvät: tuottavuus nousee ihan uudelle tasolle ja reaaliaikaisuuden ansiosta kassavirta paranee.

Päivittäisen paperityön määrä käyttäjää kohden voi todistetusti vähentyä jopa 45 minuutilla.

Integraatiot sekä IoT ja AI laajentavat käyttöliittymän sovellusalaa

Kevyitä kenttähuollon järjestelmiä on monella yrityksellä, mutta vain harvalla ne on integroitu olemassa oleviin taustajärjestelmiin. Eikä ihme: integrointi ei ole yksinkertaisimmasta päästä, kun puhutaan finanssi-, osto- ja kunnossapitoprosesseista sekä laitekannasta ja sen ylläpidosta. 

Toimiviin kuluttajatuotteisiin on jo totuttu, ja sovelluksilta vaaditaan käytettävyyttä töissäkin. Jos järjestelmät eivät kunnolla taivu loppukäyttäjien tarpeisiin, niitä lakataan käyttämästä. Siksi nyt on oikea aika räätälöidyille roolipohjaisille käyttöliittymille. 

Kehitys kehittyy myös käyttöliittymien kohdalla. Seuraavaksi suunnitelmissa onkin tuoda kiinteistöjen laitteiden mittaustulokset järjestelmään IoT-teknologiaa hyödyntäen. Näin päästään reaaliaikaiseen järjestelmän monitorointiin ja sitä kautta myös ennakoivaan huollon suunnitteluun AI-teknologian avulla. 

Miltä kuulostaa? Sopisiko roolipohjainen käyttö teidän kenttähuoltoonne? Ota rohkeasti yhteyttä, niin katsotaan, miten voimme auttaa tehostamaan yrityksesi kenttähuollon toimintaa!

Kirjoittajasta

Ferhat Kaya

Ferhat Kaya

Konsultointijohtaja, SAP

Toimin CGI:llä SAP-ratkaisuarkkitehtina. Minulla on yli 25 vuoden kokemus erilaisista toiminnanohjaushankkeista, joissa olen toiminut useassa eri roolissa. Minulla on ymmärrystä monen toimialan liiketoimintaprosesseista ja kokemusta IT-järjestelmien, erityisesti SAP-ohjelmistojen, toiminnallisuuksien soveltamisesta liiketoiminnan vaatimusten mukaisesti. Viime vuosina olen osallistunut hankkeisiin, joissa rakensimme roolipohjaisia applikaatioita käyttökokemuksen sujuvoittamiseen. ...