Primary tabs

Syksyllä julkaistava Rondo 2020 -versio tuo tekoälyn odotettuna uutuutena asiakkaidemme saataville. Kehitteillä oleva tekoäly on seuraava askel Rondon automatisoitujen työnkulkutoimintojen tehostamisessa. Teema kantaa läpi vuoden 2020 ja sen ylikin, kun järjestelmien parantamisen ja automatisoinnin tarve kasvavat ennennäkemättömällä tavalla arjen toiminnan muutoksessa.

Tekoälyn oppimiselle ei ole tunnistettavia rajoja – siitä puhuttaessa on kuitenkin huomioitava, ettei sillä voida korvata ihmisälyä. Termi juontaa englanninkielisestä vastineesta Artificial Intelligence (AI) ja sillä tarkoitetaan tietokoneohjelman kykyä jäljitellä ihmisen ajattelua ja oppimiskykyä tehtävien ratkaisemisesta niiden suorittamiseen.

Koneoppiminen on yksi yleisimmin käytetyistä menetelmistä tekoälyssä. Se ei vaadi ihmisen tekemää ohjelmointia, sillä kone omaksuu toistuvista tapahtumista käyttäytymistapoja ja alkaa toimia niiden mukaisesti. CGI:n johtava analyytikko Eeva Randén avaa muuta hyödyllistä tekoälyyn liittyvää sanastoa blogissa Pieni sanakirja tekoälystä.

Automaatioon verrattuna tekoäly on kehittyneempi työkalu, jonka varmuus paranee datamäärän kasvaessa ja jonka on lopulta tarkoitus tehdä luotettavia päätöksiä itsenäisesti. Automatisoidun ohjelman logiikka perustuu tietokoneohjelmoijan kirjoittamiin sääntöihin ja ehtoihin. Tekoäly puolestaan oppii kerätystä datasta koneoppimismoottorin toimiessa taustalla, eikä sen ohjelmalogiikkaan tarvitse puuttua uudelleen.

Oppiva tekoäly yhdistettynä Rondoon tehostaa toimintaa ja auttaa välttämään virheitä

Johtava konsultti Tero Laitila, joka ohjaa tekoälyn kehitystyötä CGI:llä, kertoo, että tekoälyn käyttömahdollisuuksia erilaisissa työnkulkutoiminnoissa on loputtomasti. Juuri nyt keskitymme Rondossa kehittämään tekoälyn avulla niitä toimintoja, jotka tuovat eniten arvoa käyttäjille.

Alkuun tekoälyn tavoite on tukea järjestelmän käyttäjiä niin sanottuna tukiälynä. Rondossa tekoäly otetaan ensin käyttöön laskun tiliöinti- ja reititystoiminnoissa.

Tuotekehityksessämme tietokonetta opetetaan parhaillaan käyttämään Rondoon tallennettua dataa muun muassa niin, että se pystyy luokittelemaan laskut eri laskutyyppeihin olemassa olevien tietojen perusteella. Luokittelusäännöt perustuvat tehtäväkuvia sekä laskujen lokihistoriaa koskevaan dataan. Tällä tavoin haetaan toistuvuutta ja ennakoitavuutta laskun käsittelyyn.

Alkuun tekoälyn ensisijainen tavoite on tukea järjestelmän käyttäjiä niin sanottuna tukiälynä. Rondossa tekoäly otetaan ensin käyttöön laskun tiliöinti- ja reititystoiminnoissa. Sen on tarkoitus helpottaa käyttäjän työtä esimerkiksi kuukausittain tiliöitävien laskujen käsittelyssä ja samalla nopeuttaa prosessin läpimenoaikaa.

Käyttäjien rooli on vahvistaa tekoälyn oppimista. Kone oppii käyttäjän tekemistä klikkauksista ja päätöksistä järjestelmässä ja kehittyy käyttäjän antamien vastausten perusteella sitä mukaa, kun annetun datan määrä ja laatu kasvavat.

Luotu koneoppimismalli opetetaan lisäksi huomaamaan kelvollisen ja virheellisen tiedon välinen ero. Opetusmekanismin avulla turha data karsiutuu pois. Toisaalta koneoppimismalli pystyy jokseenkin käsittelemään myös sellaista dataa, jota ei ole käytetty mallin opettamiseen.

Kun kone ei pysty tulkitsemaan tietoja oikein tai virheiden mahdollisuus kasvaa esimerkiksi yrityksen organisaatiorakenteen muuttuessa, toiminnallisuutta parannetaan käyttäjälle esitettävillä tukikysymyksillä ja vahvistuspyynnöillä. Käyttäjä voi tällöin päättää siitä, kuinka paljon tekoälyyn luotetaan, ja voi jopa ohittaa tekoälyn.

Alkuvaiheessa tekoäly pystyy takaamaan, että tiliöintirivi kirjataan oikealle tilille tai kustannuspaikalle esimerkiksi 83 prosentin tarkkuudella, jolloin käyttäjä tekee lopullisen päätöksen tekoälyn ehdottamasta tiliöinnistä. Myöhemmässä vaiheessa tekoäly voi tehdä tiliöinnin automaattisesti, jos tiliöintitarkkuus on yli 90 prosenttia. Mikäli ehto ei täyty, tekoäly lähettää käyttäjälle tarkistuspyynnön.

Jos organisaatiossasi herää kiinnostus tekoälyn hyödyntämiseen työnkuluissa, autamme sen soveltamisessa mielellämme! Ota meihin yhteyttä.
 

Lataa automaatio-opas ja ota selvää, mitä toimintoja ja työtehtäviä on mahdollista kehittää prosessien automatisaatiolla.

 

Tutustu myös

Kirjoittajasta

Karoliina Haavisto

Karoliina Haavisto

Konsultti

Olen Karoliina Haavisto ja työskentelen CGI:llä Rondo-järjestelmään liittyvissä työtehtävissä. Tämän lisäksi olen aktiivisesti mukana kansainvälisissä myyntitehtävissä.

Kirjoita kommentti

Comment editor

  • No HTML tags allowed.
  • Lines and paragraphs break automatically.
Blogi-kommentoinnin ohjeet ja käyttöehdot