Pauliina Nikko-Takala työskentelee CGI:llä kyberturvallisuusasiantuntijana. Tie kyberturvallisuuden pariin ei kuitenkaan ole ollut se tyypillisin. Pauliina työskenteli ensin useamman vuoden ajan CGI:n markkinoinnissa. 

Miten päätös alan vaihtamisesta kypsyi?

”Luulen, että oma kunnianhimoni oli suurin syy. Olin ehtinyt tehdä markkinointitiimissämme melkein kaikkea muuta paitsi ulkoista viestintää: lanseerasin muun muassa uuden Intranetimme, vastasin Ratkaisu-seminaaristamme useamman vuoden ajan sekä tein toimialakohtaista markkinointia.”

Tie kyberturvallisuuden pariin alkoi, kun Pauliina vastasi erään julkisen sektorin asiakkaan asiakaskohtaisesta markkinoinnista. Asiakastiimin kanssa käydyissä keskusteluissa tunnistettiin aiheen tärkeys, ja lähdettiin kasvattamaan CGI:n osaamista ja tunnettuutta.

”Vuonna 2013 ilmiannoin kollegani Jan Mickosin CGI:n kyberturvallisuuden Subject Matter Expertiksi. Oli onni, että Jan innostui ja näki viestinnän merkityksen; hän heittäytyi heti mukaan Twitter-keskusteluihin. Oikeastaan tästä hetkestä alkoi CGI:n kybertarina.” 

Sittemmin CGI:n kyberyksikkö on kasvanut useamman kymmenen hengen yksiköksi ja perustanut esimerkiksi kyberturvallisuuskeskuksen, joka mahdollistaa asiakkaiden tietoturvan valvomisen 24/7. 

Reilut pari vuotta sitten Pauliina siirtyi kokonaan markkinoinnista kyberyksikköön asiantuntijaksi. Uuteen rooliin solahtaminen ei kuitenkaan ollut ihan helppoa. 

”Tämä idea ei olisi koskaan syntynyt, ellen olisi siirtynyt markkinoinnista kyberyksikköön.”

”Nykyisessä työssäni olen epämukavuusalueella koko ajan. Silti koen, että työtehtävien vaihtaminen, oman osaamisen kartuttaminen ja erilaisten ihmisten törmäyttäminen tuo koko yritykselle uusia näkökulmia ja luo innovaatioita. Olen kiitollinen esimiehelleni, joka tunnisti innokkuuteni ja antoi minulle mahdollisuuden kokeilla erilaisia työtehtäviä kyberturvallisuuden parissa.”

Kokeilujen kautta Pauliina on löytänyt oman erikoisalansa: tietoturvatietoisuuden kehittämisen palvelut.

”Tietoturvatietoisuus tarkoittaa sitä, että jokainen henkilöstön jäsen ymmärtää oman roolinsa ja osaa toimia oikein. Tyypillisesti organisaatiossa tietoturvasta vastaavat tekevät hieman ’paperinhajuisia’ ohjeistuksia ja koulutuksia. Kun kouluttamisessa ja tietoisuuden lisäämisessä hyödynnetään markkinoinnin ja viestinnän keinoja, yritys voi kehittää tietoturvallisuutta positiivisen kautta.” 

Yksinkertaisimmillaan nämä näkyvät esimerkiksi lyhyempinä visuaalisina ohjeistuksina tai tempauksina ja kampanjoina. Lisäksi Pauliina on ollut mukana pelillistämässä kyberturvallisuutta.

”Alkuvuodesta julkaisimme CGI Cyber Conin, joka on kyberturvallisuustaitoihin erikoistunut pakohuonepeli henkilöstön kouluttamiseen. Liikuteltavan kontin voi kuljettaa asiakkaan pihalle ja sen tehtävät pystytään räätälöimään asiakkaan omien tietoturvaohjeistusten mukaiseksi. Tämä innovaatio muuten syntyi kyberkeskuksessa pidetyssä palaverissa, kyberasiantuntijoiden, myynnin ja markkinoinnin yhteistyönä. 

Lisäksi työstämme parhaillaan maaliin omaa ideaani, joka tähtää lasten kybertaitojen parantamiseen. Moni ekaluokkainen saa ensimmäisen puhelimensa koulun alkaessa, jolloin ajankohtaiseksi tulee myös tietoturvataitojen oppiminen. Kerromme tästä lisää marraskuussa! Tämä idea ei olisi koskaan syntynyt, ellen olisi siirtynyt markkinoinnista kyberyksikköön.”

CyberCon Pakohuonepeli -kontti
CGI CyberCon -pakohuonepeli toimiston pihalla talvella

 

Mistä saat rohkeutta kokeilla uutta?

”Olen yrittäjäperheen vesa, ja jossain vaiheessa kaikilla perheenjäsenilläni oli oma yritys, minullakin. Yrittäjähenkisyys tuo rohkeutta uusiin kokeiluihin, myös epäonnistumisiin, ja halua kantaa vastuuta. Muille alanvaihtoa miettiville haluaisin sanoa, että muista, ettei sinusta tarvitse tulla samanlainen kuin muista samassa tiimissä tai samalla alalla työskentelevistä. Tärkeintä on löytää se oma alue, jossa pääsee yhdistelemään osaamistaan, ja jossa voi olla vaikka maailman paras.”

Tänään 11.10. Pauliina kertoo oman tarinansa sekä kybersanomaa Women in Tech -seminaarissa Finlandia-talolla. Tsemppiä!

Kirjoittajasta

Picture of CGI:n asiantuntija

CGI:n asiantuntija

CGI on globaali ICT-palveluyritys.  Suomessa noin 3 700 asiantuntijaamme konsultoi asiakkaitamme liiketoiminnan sekä ICT-ratkaisujen kehittämisessä. Olemme myös luotettu ulkoistuskumppani.  

Kirjoita kommentti

Comment editor

  • No HTML tags allowed.
  • Lines and paragraphs break automatically.
Blogi-kommentoinnin ohjeet ja käyttöehdot