CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

Paikkatiedon merkitys uusien ja nykyisten palveluiden mahdollistajana on noussut yhä keskeisemmäksi. Turvaamalla paikkatietojen laatu ja saatavuus sekä ehkäisemällä väärinkäytösten riskit voidaan tietojen avaamisesta saada täysimittaiset hyödyt minimoimalla haitat.

Paikkatietojen rooli arkipäivässämme on noussut uudelle tasolle digitalisoitumisen myötä – teknologia mahdollistaa kustannustehokkaan paikkatiedon tuottamisen ja sen lisäksi teknologinen kehitys mahdollistaa eri tietojen yhdistämisen ja hyödyntämisen uusien palveluiden luomisessa ja vanhojen tehostamisessa.

Julkisin varoin tuotettuja paikkatietoaineistoja on jo yli kymmenen vuoden ajan tuotu avoimeksi ja paremmin hyödynnettäväksi EU tasolta asti. Takana on ajatus, että liiketoiminta ei ole enää pelkkä data, vaan yhä enemmän sen jalostaminen ja hyödyntäminen. Ajureina tässä ovat toimineet esimerkiksi EU:n INSPIRE-direktiivi joka pyrkii paikkatietojen yhteiskäyttöisyyteen ja yhteiseen paikkatietoinfrastruktuuriin, sekä PSI-direktiivi, joka kannustaa julkisen sektorin hallussa olevien tietojen uudelleenkäyttöön. 

Paikkatietoinfrastruktuurin kehittämisen tueksi tuleekin olla hyvä ymmärrys sen roolista eri toimintojen mahdollistajana. 

Nyt alustatalouden aikakaudella on vihdoin päästy uusi harppaus eteenpäin paikkatietojen avoimuuden ja saatavuuden edistämisen osalta. Hallituksen kärkihankkeilla edistetään esimerkiksi paikkatietoalustan ja kansallisen maastotietokannan kehittämistä sekä kaavoituksen digitalisoimista. 

Paikkatiedosta on tulossa yhä enemmän yhteiskunnan kriittistä infrastruktuuria. Sen saatavuus ja muut laatuvaatimukset vaikuttavat yhä useampiin yhteiskunnan toimintoihin ja palveluihin. Esimerkiksi älyliikenne tulee käyttämään paikkatietoa hyvin monella eri tavalla ja tulee siten asettamaan paikkatiedolle ja sitä tarjoaville palveluille merkittäviä laadullisia sekä palvelutasollisia vaatimuksia. Paikkatietoinfrastruktuurin kehittämisen tueksi tuleekin olla hyvä ymmärrys sen roolista eri toimintojen mahdollistajana. 

Tiedon avaaminen on keskeistä uusien palveluiden tehokkaan kehittämisen mahdollistamiseksi. Samalla tulee huomioida kuitenkin myös paikkatiedon arkaluontoiset näkökulmat kuten yksityisyydensuoja tai yleinen turvallisuus. Suuri osa tiedosta on varmasti soveltuvaa avoimesti jaettavaksi ja se synnyttää toivottua lisäarvoa. Paikkatiedon laatunäkökulmat sekä saatavuuden näkökulma tulee kuitenkin puntaroida samalla. Tiedon väärinkäytön uhkakuvat tulee tunnistaa etukäteen, jotta ei mahdollisteta uudenlaisia haavoittuvuuksia ja väärinkäytön tilanteita. Keinoja tietojen väärinkäytösten hallintaan on, kunhan tiedämme mitä vastaan varaudumme. Alustat tarjoavatkin erinomaiset keinovalikoimat turvallisuusnäkökulmien huomioimiseksi. 

Kriittisen infrastruktuurin kehittämisen haasteena on pitkän tähtäimen sekä laajan näkökulman säilyttäminen. Mahdollisia haavoittuvuuksia ja riskejä tulee arvioida jatkuvasti infrastruktuuria kehittäessä ja mielellään etupainotteisesti, sillä suunnitteluvaiheessa ne on huomattavasti helpompi huomioida. 

Kirjoittaja toimii CGI:llä jatkuvuudenhallinnan ja paikkatietojen asiantuntijana, ja hänen tavoitteenaan on tukea asiakkaita kehittämällä heidän toimintansa jatkuvuuden turvaamista sekä sitä tukevia ratkaisuja.
 

Kirjoittajasta

CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

CGI on kansainvälisesti suomalainen digitalisaatiokumppani.  Suomessa noin 3 800 asiantuntijaa konsultoivat asiakkaitamme liiketoiminnan ja ICT-ratkaisujen kehittämisessä. Tällä profiililla julkaisemme kirjoituksia CGI:n eri asiantuntijoilta.