Olli Nieminen työskentelee terveyskeskuslääkärinä. Hänen lääkärintyönsä ei ole kuitenkaan tyypillisimmästä päästä. Ollin kiinnostus ohjelmistokehitykseen poiki uran, jonka ansiosta hän nykyään kehittää CGI:llä asiantuntijalääkärinä järjestelmiä, joita itsekin haluaisi käyttää työssään. 

Olli Nieminen, CGI

Mistä syntyi idea yhdistää ohjelmistokehitys ja lääkärin työ? 

”13-vuotiaana hain kirjastosta ohjelmointia käsittelevän oppikirjan ja siitä se sitten lähti”, Olli kertoo. 
Jo parissa vuodessa teini-iän ohjelmointiharrastuksesta tuli Ollille työ ja hän jatkoi työskentelyä ohjelmistokehityksen parissa myös lääkäriopintojen ohessa. Kiinnostus molempia aloja kohtaan on luonut Ollille mahdollisuuden mielenkiintoiseen kaksoisuraan. 

Vuodesta 2018 lähtien Olli on työskennellyt lääkärintyön ohella CGI:llä tuotekehityksessä osana moniammatillista tiimiä, joka suunnittelee ja kehittää OMNI360-ratkaisuja kliinistä työtä tekevien ammattilaisten käyttöön. IT-osaaminen yhdistettynä kliinisen lääketieteen osaamiseen mahdollistaa kehitystyön, jota tarvitaan parempien ja turvallisempien järjestelmien kehityksessä yhä enemmän.

”Suomessa on aika siirtyä uuden sukupolven järjestelmiin. Haluan olla mukana tässä kehityksessä, sillä se tulee myös vaikuttamaan omaan työhöni terveyskeskuslääkärinä”, Olli selittää. 

Tekoäly, analytiikka, käyttöliittymäsuunnittelu sekä modernien teknologioiden yhdistäminen osaksi ammattilaisen arkea ovat lähellä sydäntäni.

Millaista on työskennellä lääkärinä IT-firmassa?

Suurin osa Ollin työajasta CGI:llä menee tällä hetkellä OMNI360 Vastaanoton työpöytä –sovelluksen suunnitteluun ja kehitykseen. Vastaanoton työpöytä tarjoaa modernin näkymän potilaan terveystietoihin, jolloin vastaanoton tehokkuus paranee ja ammattilaiselle jää enemmän aikaa potilastyöhön.

”Vastaanoton työpöytä on lääkärivetoinen projekti, jossa pyritään tuomaan huomattavaa helpotusta ja tehokkuutta ammattilaisen arkeen. Pääfokus on tuoda parempi näkyvyys potilaan terveystietoihin sekä sujuvoittaa itse vastaanottotyötä helpottamalla ammattilaisen kirjaamista”, Olli kertoo.

Ollin käytännön työhön kuuluu suunnitella toiminnallisuuksia Vastaanoton työpöytään ja tuoda osaltaan lääkärin näkemystä mukaan tuotekehitykseen. Hänen mielestään työstä tekee erityisen kiinnostavaa tulevaisuuden modernien teknologioiden kanssa työskentely.

Tekoäly, analytiikka, käyttöliittymäsuunnittelu sekä modernien teknologioiden yhdistäminen osaksi ammattilaisen arkea ovat lähellä sydäntäni. Lisäksi hyvä tiimi ja vapaus lennokkaillekin ajatuksille ilahduttavat CGI:llä työskentelyssä”, Olli iloitsee.

Loppuun hän vielä lisää, että etätyömahdollisuus CGI:llä tuo joustoa aikatauluihin. Osin sen ansiosta Olli voi olla tiistaina lääkäri ja torstaina IT-kehittäjä – tai toisinpäin.

Kiitos Olli! Ollin tarina aloittaa Arjen sankarit -blogisarjamme, jossa esittelemme sote-ammattilaisiamme, jotka tekevät töitä OMNI360-ratkaisujen kehityksen parissa. Kehitämme teknologiaa aina ihmistä varten – paitsi ammattilaisille myös apua tarvitseville, jotta asiakkaat ja potilaat voisivat osallistua paremmin asioidensa hoitamiseen.

Lue lisää:

Kirjoittajasta

Picture of CGI:n asiantuntija

CGI:n asiantuntija

CGI on globaali ICT-palveluyritys.  Suomessa noin 3 700 asiantuntijaamme konsultoi asiakkaitamme liiketoiminnan sekä ICT-ratkaisujen kehittämisessä. Olemme myös luotettu ulkoistuskumppani.  

Kirjoita kommentti

Comment editor

  • No HTML tags allowed.
  • Lines and paragraphs break automatically.
Blogi-kommentoinnin ohjeet ja käyttöehdot