CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

Toimialamurroksessa oleva energiayhtiö, mitä tavoittelet? 

Oletko samaa mieltä, että Suomessa on oikeastaan kahdenlaisia energiayhtiöitä: niitä jotka yrittävät vain selviytyä, ja niitä jotka haluavat selviytyä voittajina? 

Jälkimmäiset markkinaosuutta rajusti kasvattavina toimijoina, jotka tuovat uusia innovatiivisia tuotteita ja palveluita tarjolle.

Ensimmäisessä ei oikeasti ole mitään järkeä. Toiminta näivettyy näivettymistään ja talousluvuista voi seurata, kuinka asiakasmäärä pienenee, kannattavuus heikkenee ja tuloskunto hiipuu.

 Toiseen ryhmään kuuluu loppujen lopuksi hyvin harva. Moni vakuuttelee muille ja itselleen, ettei innovointiin ja uuden kehittämiseen ole rahkeitakaan.

Kaikki lähtee strategiasta.

Markkina kuin markkina, pärjätäkseen yrityksen pitää pystyä erottautumaan

Millä energiayhtiö sitten erottautuu? 

Kaikki lähtee strategiasta. Mitä ikinä teetkään, niin kaiken kuitenkin pitäisi aina tukea strategiaa. Tavoitteena voi olla vaikkapa erottautuminen aivan poikkeuksellisella asiakaskokemuksella. Monella näin varmasti on strategiaan kirjattukin. 

Tavoite voi olla kehittää prosesseja, tehostaa, hakea kustannussäästöjä, ja näin parantaa kilpailukykyä. Tavoitteena voi olla vaalia paikallisuutta ja palvella kuntalaisia tai kaupunkilaisia parhaalla mahdollisella tavalla ja kustannustehokkaasti palvellen kaikkien välttämättömyyshyödykkeiden alueilla mahdollistaen asukkaiden ja omistajien sujuvan arjen. Tavoitteena voi olla etsiä uudenlaisia liiketoiminta-alueita ja kumppanoitua.

Mikä tavoite onkaan, niin peesaamalla muita ja kulkemalla sopulilaumassa et voi saavuttaa poikkeavaa erinomaisuutta missään näistä asioista. Me CGI:llä puolestaan voimme auttaa näihin tavoitteisiin pääsemisessä. 
Konkreettisesti: jos tavoittelet esimerkiksi tarkempaa hinnoittelua ja onnistuneempaa riskienhallintaa, miksi hankit järjestelmän, jonka moni muukin energiayhtiö on hankkinut? 

Mikset sen sijaan uudistaisi data-arkkitehtuuriasi, hyödyntäisi ja rikastaisi mittaus- ja sensoridataasi, sekä rakennuttaisi CGI:n avustamana analysointimallia, jolla ennustat niin hetkellisen energian tarpeesi kuin optimoisi tuotantoasi aivan eri tarkkuudella kuin tähän saakka? 

Väitän, että tämänkaltaisella pienelläkin investoinnilla vaikutus ja säästöt ovat välittömiä, projekti hyvin kevyt, ja saavutettava etulyöntiasema huomattavasti vahvempi kuin hankkimalla samat työkalut kuin naapuriyhtiöllä.

Uskallus olla erilainen ei tietenkään aina kanna hedelmää, mutta CGI luotettavana ja kykenevänä IT-kumppanina on juuri sitä varten, että pystymme tukemaan suunnittelussa, auttamaan ideoinnissa, ja sparraamaan business casien validoinnissa, jolloin huti-investointien todennäköisyys laskee dramaattisesti! Koenkin tehtäväkseni tarjota ammattitaitomme auttaa asiakastamme kohdistamaan resurssinsa ja investointinsa IT-asioissa viisaasti hänelle järkevimpiin kohteisiin. Ota allekirjoittaneeseen yhteyksiä, jos olet hakemassa keinoja ottaa pesäero kilpailijoihin ja kaipaat sparrailuapua.

Blogin on kirjoittanut Mikko Manner työskennellessään CGI:llä.

Lue myös

Kirjoittajasta

CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

CGI on kansainvälisesti suomalainen digitalisaatiokumppani.  Suomessa noin 3 800 asiantuntijaa konsultoivat asiakkaitamme liiketoiminnan ja ICT-ratkaisujen kehittämisessä. Tällä profiililla julkaisemme kirjoituksia CGI:n eri asiantuntijoilta.