Alustatalous ja ekosysteemit on totuttu yhdistämään sellaisiin toimintamalleja rikkoviin yrityksiin kuin Airbnb, Uber ja Amazon. Mitä yritys, joka vuokraa asuntoja omistamatta itse yhtäkään kiinteistöä, voi opettaa meille siitä, miten voimme auttaa lapsia kasvamaan omaksi parhaaksi itsekseen?

 

Unelmana lapsen kasvu omaan erinomaisuuteensa

Unelma on, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi mahdollisuus kasvaa ihmisenä ja yhteisön jäsenenä omaan erinomaisuuteensa. Tällaisessa yhteiskunnassa palvelut muotoillaan ihmisen elämäntilanteen ja tarpeiden ympärille. Lapset ja nuoret kohdataan, kun on sen tarve, tukea löytyy moniammatillisesta osaamisesta ja virtuaaliset palvelut ovat helppokäyttöisiä. Lapsen elämänpolun ja hyvinvoinnin tiedot kertyvät matkan varrella, ja ovat niin terveys- ja sosiaaliviranomaisten kuin opetussektorinkin käytettävissä.

Tämän unelman elementit ovat jo rakenteilla, mutta pirstaleisina osina ilman keskinäistä kytkentää ja pitkälti toisistaan tietämättöminä tai toisiaan kyräillen. Opetus- ja sivistystoimen sekä varhaiskasvatuksen perinteisenä haasteena ovat olleet datan siiloutuminen ja järjestelmien hajanaisuus, jotka estävät tiedon hallitun hyödyntämisen. Unelman voi toteuttaa vain verkosto, jonka toteuttamiseksi tarvitaan hyvinvoinnin, kasvatuksen, opettamisen ja oppimisen yhteinen alusta.

Unelman elementit ovat jo rakenteilla

 

Arvokas data käyttöön koko ekosysteemille

Alustatalouden polttoaineena toimii data ja sen hyödyntäminen. Uudet mahdollisuudet syntyvät siitä, että dataa hyödynnetään uudella tavalla eri lähteistä ja eri toimijoille annetaan mahdollisuus liittyä mukaan ekosysteemiin. Alusta, jonka ansiosta arvokas data on saatavilla keskitetysti, avaa kokonaisnäkymän lapsen tilanteeseen ja näin mahdollisuuden tukea lapsen kasvua elämän eri vaiheissa. 

Raportit ja tilastot luovat pohjan älylle ja ennakoivalle analytiikalle, joka puolestaan mahdollistaa esimerkiksi paremman varhaisen puuttumisen ja syrjäytymisen ehkäisemisen. Lopputuloksena on parempi näkyvyys lapsen ja nuoren yksilölliseen kehitykseen sekä sujuva, tehokas ja visuaalinen tapa huoltajien, kasvattajien, opettajien ja oppilaiden väliseen kommunikointiin. 

Ne toimijat, jotka ymmärtävät lähteä mukaan alustatalouden ja ekosysteemien maailmaan, ja mahdollistavat näin keskitetyn tiedon hyödyntämisen, ottavat askeleen lähemmäs kohti unelmaa lapsen ja nuoren kasvun kokonaisvaltaisesta tukemisesta. 

Edelläkävijöiden esimerkkinä on Vantaan DigiOne-hanke, jonka tavoitteena on rakentaa yhtenäinen varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen kattava digitaalisen oppimisen järjestelmäkokonaisuus. Tarkoituksena on luoda uusi digitaalinen ekosysteemi, johon muut kunnat voivat halutessaan liittyä. 

Vantaan uuden kokonaisuuden rakentaminen on aloitettu varhaiskasvatuksesta. CGI toimittaa Vantaan kaupungin varhaiskasvatukselle CGI Vesa -ratkaisun, joka helpottaa varhaiskasvatuksen työntekijöiden, lasten ja vanhempien yhteisiä arjen toimintoja.

Airbnb on opettanut sen, että yhdistämällä tietoa voi murtaa toimintamalleja. Suomessa on sekä maailmanluokan perusopetus että digitaalinen asiantuntemus. 

Mihin me pystymme, kun yhdistämme nämä kaksi lapsen ja nuoren parhaaksi? 

 

Tutustu myös

Kirjoittajasta

Picture of Elina Väänänen

Elina Väänänen

Olen kokenut IT-alan ammattilainen ja minulla on pitkä kokemus erilaisten järjestelmien kanssa toimimisesta eri työtehtävissä, erityisesti opetushallinnon toimialalla. Olen järjestelmällinen projektipäällikkö sekä tuotehallinnan moniosaaja. Kuinka voisin auttaa sinua?

Kirjoita kommentti

Comment editor

  • No HTML tags allowed.
  • Lines and paragraphs break automatically.
Blogi-kommentoinnin ohjeet ja käyttöehdot