Primary tabs

Asiakkaiden ja kansalaisten digiodotukset ja niihin vastaaminen vaikuttaa yhä voimakkaimmin kaikkiin toimialoihin. Aiemmin puhtaana IT-asiana nähty IT:n modernisointi on tutkimuksemme mukaan noussut yhä vahvemmin myös liiketoiminnan agendalle. 

Yritysjohtajat eri puolilla maailmaa painiskelevat samankaltaisten haasteiden kanssa. Asiakkaiden ja kansalaisten odotukset digipalveluita kohtaan ovat jo useamman vuoden olleet keskeinen trendi ja digimurrosta vauhdittaja tekijä – toimialasta riippumatta. 

Mutta miten IT-johto ja liiketoimintajohto näkevät toimintansa painopisteet? Ovatko nämä aiemmin kovin erilliset toiminnot löytäneet toisensa? 

Jos katsotaan näkemyksiä yleisistä toimialatrendeistä, niin ovat. Asiakkaiden ja kansalaisten digiodotukset ovat CGI Client Global Insights -tutkimuksessamme paitsi vahvin toimialatrendi myös liiketoiminnan tärkein painopiste. IT:n painopisteenä se on sijalla kaksi. 

IT vyöryy liiketoiminnan agendalle 

Haastattelemamme IT- ja liiketoimintajohtajat ovat yhtä mieltä siitä, että IT-modernisaatio eli järjestelmien päivittäminen nykypäivään on IT:n tärkein painopiste. 

Aiemmista vuosista poiketen IT:n modernisointi nähdään heijastuvan entistä enemmän myös liiketoimintaan. Viime vuoden tuloksiin verraten nousu on selvä. Viime vuonna IT-modernisaatio ei ollut tutkimuksessamme top 5:ssa yleisenä toimialatrendinä eikä liiketoiminnan painopisteenä. Tänä vuonna se on noussut yleisenä toimialatrendinä sijalle 2. ja liiketoiminnan painopisteenä sijalle 3. 

Teknologia haastaa IT:n ja liiketoiminnan kulkemaan käsi kädessä yhteiseen suuntaan.

Liiketoiminta peräänkuuluttaa IT:ltä uuden kokeilua

IT:llä ja liiketoiminnalla vaikuttaa olevan samat tavoitteet ja yhteinen suunta, mutta näkemyserojakin on. Liiketoiminta haluaa kannustaa vahvemmin kokeilukulttuuriin ja uuden teknologian käyttöönottoon. 

Tutkimukseemme vastanneiden liiketoimintajohtajien mukaan uusien digitaalisten teknologioiden kokeilu ja hyödyntäminen on IT:n toiseksi tärkein painopiste. 

Vaikka uusien teknologioiden ajatellaan olevan vastaus asiakkaiden ja kansalaisten digiodotuksiin, tutkimuksemme mukaan on kuitenkin selvää, ettei asia ole aivan näin yksinkertainen.  

Vanhojen järjestelmien päivittäminen on aivan yhtä tärkeää kuin uuden kehittäminen. Jokapäiväiset käyttäjäkokemukset ja olemassa olevien järjestelmien kautta toistuvat asiakkaan kohtaamispisteet ovat ensiarvoisen tärkeitä hyvän asiakaskokemuksen rakentumisessa. 

Uuden kehittäminen ja vanhan päivittäminen eivät sulje toisiaan pois. Niitä voi ja pitää tehdä saaman aikaan. Teknologia haastaa IT:n ja liiketoiminnan kulkemaan käsi kädessä yhteiseen suuntaan. Vain yhdessä ne voivat kokonaisvaltaisesti vastata asiakkaiden ja kansalaisten digiodotuksiin. 

Lataa käyttöösi CGI Client Global Insights 2019 -raportti.  Raportti käsittelee globaalisti eri toimialojen teknologiatrendejä, tulevaisuudennäkymiä sekä liiketoiminnan ja IT:n painopisteitä. Havainnot on koottu vuoden 2019 tammi-maaliskuussa toteutetuista asiakashaastatteluista, jossa tapasimme kasvokkain yli 1 500 liiketoiminta- ja IT-johtajaa eri puolilla maailmaa. 

Kirjoittajasta

Heli Hyrkäs

Heli Hyrkäs

Communcations and Marketing

Olen Heli Hyrkäs ja työskentelen CGI:llä sisältömarkkinoinnin kehittämisen parissa.

Kirjoita kommentti

Comment editor

  • No HTML tags allowed.
  • Lines and paragraphs break automatically.
Blogi-kommentoinnin ohjeet ja käyttöehdot