Sovellusten ja järjestelmien helppokäyttöisyys ja saatavuus mobiililaitteeseen ovat tänä päivänä lähes itsestäänselvyyksiä. Olemme esimerkiksi tottuneet siihen, että oli kyseessä mikä tahansa tarve, ” löytyy siihen appi” ja vieläpä sellainen, jonka käytön oppii nopeasti. Myös matkalaskussa nämä ominaisuudet ovat haluttavia. Kerron alla miksi nämä ovat tärkeitä ja miten olemme onnistuneet ratkaisemaan ne CGI HR Matkat Mukana -sovelluksessa.

Liikkuvassa työssä matkustaminen voi olla tervetullutta maiseman vaihtoa, peruskauraa joka ei herätä suuria tunteita. Joskus taas se voi olla harmittava poikkeama normaalista työpäivästä, jonka vuoksi joutuu lykkäämään vapaa-ajan menoja. Monille työmatkustaminen on kiinteä osa arkea, josta halutaan saada sovitun mukainen korvaus. Ennen korvauksen saamista on kuitenkin vielä työvaihe, joka niin ikään saattaa herättää vaihtelevia tuntemuksia – matkalaskun kirjaus. 

Yleensä kalenteriin mahtuu tärkeämpääkin tekemistä kuin, kärsivällisuusharjoitus matkalaskujärjestelmän (tai paperisen lomakkeen!) kanssa.

Yleensä kalenteriin mahtuu tärkeämpääkin tekemistä kuin, kärsivällisuusharjoitus matkalaskujärjestelmän (tai paperisen lomakkeen!) kanssa. Ei ole yhdentekevää, milloin suorite kirjataan: jos työntekijä lykkää matkalaskun tekemistä, kasautuvat kuitti- ja matkalaskupinot, ja ajankohtia joutuu hakemaan uudelleen. Lisäksi taloushallinto ei saa ajantasaista tietoa kuluista raportointia varten. Ajantasaisesti tehty matkalasku on siis sekä matkustajan että talouden seurannan etu.

Nykyaikaisella ja helppokäyttöisellä matkustuksen hallinnan järjestelmällä voidaan vaikuttaa positiivisesti, ei ainoastaan käyttäjäkokemukseen, vaan myös työntekijäkokemukseen. Hallinnolliset työkalut saattavat yksittäin olla verrattain pieniä asioita työnteon kokonaisuudessa, mutta yhdessä ne muodostavat ison osan päivittäisestä työstä – etenkin tänä päivänä.  Ja tietysti on myös heitä, joille matkustaminen on merkittävä osa omaa työnkuvaa. Tällöin helppokäyttöisen ja joustoa tuovan matkalaskujärjestelmän merkitys korostuu huomattavasti.

Käytettävyys on meille tärkeintä, jonka vuoksi ratkaisullamme haluamme tehdä matkalaskun teosta mahdollisimman vaivatonta. CGI HR Matkat Mukana -sovelluksessa matkustaja pystyy täyttämään matka- ja kululaskun tai ajopäiväkirjan omalla mobiililaitteellaan, jossa sovelluksen nykyaikainen käyttöliittymä ohjaa käyttäjää matkalaskun teossa. Kuitin kuvaaminen ja tallentaminen mobiilisovelluksella tai ajopäiväkirjan paikannustoiminto ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten teknologialla voidaan parantaa käyttäjäkokemusta vähentyneenä manuaalisena työnä ja arkisten töiden helpottumisena. 

Järjestelmän kehittämisessä meille on tärkeää olla jatkossakin hyödyntämässä viimeisintä teknologiaa ja siihen perustuvia ratkaisuja tehdäksemme matkustuksen hallinnasta entistäkin sujuvampaa ja auttaaksemme heitä, jotka matkalaskuja laativat ja käsittelevät. Haluatko saada lisätietoa ratkaisuistamme? Ota yhteyttä meihin

Tutustu CGI HR Matkat järjestelmän toimintoihin.

Katso CGI HR Matkat Mukana -mobiilisovelluksen esittelyvideo.

Kirjoittajasta

Joona Horsma

Joona Horsma

tuotepäällikkö

Vastaan CGI HRpo Matkat tuotteen kehityksestä ja toimin asiantuntijana matkustuksenhallinnan projekteissa.

Kirjoita kommentti

Comment editor

  • No HTML tags allowed.
  • Lines and paragraphs break automatically.
Blogi-kommentoinnin ohjeet ja käyttöehdot