Sami Sikanen

Sami Sikanen

liiketoimintapäällikkö

Fingrid on julkaissut Datahubin ”lopulliset” liiketoimintaprosessit. Seuraavana konkreettisena toimenpiteenä on odotettavissa itse kilpailutuksen alkaminen. Miten varmistetaan tällaisen monimutkaisen ja kansallisella tasolla uniikin hankkeen onnistuminen?

Vanha sanonta kuuluu: the devil is in the details. Mitä enemmän on tietoa tulevan Datahubin vaatimuksista, sitä selvemmin sen kompleksisuus avautuu. Julkaistujen prosessien perusteella saa hyvän yleiskuvan siitä, mitä toimintoja tulevalla datahubilla tehdään.

Toteutuksessa ei kannata aliarvioida kokemuksen merkitystä. Datahubeja rakennetaan yksi per maa, joten oppimiskäyrän kasvattamiseen tarvitaan kokemusta eri markkinoilta. Tämä auttaa myös tunnistamaan juuri Suomeen parhaiten soveltuvan Datahub-ratkaisun.

Keskitettyjen markkinamallien sisäistäminen vaatii toimittajalta syvää energiamarkkinoiden tuntemusta niin tiedonvaihdosta kuin päivittäisistä liiketoimintaprosesseista. Kumppanin pitää pystyä tukemaan Fingridiä ja kaikkia energiamarkkinoiden osapuolia sekä itse Datahub-projektissa että kaikissa eri osapuolten omissa projekteissa.

 

Datahub on yksi vähittäismarkkinoiden merkittävimmistä tekijöistä, joiden avulla voidaan tukea suuria energiapoliittisia tavoitteita.

 

Yksi tärkeimmistä asioista on olemassa oleva datan laatu. Sen parantamiseksi jokainen osapuoli voi aloittaa toimenpiteet jo nyt. Asiakasdatan laadun varmistamiseksi on tärkeää, että kaikki testaus- ja sertifiointipalvelut ovat vakioituja.

Datahubin käyttöönotto vaatii muutosta myös kaikkien osapuolten liiketoimintaprosesseihin. Nyt on siis erittäin hyvä tilaisuus tarkastella kriittisesti omia prosessejaan ja pohtia, miten päivittäisiä tehtäviä olisi järkevintä hoitaa tulevaisuudessa.

Esimerkiksi Tanskassa otettiin huhtikuun käyttöön myyjävetoinen malli, jossa markkinat toimivat yhden luukun kautta. Suomessa markkinamalliin ei ole tulossa muutosta, mutta toimijat voivat itsenäisesti luoda omia, uusia toimintamalleja pärjätäkseen entistä paremmin tulevaisuuden kilpailussa.

Datahub tarjoaa alustan pitkän aikavälin energiatavoitteiden saavuttamiseksi. Se on yksi vähittäismarkkinoiden merkittävimmistä tekijöistä, joiden avulla voidaan tukea suuria energiapoliittisia tavoitteita: uusiutuvien energialähteiden käyttöönottoa, energiatehokkuutta ja energian säästöä.

Kun tieto keskitetään yhteen paikkaan, energiamarkkinoiden erilaiset toimijat voivat kehittää parempia palveluja tukemaan suuria tavoitteita. Näin me loppuasiakkaatkin pääsemme paremmin mukaan ”energiavaikuttajiksi”. Tuomme omalta osaltamme sähkönkäyttö- ja tuotantotietomme markkinoiden hyödynnettäväksi.

 

Datahubin haasteet ovat hoidettavissa, kun varmistetaan, että käytössä ovat parhaat resurssit sekä ratkaisut koko energiamarkkinan tarpeisiin.

 

Hanke on laaja ja monimutkainen. Sen onnistunut läpivienti edellyttää laadukkaita projektin ohjausmetodeja. Muutoshallinnan menettelyjen onnistumisella on hankkeessa suuri rooli. Projektin pitkän aikataulun seurauksena on selvää, että muutoshallinnan tarpeita tulee esille. Avainkysymykseksi nousee, kuinka ne tuodaan projektiin mukaan ja mitä tehdään seuraavassa vaiheessa.

Alustan arkkitehtuurin tulee olla riittävän joustava, jotta prosesseja on mahdollista muokata tai niiden tilalle voidaan tuoda kokonaan jotain uutta. Arkkitehtuurin tulee tukea tiedon yksityisyyttä. Tietoa tulee myös käsitellä turvallisesti.

Näiden vaatimusten onnistuneessa läpiviennissä kokemus vastaavista toimituksista on kriittinen menestystekijä. Datahubin haasteet ovat hoidettavissa, kun varmistetaan, että käytössä ovat parhaat resurssit sekä ratkaisut koko energiamarkkinan tarpeisiin.

Lue myös Samin edellinen blogaus Datahub mullistaa sähköbisneksen - Mitä 10 datahub-projektia ovat opettaneet

Kirjoittajasta

Sami Sikanen

Sami Sikanen

liiketoimintapäällikkö

Sami Sikanen vastaa CGI:llä energia-alan liiketoiminnan kehittämisestä sekä nimetyistä asiakkuuksista. Samin kokemus energiayhtiöissä työskentelemisestä antaa hyvät lähtökohdat ymmärtää asiakkaan aito tarve liiketoiminnan kehittämiselle ja löytää siihen sopiva ratkaisu teknologian avulla.