CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

Vaikka suomalaisten terveys on parempi kuin koskaan, myös haasteita riittää ratkaistavaksi – vain harvat noudattavat ravitsemussuosituksia ja yli puolet aikuisista on ylipainoisia. Vääränlaisesta ruokavaliosta seuraavat haitat ovat kansanterveytemme varsinainen vitsaus, johon valistuksella tuntuu olevan valitettavan vähän merkitystä. Mikä avuksi? Digitalisaatio ja älykkäämpi ateriasuunnittelu, jonka tutkittuihin terveysvaikutuksiin pureudumme blogisarjamme ensimmäisessä osassa. 

Laihduttaminen on vaikeaa, joten paras keino lihavuutta vastaan on ennaltaehkäisy.  Liian vähän kuitua, huonolaatuista rasvaa, liikaa suolaa, liian vähän kasviksia ja liikaa sokeria on yhtälö, jonka seurauksista kärsii erityisesti työssäkäyvä kansanosamme. Entä jos suomalaisten työpaikka- ja laitosruokailuun olisi mahdollista vaikuttaa? Me CGI:llä olemme tehneet asian eteen paljon töitä. Ruokapalvelujen toiminnanohjausjärjestelmämme Aromi ohjaa yli 600 000 suomalaisen päivittäistä ateriaa kansainvälisiä tietokantoja ja ravintosuosituksia hyödyntäen. Heistä lähes viidennes kuuluu tyypin 2 diabeteksen riskiryhmään. Päätimme selvittää ratkaisumme vaikutukset, ja tulokset ovat kiistattomat.

Gaia Consulting Oy:llä teettämämme selvityksen mukaan Aromi auttaa ruokapalvelujen tarjoajia noudattamaan kansallisia terveyssuosituksia. Ravitsemussuosituksia noudattavat reseptit, toisin sanoen terveellinen ruokavalio, madaltaa riskiä sairastua aikuisiän diabetekseen jopa 30%. Jokainen diabeetikko maksaa Suomen valtiolle noin 10 000 euroa vuodessa, joten ehkäisemällä taudin puhkeaminen viidellä prosentilla riskiryhmästä, säästäisimme vuosittain 44 miljoonaa euroa mitattuna terveydenhuollon kuluissa ja menetetyssä työajassa. Kun ateriasuunnittelussa hyödynnettiin satokausituotteita, C-vitamiinin kulutus kasvoi selvityksessä käytettyjen ruokalistojen perusteella keskimäärin jopa 27% ja kuidunsaanti lisääntyi keskimäärin kahdella prosentilla ruoka-annoksen sisältämää salaattiosuutta kohti.

Mahdotonta? Vaikeaa? Kaikkea muuta! Suomi on pysynyt mukana lääketieteen ja siihen liittyvän teknologian etulinjassa aina tähän päivään saakka. Olemme kyenneet sekä ottamaan käyttöön että soveltamaan innovaatioita tehokkaasti. Me CGI:llä uskomme, että kykenemme vielä parempaan – myös ruokavaliossa. Kaikki lähtee laadukkaasta taustadatasta, eli oikeista raaka-aineista, toimivista resepteistä ja ajantasaisista hinnoista. Kun data on kunnossa, se mahdollistaa ruokapalvelun johtamisen tiedolla. Me tarjoamme keittiöille digitaalisen ohjauspöydän, joka auttaa tuottamaan aterioita terveellisesti, ekologisesti ja kustannustehokkaasti. 

Blogin on kirjoittanut Emma Hindsberg. Blogisarjan toisessa osassa perehdymme teknologian mahdollisuuksiin ruokahävikin vähentämisessä.

 

Webinaari: Ruokahuollon työkaluilla terveempiä potilaita

Tutustu

 


Lataa Ruokapalvelupäällikön opas: Näin johdat ruokapalvelua tehokkaasti tiedon pohjalta. Ota selvää, miten Aromi vastaa ruokapalvelutoimialan tulevaisuuden haasteisiin.

Nain-johdat-ruokapalvelua-tehokkaasti-tiedon-pohjalta

Kirjoittajasta

CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

CGI on kansainvälisesti suomalainen digitalisaatiokumppani.  Suomessa noin 3 800 asiantuntijaa konsultoivat asiakkaitamme liiketoiminnan ja ICT-ratkaisujen kehittämisessä. Tällä profiililla julkaisemme kirjoituksia CGI:n eri asiantuntijoilta.