Koko maailma on muutoksessa. Kaupungistumisen myöstä ihmiset tarvitsevat tie- ja rautatieliikenteeseen, ilmailuun ja merenkulkuun uusia palveluita. Monet näistä ovat  syntyneet tai ovat mahdollisia vasta nyt, uusien teknologioiden ansiosta. Ja kun digitaalisuus ja uudet teknologiat mullistavat toimialaa, syntyy jatkuvasti myös liiketoimintamahdollisuuksia ympäri maailmaa.

Ekologisuus, vastuullisuus ja digitalisaatio on tulevaisuuden kova kombo. Etenkin kaupungistumisen myötä ovat ihmiset ympäri maailmaa heränneet vaatimaan liikennepalveluilta tehokkuutta, kestävyyttä ja vastuullisuutta. Eteenpäin katsova yritys satsaa näihin, ja käyttää liiketoiminnassaan polttoaineena tekoälyä, automatisaatiota ja dataa.

Keräsimme inspiraatioksi viisi caseä, jotka osoittavat innovaatioiden ja uudenlaisen ajattelun voiman bisneksen tekemisessä.

Vain mielikuvitus on rajana liikenteen bisnesmahdollisuuksille

  • Tekoäly, data ja analytiikka auttavat parantamaan rahtilaivojen turvallisuutta ja maksimoimaan niiden kuljetuskapasiteettia.
  • Avaruustoimiala ei enää pyöri vain valtioiden rahoituksella. Entistä isompien satelliittiverkkojen rakentaminen on mahdollista myös yksityisille toimijoille - mikä taas tarkoittaa aivan uudenlaista datankeruupotentiaalia. Ja enemmän bisnesmahdollisuuksia myös yrityksille.
  • Suomalainen mobiilisovellus vie kaupunkiliikenteen uudelle tasolle. Se tarjoaa  kaupunkiliikenteen palvelun, jossa kaikki liikkumisen muodot ovat saatavilla yhdellä kuukausimaksulla.
  • Robottiautovalmistaja tavoittelee turvallisuutta ja tästä syystä on vapauttanut autojensa turvallisuustestauksen lähdekoodin kaikkien käytettäväksi ja kehitettäväksi.
  • Startupit muuttavat logistiikkabisnestä monin tavoin: on kaupallista lennokkikuljetusta, autonomisia kuljetusrobotteja, modernisoituja roottoripurjeita sekä pilvialustoja ja analytiikkaa logistiikkayritysten käyttöön.
  • Miten sinun bisnesideasi voisi hyötyä modernista teknologiasta ja digitalisaatiosta?

Lataa eKirja ja kerää ideoita, miten liikenteen ja logistiikan edelläkävijät luovat uutta digitaalista liiketoimintaa ja parempia asiakaskokemuksia.

Kirjoittajasta

Picture of Sami Mikkonen

Sami Mikkonen

Vice President, Liikenne ja logistiikka

Olen Sami Mikkonen ja vastaan CGI:llä liikenteen ja logistiikan toimialasta sekä asiakkuuksista. Minulla on yli 20 vuoden kokemus tietojärjestelmien ja niihin perustuvien palveluiden hyödyntämisestä liiketoiminnan kehittämisessä eri toimialoilla.

Kirjoita kommentti

Comment editor

  • No HTML tags allowed.
  • Lines and paragraphs break automatically.
Blogi-kommentoinnin ohjeet ja käyttöehdot