Primary tabs

Kansainvälinen yritys Orkla haluaa terävöittää omien tytäryhtiöiden tekemistä. Vanhat toiminnanohjausjärjestelmät eivät enää palvele ja näin ollen päivitys oli paikallaan. Liiketoimintaprosesseja halutaan nopeuttaa, helpottaa ja tuoda tähän päivään.

Condite Oy (Orklan tytäryhtiö) on Suomessa toimiva yksikkö. Orkla Food Ingredients aloitti vuonna 2018 Unite –hankkeen, jonka tarkoituksena on taata yhteinen ERP kaikille 30 yhtiölle.

CGI toimii osana tätä hanketta ja tukee Conditea käyttöönotossa. Yhteistyö Conditen kanssa jatkuu seuraavan roll outin myötä. Konsernissa tehty päätös panostaa ERP-järjestelmän päivitykseen loi Conditelle mahdollisuuden olla ensimmäisten joukossa käyttöönotossa.

Parempi yhteys muihin toimijoihin

Onnistuneen ERP-hankkeen taustalla on vahva yhteistyö Conditen ja CGI:n välillä. Conditelle vietiin Microsoft Dynamics365 Finance and Supply Chain Management –toiminnanohjausjärjestelmä. Tämän avulla Condite tehostaa omaa toimintaansa ja yhtenäistää koko konserninsa toimintaa. Keväällä 2019 aloitettu projekti on kohdannut matkallaan alkuvuoden 2020 Covid-19 pandemian, mutta käyttöönotto tapahtui sujuvasti syyskuussa 2020.  Tavoitteena oli saada helppokäyttöinen työkalu, joka onkin saanut kiitosta Conditen työntekijöiltä. Yhteistyö Conditen kanssa jatkuu: marraskuussa Prominent yhdistyy Conditeen fuusion kautta ja CGI vie D365-toiminnanohjausjärjestelmän uusille tekijöille.

”Pandemiasta huolimatta käyttöönotto sujui helposti CGI:n kanssa. Olemme olleet tyytyväisiä meidän lokaaliin tukeen – CGI on auttanut käyttöönotossa hienosti!”

Juha Back, Supply Chain Developer, Condite Oy

Condite Oy toimii elintarvikeraaka-aineiden maahantuojana ja uuden toiminnanohjausjärjestelmän käyttäjiä on yli 50. Vuodesta 2015 lähtien Condite on palvellut asiakkaitaan osana Orkla Food Ingredients -divisionaa. Conditen kautta kulkee kuukausittain tuhansia tonneja raaka-aineita.