LähiTapiola ulkoisti ICT-palvelunsa CGI:n kanssa perustettuun yhteisyritykseen

LähiTapiola skaalasi ICT-palvelunsa vastaamaan tulevaisuuden tarpeita. Ulkoistuspalvelut konsernille tuottaa CGI:n kanssa perustettu yhteisyritys LTC-Otso.

LähiTapiola-ryhmä on keskinäiseen yhtiömuotoon perustuva, asiakkaiden omistama yhtiöryhmä. LähiTapiolan tuotteet ja palvelut kattavat vahinko-, henki- ja eläkevakuuttamisen sekä sijoittamisen ja säästämisen.

LähiTapiolan alueyhtiöiden verkosto koostuu 19 alueellisesta keskinäisestä vakuutusyhtiöstä sekä pääkaupunkiseudulla itsenäisen alueyhtiön tapaan toimivasta liiketoiminnosta.

LähiTapiolan henkilöstömäärä on noin 3 400, josta puolet työskentelee alueyhtiöissä. Omistaja-asiakkaita on lähes 1,6 miljoonaa.

Asiakkaamme haaste

Finanssitoimiala on murroksessa ja digitalisaation myötä sekä yritys- että yksityisasiakkaiden odotukset palveluita ja palvelukanavia kohtaan ovat kasvaneet. Vakuutusyhtiöt palvelevat yhä kokonaisvaltaisemmin ja niiden palvelut nivoutuvat yhteen esimerkiksi terveyden ja hyvinvoinnin palveluiden kanssa.

Lisäksi finanssialan tiukka sääntely, tietomäärien kasvu sekä tarve tehdä päätöksiä entistä nopeammin tuo oman haasteensa finanssialan toimijoille.

LähiTapiolan tavoitteena on olla paras finanssialalla, mikä vaatii voimakasta tukea yrityksen käyttämältä IT:ltä. Lisäksi LähiTapiolalla oli edessään mittavan fuusion toteuttaminen uuden LähiTapiolan perustamiseksi ja palvelutason varmistamiseksi. LähiTapiola päätti ulkoistaa sisäisen IT-yksikkönsä, jotta fuusion vaatimat tietojärjestelmähankkeet saataisiin vietyä läpi vaaditussa aikataulussa.

LähiTapiola etsi kumppania, joka pystyisi tuottamaan ICT-palvelut aikaisempaa tehokkaammin ja joustavammin. Uuden yrityksen tavoitteeksi asetettiin ICT-palvelujen kehittäminen ja tuottaminen LähiTapiola-ryhmälle sekä kustannussäästöjen, paremman laadun ja asiakastyytyväisyyden saavuttaminen.

Ratkaisumme

Suomen suurin vakuutusyhtiö LähiTapiola ja CGI yhdistivät voimansa ja perustivat yhteisyrityksen LTC-Otson.

LTC-Otsossa työskennellään lähellä asiakasta ja useimmilla työntekijöistä on pitkä kokemus asiakasympäristöstä. LTC-Otso tuntee pankki- ja vakuutusalan asiakkaiden liiketoiminnan prosessit sekä kulttuurin ja toimintatavat.
Paikallisuus yhdistyy yhteistyöhön globaalin toimittajatalon kanssa; LTC-Otso hyödyntää toiminnassaan CGI:n globaalia osaamista, toimintamalleja ja parhaita käytäntöjä.

Asiakkaan tavoittelemat kustannushyödyt saavutetaan muun muassa blended delivery -toimituksilla, joissa paikallista osaamista täydennetään esimerkiksi Intiasta tai Portugalista saaduilla lisäresursseilla.

 

LähiTapiola on siirtynyt sisäisestä IT-yksiköstä ulkoistettuun ICT-palveluun. Yhteisyrityksen myötä LähiTapiola ja CGI ovat kehittäneet laadukkaan kumppanuussuhteen, jonka tulokset nähdään molemmissa yrityksissä.

Mikko Vastela, tietohallintojohtaja, LähiTapiola

Menestystarina

LähiTapiola on siirtynyt sisäisestä IT-yksiköstä ulkoistettuun ICT-palveluun. Yhteisyrityksen tulokset nähdään molemmissa yrityksissä.

LTC-Otso on vienyt onnistuneesti läpi LähiTapiolan fuusioon liittyvät projektit sekä Elon syntymisestä seuranneet toimenpiteet.

LTC-Otsossa työskentelee reilut 300 työntekijää Espoossa ja Tampereella. Kesällä 2015 Otso perusti palvelukeskuksen Lappeenrantaan varmistaakseen riittävän osaamistason ja kyvykkyyden uusilla teknologia-alueilla. Lisäksi LTC-Otso aloitti tiiviin yhteistyön Lappeenrannan teknillisen yliopiston kanssa tarjotakseen asiakkailleen entistä parempia palveluita ja uusia innovatiivisia ratkaisuita.

Osoituksena hyvin sujuneesta ja kannattavasta ulkoistuksesta LähiTapiola päätti sopia ulkoistuksen jatkosta hyvissä ajoin ennen ensimmäisen sopimuskauden päättymistä. Vuoden 2021 loppuun voimassa oleva uusi sopimus solmittiin kesällä 2015 ja se on kokonaisarvoltaan noin 180 miljoonaa euroa.

Miksi CGI?

ICT-ala kehittyy jatkuvasti ja LähiTapiolalla on oltava oikea kyvykkyys tuottaa palveluja. Lisäksi ulkoistuksella tavoiteltiin kustannussäästöjä. CGI:n yhteisyritykseen tuomilla malleilla ja resursseilla pystytään tarjoamaan sekä toivotut säästöt että ICT-alan parhaat ratkaisut.

Kumppanin valintaan vaikutti lisäksi CGI:n realistinen lähestymistapa resurssien ja korkealaatuisten toimitusten osalta sekä mahdollisuus hyödyntää offshorea.

LähiTapiolan ulkoistetuille työntekijöille avautui uusia urapolkuja ja mahdollisuuksia suuressa globaalissa it-yrityksessä.