AGCO on maailman kolmanneksi suurin maatalouskoneiden kehittäjä ja valmistaja. Yhtiön moottoritehdas Nokialla kokoaa protomallien testitulokset ympäri maailman Datavajaansa, josta tiedot ovat saman tien omien ja yhteistyökumppanien suunnittelijoiden hyödynnettävissä.

Moottorien protoversioiden testaaminen on keskeinen osa uusien traktorien suunnittelua ja tuotekehitystä. Tavoitteena on saada polttoaineen palaminen täydellisemmäksi ja pakokaasut puhtaammaksi. Parannukset vahvistavat samalla moottoreiden suorituskykyä ja minimoivat polttoaineen kulutusta.

Koska protokoneet tekevät töitä pelloilla eri puolilla maailmaa, anturidatan kerääminen ja jatkojalostaminen vaativat tehotyökalun.

Kehitimme yhdessä AGCO Powerin kanssa pilvipohjaisen analytiikkapalvelun, Datavajan. Syksystä 2017 alkaen kaikki moottorien tuotekehityksessä mukana olevat suunnittelijat voivat tarkastella testimoottoreiden parametreja, jatkojalostaa testidataa sekä visualisoida analytiikkaa kaikille yhteisen selainnäkymän kautta. Datavajaa hyödyntää noin sata talon omaa ja yhteistyökumppanien asiantuntijaa.

Asiakkaamme haaste: Tiedon saavutettavuus

AGCO Powerin alkuperäisenä tavoitteena oli saada testaustiedot kootusti yhteen paikkaan. Rima päätettiin kuitenkin nostaa korkeammalle, koska tiedon saavutettavuus on tuotekehityksen virtaviivaistamisen kannalta vieläkin tärkeämpää.

Nyt jokainen tuotekehittäjä, jolla on käyttäjätunnus ja salasana, saa selaimeensa näkyville listan testikoneista ja pääsee tutkimaan niiden indeksoituja parametreja kaikille yhteisesti tietokannasta.

Ratkaisumme: Visuaalista, helposti hyödynnettävää dataa

Valmistavan teollisuuden puolella digitalisaatiota ja pilvianalytiikkaa hyödyntäviä käytännön esimerkkejä on vielä harvassa. Datavaja tekee anturidatasta sekä ohjelmiston laskentainformaatiosta visuaalista sekä helposti käsiteltävää ja jatkojalostettavaa.

Esimerkiksi häiriötilanteissa Datavaja lähettää automaattisesti hälytyksen, jolloin suunnittelijat näkevät välittömästi kaikki häiriöön johtaneet olosuhteet ja parametrit.

Tuotekehityssyklit ovat nopeimmillaan tunteja. Ennen vastaavat tehtävät veivät yhteydenottoineen, muistikorttilatauksineen, tiedostosiirtoineen ja tiedon etsimisineen sekä matkusteluineen ja odotteluineen viikkoja.

Datavaja on ylittänyt toiveet. Järjestelmä suorastaan provosoi ideoimaan uusia käyttömahdollisuuksia.

– Jouko Järvinen, project manager, AGCO Power

Menestystarina: Vain taivas on rajana

"Datavaja on ylittänyt toiveemme. Testaustiedon käyttö on lisääntynyt räjähdysmäisesti, koska siihen pääsee helposti käsiksi ja se on valmiiksi käytettävässä ja yhdenmukaisessa muodossa", project manager Jouko Järvinen AGCO Powerilta kertoo.

Hänen mukaansa järjestelmä suorastaan provosoi käyttäjiä ideoimaan uusia käyttömahdollisuuksia.

"Yksinkertaisimmillaan piirretään aikaperusteisia kaavioita, mutta olemme myös kehittäneet automaattisia analyyseja. Vain taivas on rajana, koska data on tietokannassa vakiomuotoisena. Konsernijohtokin on täysillä hankkeen takana nähtyään, mitä analytiikkainvestoineilla on saatu aikaan", Järvinen iloitsee.

"Esimerkkimme on hyvä muistutus konepajoille, valmistavalle teollisuudelle ja koko yrityssektorille laajemminkin, että moottoreiden koneiden ja laitteiden tekeminen on paljon muutakin kuin muttereita ja rattaita", hän jatkaa.