Omahoito sähköiseksi ja terveystiedot tilille

Tulevaisuuden terveydenhuolto tukeutuu entistä enemmän sähköisiin omahoitoratkaisuihin ja -palveluihin.

Ennaltaehkäisevällä teknologialla on jatkossa yhä suurempi merkitys sairauksien torjumisessa. Henkilökohtainen terveystili voi koota elintapa-, sairaus- ja geenitiedot. Jo nyt voimme biologisten mittareiden ja kännykän avulla seurata muun muassa veren sokeripitoisuutta tai verenpainetta. Lääkäri pystyy myös esimerkiksi hoitamaan korvatulehdusta tärykalvosta otetun kuvan perusteella.

Todella massiivista mullistusta kuitenkin vielä visioidaan. Arkeemme se alkaa vaikuttaa, kun geenitestit ja erilaisten sensoreiden käyttö yleistyvät ja kun digitaalisessa muodossa oleva informaatio yhdistyy helposti sekä mobiiliteknologiaan että yksilölliseen sairaustietoon.

Yksi tulevaisuudessa toimivien ratkaisujen virittelijöitä on Sitra ja sen Hyvinvointia tiedosta -avainalue, joka keskittyy kehittämään käyttäjälähtöisiä sähköisiä omahoitopalveluja.

Insinöörien osaaminen ei riitä

Sitran tavoitteena on edistää terveyden ja hyvinvoinnin hallintaa ja seurantaa eri elämänvaiheissa. Samalla se haluaa siirtää painopistettä sairauksien hoidosta niiden ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen. Yksilötasolla kyse on terveyden ja hyvin­voinnin valmentamisesta. Kansalainen osallistuu aktiivisesti oman terveytensä edistämiseen ammattilaisen tukiessa häntä.

Kansallisesti katsottuna tavoite tuo parhaat käytännöt terveydenhuollon arkeen. Kun terveydenhuollon ammattilaisten aikaa vapautuu rutiineista varsinaiseen hoitotyöhön, saadaan terveyspalveluja kohdennettua entistä paremmin.

Tulevaisuus tarjoaa myös kansainvälisiä mahdollisuuksia suomalaisille palveluille ja tietotaidolle.
– Voittajiksi selviytyvät ne, jotka pystyvät tarjoamaan käyttäjäystävällisiä ja koukuttavia ratkaisuja elämäntapamuutosten motivoimiseksi. Siksi kehitystyöhön tarvitaan insinöörin lisäksi terveydenhuollon ammattilaisia, sosiologeja ja käyttäytymistieteilijöitä, sanoo Sitran Hyvinvointia tiedosta -avainalueen johtava asiantuntija Tuula Tiihonen.

Tieto tilille ja diagnoosia varten

Sensorit, mittauslaitteet ja geenitieto tekevät tuloaan terveydenhuoltoon kuin konsanaan kännykät aikoinaan viestintään.
Jatkossa ihon alle asennetut biosensorit ilmoittavat esimerkiksi kohonneesta sydäninfarkti- tai syöpäriskistä kännykkään. Ehkäisevät toimet tai mahdollinen lääkitys voidaan aloittaa heti ja erilaisten elintoimintojen mittaus jatkuu herkeämättä.

Myös elintapoja, kuten ruokavaliota ja liikuntaa, koskevan tiedon merkitys kasvaa.Omat terveys- ja hyvinvointitietonsa jokainen pystyy tallentamaan henkilökohtaiselle sähköiselle terveystilille. Sieltä löytyvät rokotetiedot, kuntotestien tulokset, jatkossa lisäksi solunäytteet ja geenitiedot sekä lääkärilausunnot ja röntgentulokset. 

Tulevaisuudessa kansalaiset saavat alustavan diagnoosin netissä tekemänsä oirearvion ja henkilökohtaisen terveystietonsa perusteella. Lääkärin tehtäväksi jää tulkita ja analysoida tietoa sekä terveydellisiä syy-seuraussuhteita.

Haastattelu on alun perin julkaistu Ratkaisu-lehdessä 2/2014