Ikääntyneiden ja pitkäaikaissairaiden kotisairaanhoito on ottamassa ison askeleen eteenpäin.

Ikääntyneiden osuus läntisten teollisuusmaiden väestöstä kasvaa koko ajan enemmän kuin terveydenhuoltohenkilöstön ja laitospaikkojen määrä. Myös monet diabeteksen kaltaiset säännöllistä seurantaa ja hoitoa vaativat pitkäaikaissairaudet yleistyvät. Kotona siis pitäisi pärjätä entistä paremmin ja yhä pidempään. 

CGI on paketoinut uuteen CommunityCare360-palveluun toimintoja, jotka tehostavat niin ikääntyneiden kuin pitkä­aikaissairaiden kotisairaanhoitoa.

Workforce-Center antaa kotisairaanhoitajalle ajantasaisen näkymän potilaan tietoihin sekä tehostaa kotisairaanhoidon suunnittelua ja raportointia. Poistamalla paperityön WorkforceCenter lisää aikaa konkreettiseen hoitotyöhön, mikä on mielekästä sekä terveydenhuoltoalan ammattilaisen että asiakkaan kannalta.

Sosiaalisen median kaltaisena keskustelukanavana toimiva HealthCenter-portaali puolestaan tehostaa sairaanhoidon ammattilaisten, asiakkaiden ja omaisten välistä kommunikaatiota. Omainen voi vaikka tarkistaa, milloin kotisairaanhoitaja on käynyt ja mitä hän on tehnyt.

Portaalin kautta välittyvät myös esimerkiksi pulssia ja hapetusta mittaavan pulssioksimetrin tulokset. Sormenpäähän laitettava langaton laite siirtää datan älypuhelimeen tai tablettiin, josta on edelleen tietoturvallinen yhteys sairaanhoito-orga­nisaatioon. Mikäli mittaustulos näyttää hälyttävältä, tieto siirtyy edelleen esimerkiksi kotisairaanhoitajalle tarkistuskäyntiä varten.

Enemmän kuin osiensa summa

CommunityCare360-palvelu on CGI:n kansainvälisen yhteistyön tulosta.
– Yhdistimme Suomessa jo yli 10 000:lle kaupunkien, kuntien ja yksityisen sektorin organisaatioita edustaville käyttäjälle tutun kotisairaanhoidon tuotteen (Mobilog/Navici Curo) tanskalaiseen omahoidon tuotteeseen (eHealthbox). Ratkaisut integroitiin ja kokonaisuus kehitettiin palveluksi, kertoo kansainvälisestä myynnistä vastaava johtava Rami Kujanpää.

Lopputulos on ainutlaatuinen yhdistelmä, joka alkukeväästä herätti huomiota HIMSS 2014 -tapahtumassa. Kyseessä on yhdysvaltalaisen Healthcare Information and Management Systems Society -järjestön vuosittain organisoima maailman suurin terveydenhuoltoalan tapahtuma.

Kiinnostusta siivittivät palvelun eri osasista saadut hyvät käyttökokemukset.
– Helsingin kaupungin kotisairaanhoidossa suunnittelemamme mobiiliratkaisu lisäsi työn läpinäkyvyyttä, mikä paransi sekä työn suunnitelmallisuutta että asiakastyytyväisyyttä.

– Järvenpäässä hallinnollisten tehtävien automatisointi lisäsi 30 prosenttia asiakkaille annattavaa aikaa. Samalla käynnit toimistolla vähenivät 70 prosenttia ja kotisairaanhoitajien työtyytyväisyys kasvoi, Kujanpää mainitsee.

Pitkäaikaissairaiden hoidossa kommunikoinnin tehostuminen ja mittaustulosten automaattinen siirtäminen ovat puolestaan vähentäneet tarvetta palata sairaalahoitoon.

Artikkeli on alun perin julkaistu Ratkaisu-lehdessä 2/2014