CGI:stä Microsoftin vuoden kumppani 2012

CGI Suomi Oy (nimityshetkellä Logica Suomi Oy) on valittu vuoden 2012 Suomen Microsoft-kumppaniksi. Tunnustus perustuu Logican kykyyn kehittää ja tuottaa asiakkaille innovatiivisia Microsoft-teknologiaan perustuvia ratkaisuja ja palveluja.

Valintaan vaikutti CGI:n sitoutuminen ja yhteistyö Microsoftin kanssa usealla tasolla. CGI on kehittänyt asiakkailleen ratkaisuja, joissa eri toimialojen tarpeet otetaan huomioon. Esimerkiksi energia-alan ratkaisu, Kolibri for Dynamics, hyödyntää monipuolisesti Microsoftin teknologioita.

”Palkinto on tunnustus CGI:n ja Microsoftin pitkään jatkuneesta menestyksellisestä yhteistyöstä”, luonnehtii palkintoa johtaja Henry Nieminen, joka vastaa CGI:llä paitsi Suomen Business Consulting -liiketoiminnoista, myös globaalisti Microsoft-CGI -allianssista. ”Asiakkaamme tarvitsevat it-ratkaisuja, jotka sopeutuvat nopeisiin liiketoiminnan muutoksiin. Microsoftin modulaariset ratkaisut ja CGI:n laaja toimialatuntemus sekä konsultointiosaaminen ovat vahva yhdistelmä.”

CGI toimii 40 maassa ja Suomi on ollut edelläkävijänä useiden Microsoft-ratkaisujen käyttöönotossa. Asiakaspalautteen ja Suomesta saatujen kokemusten perusteella ratkaisuja on sittemmin voitu hyödyntää muissa CGI-maissa.

CGI on harvoja it-palveluyrityksiä, joka tarjoaa Microsoftin kaikkia ratkaisuja asiakkailleen. Microsoftin kumppaniohjelmaan kuuluu Suomessa lähes 2 000 yritystä.

Lisätiedot
CGI, Tapio Volanen
johtaja, Business Consulting
tapio.volanen@cgi.com, puh. 040 570 4775

Lue myös Microsoftin tiedote.