CGI:n asiantuntija

Rondon käyttöliittymä uudistuu

Rondon uusi käyttöliittymä helpottaa käyttäjien arkea uusilla ominaisuuksilla: se visualisoi työnkulut ja löytää asiakirjat hakusanalla.

Rondon käyttöliittymä uudistuu

Kun sovelluksella on satoja tuhansia käyttäjiä, jotka ovat vuosien varrella tottuneet pitämään sitä perustyökalunaan, uudistusten kanssa kannattaa olla tarkkana. On parempi kuunnella asiakkaiden toiveita kuin räväyttää ruudulle käyttöliittymäsuunnittelun villeimpiä visioita.

Tämä oli ohjenuorana, kun lähdimme päivittämään Rondon käyttökokemusta. Perussovelluksella on ikää jo yli 20 vuotta. Edellisestä isosta uudistuksestakin on yli viisi vuotta. Ydinmoottori ja perustoiminnallisuudet ovat kuitenkin olleet kunnossa koko ajan.
Miksi siis korjata, jos kaikki toimii?

 

Visuaalisuus ja haku ovat nykyajan vaatimuksia

On erityisesti kaksi asiaa, jotka ovat muuttaneet meidän kaikkien käsitystä hyvästä käyttökokemuksesta: visuaalisuus ja hakuominaisuudet. Aikaisemmin riitti, että palvelu pelasi. Nyt myös ammattikäyttäjille tarkoitettujen sovellusten pitää sekä näyttää että tuntua vaivattomilta.

Siksi uusimme kokonaan Rondon visuaalisen ilmeen ja värimaailman.

Maksimoimme ruudun työalueet niin, että dataa on mahdollisimman paljon näkyvissä. Muutimme myös painikkeiden paikat niin, että uusi pelkistetty näkymä on verkkopankin tapaan mahdollisimman intuitiivinen käyttää.

 

openUusimme kokonaan Rondon visuaalisen ilmeen ja värimaailmanclose

 

Rondon uusista ominaisuuksista merkittävin on googlemainen vapaatekstihaku, joka korvaa aiemman teknisen hakutoiminnon. Uudistus helpottaa merkittävästi datan löytämistä sähköisen arkiston miljoonien dokumenttien joukosta.

Entä uuden version käyttöönotto?

Koska kyseessä on olemassa oleviin ratkaisuihin perustuva evoluutioversio, isoa käyttöönottoprojektia ei tarvita. Uudistusta voi käyttäjän näkökulmasta verrata aiempiin Rondon sisällä tehtyihin versiopäivityksiin.

Uuden Rondon testaus on käynnissä ja versio lanseerataan syyskuussa CGI:n asiakaspäivässä. Toimitukset alkavat vuoden 2019 alkupuolella.

Pilotoimme uutta versiota asiakkailla jo tämän vuoden loppupuolella. Samalla saamme viime hetken parannustoiveet. Rondon uudistusta on toteuttamassa lähes 20 palvelumuotoilijaa, suunnittelijaa, kehittäjää ja testaajaa. Scrum-mallin avulla olemme pystyneet tiivistämään tämänkin kokoluokan projektin läpimenoajan noin puoleen vuoteen.

Lisätietoja: Kehitysjohtaja Kimmo Pyhäjärvi, 050 394 9567

Blog moderation guidelines and term of use