expert-matti-hakkinen

Matti S. Häkkinen

johtaja, sote- ja julkishallinnon palvelut

Väitän, että sote-uudistuksen tarpeita vastaavan asiakas- ja potilastietojärjestelmän saa hankittua jopa 80 % halvemmalla kuin muutama vuosi sitten ajateltiin. Säästöpotentiaali on satoja miljoonia. Miten se on mahdollista?

Palvelutuotantoon ja -tuotantoverkostoon hyvin istutettu järjestelmä on keskeinen tekijä siinä, että sote-uudistuksen säästötavoitteet voivat toteutua. Onnistumisen edellytyksenä on, että järjestelmät istuvat käyttöön ja vastaavat ominaisuuksiltaan niitä rakenteita ja malleja, joita sote-uudistus tuo mukanaan.

Alussa esittämäni, varmasti provokatiiviseltakin kuulostava väite kannattaa ottaa vakavasti eritoten silloin, kun järjestelmä on kehitetty ja hankitaan olosuhteisiin, joita ei enää kohta ole.

Vielä viime vuosienkin uushankinnoissa on Suomessa lähdetty tunkemaan neliötä läpi ympyrästä. On hankittu massiivinen, suljettu ja alun perin hyvin erilaiseen toimintaympäristöön kehitetty kokonaisuus. Tällaista järjestelmää on pakko erilaistaa ja kehittää laajasti, jotta se istuisi suomalaisiin sote-uudistuksen vaatimuksiin ja taipuisi käyttöönottoihin asiakkaille, joilla jo entuudestaan tietojärjestelmät ovat todella laajassa käytössä. Taitava insinööri saa toki tempun onnistumaan, mutta halpaa se ei ole. Se tosin jo tiedetään.

Teimme äskettäin laskuharjoituksen liittyen yllä kuvattuun asetelmaan ja erääseen käynnissä olevaan suureen asiakas- ja potilastietojärjestelmän uudistushankkeeseen. Lopputulos yllätti meidätkin. Jos hankkeessa olisi aito mahdollisuus toteuttaa sote-uudistuksen ja käyttäjäkunnan vaatimuksia vastaava asiakas- ja potilastietojärjestelmä nykypäivän kehittämis- ja arkkitehtuurimalleilla sekä teknologioilla, sen kustannukset voitaisiin leikata noin puolesta miljardista noin sataan miljoonaan.

 

Mikä takaa edullisuuden?

Kykymme tuottaa edullinen ja käyttäjäystävällinen asiakas- ja potilastietojärjestelmä kiteytyy nimeen OMNI360. Sen tuoma säästöpotentiaali perustuu siihen, miten kyseistä järjestelmää on kehitetty ja miten varmistamme sen, että käyttäjät saavat siitä kaikki tehot irti myös pitkässä juoksussa.

Kehitystyössä olemme huomioineet sekä sote-uudistuksen tuomat vaatimukset että nykypäivän toimintamallit, ammattilaisten odotukset, eurooppalaisen ja suomalaisen viranomaissääntelyn sekä digitalisaation ja modernien järjestelmäarkkitehtuurien tuomat uudenlaiset tekniset vaatimukset ja mahdollisuudet. Yhteistyö suomalaisten sote-toimijoiden ja käyttäjäkunnan kanssa on ollut ja on tiivistä. 

Teknisesti kokonaisedullisuus on varmistettu mm. laajalti käytetyillä valtavirtateknologioilla, järjestelmän modulaarisella rakenteella ja avoimilla rajapinnoilla. OMNI360:n moduuleista asiakkaamme saa valita käyttöönsä omien tarpeidensa mukaisen ja laajuisen kokonaisuuden. Mitä ei tarvita, siitä ei makseta. Ja jos jokin moduuli ei täytä odotuksia, se on helppo päivittää – tai tarvittaessa vaihtaa toisen toimittajan ratkaisuun. Avoimet rajapinnat pitävät huolen, että tieto liikkuu ja yhteistyö muiden palvelutuottajien tai teknologiatoimittajien kanssa on sujuvaa.

Jatkuvilla, asiakasta lähellä olevilla  ja asiakkaan kielellä tuotetuilla asiantuntijapalveluilla varmistamme, että järjestelmästä saadaan kaikki tehot irti sekä heti käyttöönottovaiheen jälkeen että myöhemmin toiminnan jatkuvasti kehittyessä. Samalla asiakkaamme välttää tarpeen rakentaa oma raskas inhouse-kehittäjätiimi sekä joutumisen maksumieheksi kalliiden konsulttien lennättämisestä Suomeen eri puolilta maailmaa. Merkittäviä kustannussäästöjä nämäkin.

 

Taloudellista joustoa hinnoittelu- ja toimintamalleista

OMNI360:n kokonaisedullisuutta asiakkaalle turvaavat myös läpinäkyvät ja yhteistyöstä palkitsevat hinnoittelumallit, kykymme ehkäistä turhat päällekkäisinvestoinnit sekä osaltaan myös kansainvälisyytemme.

Suomi on terveydenhuollon digitalisaation edelläkävijöitä ja yksi toimialan muutosajureista, jota seurataan kansainvälisesti. Tavoitteemme onkin jalostaa OMNI360:stä monoliittiratkaisut myös globaalisti haastava healthtech-vientituote, jolloin kansainvälisen käyttäjäkunnan kasvu tarkoittaa asiakkaillemme edelleen merkittävämpiä kustannushyötyjä. Etenkin, jos asiakkaamme on osallistunut kehitystyöhön.

Periaatteemme on, että kun kehitystyötä tehdään tiiviissä yhteistyössä ja yhteistyön tuloksia hyödynnetään laajemmin markkinoilla, Suomessa tai kansainvälisesti, tästä koituvaa taloudellista hyötyä palautuu kehitystyöhön osallistuneille. Meille on vahva arvo nähdä suomalaiset asiakkaamme kumppaneinamme ja tuottamamme taloudellisen lisäarvon hyödyntäjinä.

 

Mitä tämä kaikki tarkoittaa käytännössä?

Lähdemme CGI:ssä siitä, että suomalaisilla sote-palvelujen tuottajilla tulee olla mahdollisuus välttää tilanne, jossa jokin toimittaja saisi määräävän markkina-aseman tai hankittava ratkaisu edellyttäisi jotain sellaista osaamista, jota on saatavilla vain niukasti tai ainoastaan ulkomailta. Sama pätee riskiin ylimääräisistä piilokustannuksista, joita usein ilmenee sovitettaessa erityisesti muualla kehitettyjä ratkaisuja eurooppalaisiin regulaatioihin ja kansallisiin vaatimuksiin.

Sote-Suomen tarpeita vastaavan, helppokäyttöisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän toteuttaminen on mahdollista järkevin kustannuksin – jopa edullisesti. Se onnistuu silloin, kun ymmärretään ja huomioidaan ajoissa ne osatekijät, joista kokonaiskustannus lopulta muodostuu.

 

Tutustu