CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

Jo useamman vuoden meillä on puhuttu energiatoimialan murroksesta. Väitetään, että kyseessä on toimialan suurin muutos sen jälkeen, kun isoisä lampun osti. Mistä murroksessa konkreettisesti on kysymys, ja mitä muutos tarkoittaa toimialan yritysten ja kuluttajien kannalta?

Missä ovat energia-alan nopeat ja ketterät haastajat?

CGI:n kansainvälisestä ratkaisutarjoamasta löytyy jo koeteltuja ohjelmistoja kaikille älykkäiden sähköverkkojen toimijoille kuluttajista ja kiinteistöyhtiöistä sähköverkko- ja huoltoyhtiöille – energiayhtiöitäkään unohtamatta. 

Ainakin lainsäätäjä haluaa kovalla innolla vauhdittaa muutosta. Hallitus julkaisi vuoden 2016 lopussa uuden energia- ja ilmastostrategian. Sen mukaan Suomen pitkän aikavälin tavoitteena on hiilineutraali yhteiskunta. Tähän ohjaa myös EU:n Suomelle asettama yli 30% päästöjen vähennystavoite. Keskeisiä näkökulmia energiajärjestelmällemme ovat kustannustehokkuus, kansantaloutemme kasvun mahdollistaminen, kasvihuonepäästöjen pienentäminen sekä ja ennen kaikkea toimitusvarmuus.

 

Sähköbisneksen mullistava datahub, digitaalinen data ja virtuaaliset lisäarvopalvelut

On tulossa kansallista datahubia ja sen pohjoismaisesta seuraajastakin puhutaan jo. Sähkön varastoinnin ja kysyntäjoustopalveluiden kannattavuutta merkittävästi parantavaa sääntelyn purkua on lupailtu hallituksen suunnalta samalla, kun sähköautojen latausverkoston laajeneminen on tarkoitus varmistaa uuden lain voimalla.

Mitä tapahtuu, kun

  • keskitetty tiedonvaihtopalvelu datahub tarjoaa pääsyn tarkkoihin kulutustietoihin,
  • kysyntäjouston mahdollistava kodintekniikka lisääntyy ja sähkön varastointi kehittyy,
  • meillä on liikenteessä valtiovallan tavoittelemat 200 000 sähköautoa? 

Tulevaisuutta on vaikea ennustaa tarkasti, mutta jonkinlaisia suuntaviivoja voidaan vetää vähän pienempien energiavirtojen jo tapahtuneesta murroksesta eli tietoliikennealan kehityksestä sen vapauttamisen ja digitalisoitumisen jälkeen.

Kohtalaisen varmasti syntyy uusia palveluja, joita tarjoavat kuluttajille ja yrityksille uudet, nopeat ja ketterät haastajat ”virtuaalisähköyhtiöt”. Oleellista on, että markkinoille tulee ratkaisuja, jotka realisoivat säästöjä hyödyntämällä niin perinteistä mittausdataa kuin digitaalisen kodintekniikan tai tuotantokoneiston tuottamaa dataa sekä etäohjattavaa kulutusta kuten lämmitys- ja lämminvesivaraajia, sähköautojen akustoja tai automatisoitua tuotannonohjausta.

Tyypillisiä lisäarvopalveluita tulevat olemaan saman teknologian muut sovellukset kuten turvallisuus- ja ylläpitopalvelut ”virtuaalitalonmiehet ja –vartijat” sekä datan profiloinnin pohjalta johdetut palvelut kohdennetusta markkinoinnista vaikka elämän laadun konsultointiin. Samalla energia-asiakkaiden turvallisuus, käyttömukavuus ja ympäristöystävällisyys paranevat.

 

CGI sitoutunut energiadataa hyödyntävien palveluiden kehitykseen

Me CGI:llä haluamme olla vahvasti mukana rakentamassa pitkälle tulevaisuuteen kestävää uutta energiajärjestelmää ja auttamassa asiakkaitamme sen hyödyntämisessä uuden liiketoiminnan luomiseksi. Ohjelmistotuotteidemme ja IT-palvelujemme avulla asiakkaamme voivat paitsi optimoida IT-kustannuksiaan ja varmistaa viranomaissääntelyn noudattamisen, myös kehittää uusia, innovatiivisia ja asiakaslähtöisiä palveluja markkinoille muissa CGI maissa hankkimiamme kokemuksia hyödyntäen.

Suomessa asiakashallinta- ja laskutusjärjestelmiämme käyttää tällä hetkellä 70 energiayhtiötä ja yli 260 vesilaitosta. Tarjoamme myös alan johtavia ratkaisuja tiedon laatuun, tietoturvaan, analytiikkaan ja monikanavaiseen asiointiin liittyen.

Kiinnostaisiko jutella lisää? Ota yhteyttä tai tule tapaamaan meitä Nordic Energy Forumiin 14–15.11. 2017 Helsingin Wanhaan Satamaan.

Tekstin on kirjoittanut Tommi Österberg.


 

Aiheesta lisää:

Tutustu myös:

Kirjoittajasta

CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

CGI on kansainvälisesti suomalainen digitalisaatiokumppani.  Suomessa noin 3 800 asiantuntijaa konsultoivat asiakkaitamme liiketoiminnan ja ICT-ratkaisujen kehittämisessä. Tällä profiililla julkaisemme kirjoituksia CGI:n eri asiantuntijoilta.