expert-mika-vuorio

Mika Vuorio

ITS Director

Aamuruuhka on aamuruuhka niin Helsingissä kuin Barcelonassakin. Molemmissa kaupungeissa myös pohditaan kuumeisesti muun muassa sitä, kuinka teknologian avulla ruuhka voisi helpottaa ja millaisia ovat tulevaisuuden kaupungin liikenneratkaisut.

Kansainvälisen älyliikenneverkoston ITS:n vuosittainen Euroopan kongressi järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Suomessa. Tapahtuma keräsi messukeskukseen juhannuksen alla tuhansia älykkäiden liikenneratkaisuiden parissa toimivia tahoja eri maista. CGI oli yksi tapahtuman kumppaneista, ja organisoimme mm. julkisen liikenteen avoimen datan hyödyntämiseen keskittyneen paneelikeskustelun.

Saumaton käyttäjäkokemus ja reaaliaikainen opastus toistuvat kansainvälisen älyliikkenneväen puheissa. Ne ovat tällä hetkellä älykkään liikennesuunnittelun ykköstavoitteita. Jotta reittioppaat voisivat palvella matkustajia reaaliaikaisin tiedoin esimerkiksi säästä, liikenneruuhkista ja poikkeuslinjoista, tarvitaan valtava määrä laadukasta dataa. Usein datan laatu on kuitenkin iso haaste toimivalle reaaliaikaiselle liikennesuunnittelulle.

Suomessa olemme CGI:n johdolla ottamassa reaaliaikaista tietoa mukaan reittioppaaseen Tampereella EU:n laajuisen Streetlife-projektin myötä. Tampereella esimerkiksi liityntäpysäköinnin parkkipaikkatilanne ja bussien liikkumistiedot välittyvät pian reittioppaaseen. Konkreettinen esimerkki, miten älyliikenteen ratkaisut palvelevat kaikkia.

Toinen erityisen kiinnostava teema, josta kongressissa vaihdettiin paljon ajatuksia, oli liikkumisen tarkastelu palveluna. Siinä missä kuluttaja käyttää puhelinlaskuunsa muutaman kympin kuussa, liikkumiseen hurahtaa helposti satoja euroja. Siksi ei ole ihme, että palvelukonseptit herättävät kiinnostusta. Toistaiseksi kansalainen ei vielä voi ostaa kaikkea liikkumistaan autosta bussiin ja kaupunkipyörään kuukausimaksulla.

ITS-tapahtumissa ehdottomasti parasta antia on ideoiden vaihto muiden samoja haasteita pyörittelevien kanssa. Kun koolla on eri maiden viranomaisia, tutkimusryhmiä sekä yksityisen sektorin toimijoita IT-yrityksistä autovalmistajiin ollaan ratkaisuiden äärellä. Ratkaisuiden, joiden käytännön sovellutuksia näemme yhä enemmän myös Suomessa.

Kirjoittajasta

expert-mika-vuorio

Mika Vuorio

ITS Director

Olen Mika Vuorio ja toimin CGI:llä älyliikenteen asiantuntijana. Olen yksi suositun julkisen liikenteen Reittioppaan isistä ja pitkäaikaisista kehittäjistä. Vuonna 2011 minut palkittiin Pohjoismaisten pääkaupunkien myöntämällä InformNorden IT -palkinnolla työstäni julkisen liikenteen edistämiseksi.