CGI:n asiantuntija

Mentorointiohjelma auttoi Merjan ja Jussin CGI-uralla alkuun - Mitkä ovat hyvän mentoroinnin tunnusmerkit?

CGI:llä noudatamme niin sanottua mentori-kisälli-mallia, jossa kokeneempi asiantuntija tukee nuorempaa osaajaa uran alkutaipaleella. Mentorointiohjelma on myös hyvä tapa auttaa uusia työntekijöitä pääsemään nopeasti sinuiksi uuden työpaikan, kollegoiden, asiakkaiden ja tehtävien kanssa, arvioivat uudet memberimme Merja Holopainen ja Jussi Nieminen sekä heidän mentorinsa Minna Arramies ja Henri Pettilä. Mistä hyvä mentorointi heidän mielestään rakentuu?

Kuvassa Henri, Merja ja Jussi

Kuvassa vasemmalta Henri Pettilä, Merja Holopainen ja Jussi Nieminen.

”Ensimmäisten kuukausien perusteella tuntuu, että CGI:lle tulo oli hyvä päätös. Kollegat herättävät arvostusta sekä ammattilaisina että ihmisinä. Lisäksi iso talo pystyy tarjoamaan laajat etenemis- ja kehittymismahdollisuudet monipuolisten asiakkuuksien parissa. Mentorointiohjelman avulla olen saanut hyvän käsityksen siitä, miten erilaisiin tehtäviin talon sisällä voi hakeutua ja sijoittua”, Jussi miettii.

Merjaa mentorointiohjelma tuki uudelle osa-alueelle siirtymisessä:

”Olen kiinnostunut liiketoimintaprosessien kehittämisestä ja asiakkuuksien hallinnasta, ja aloitin hiljattain uudessa projektissa uudella toimialalla. Mentorini avustuksella pystyin kehittämään itseäni edelleen ja projektin aikana olen päässyt todistamaan omat kykyni sekä uuden oppimisen taidon.”

openOn ollut mukava huomata, että CGI panostaa tulevaisuuteen ja uusiin osaajiin.close

 

Mentorointi on tukenut Merjaa ja Jussia henkilökohtaisen kehittymisen lisäksi työhön ja työnantajaan perehtymisessä.

”Uskon, että panostukset laadukkaaseen ja monipuoliseen perehdytykseen ja mentorointiin maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin. Hyvin perehdytetty ja organisaatioon integroitu uusi työntekijä pysyy motivoituneena ja kehittää itseään sekä organisaatiota aivan eri pieteetillä kuin vasemmalla kädellä vastaan otettu uusi tulokas”, Jussin mentori Henri summaa.

Myös Jussi arvostaa uuteen työntekijään panostamista: ”On ollut mukava huomata, että CGI panostaa tulevaisuuteen ja uusiin osaajiin. Lähivuosina taloon on tarkoitus rekrytoida merkittävä määrä lisää nuoria osaajia Future Talent -ohjelman kautta, mikä on hieno asia. Eteenpäin katsovassa, uudistumishaluisessa talossa voi hyvin nähdä viihtyvänsä pidemmänkin aikaa.”

 

Luottamus ja motivaatio luovat hyvän mentorointisuhteen

”Jos pohtii, mistä hyvä mentorointisuhde koostuu, osui tässä tapauksessa kaikki nappiin; henkilökemiat osuivat kohdilleen ja juttu on luistanut heti alusta lähtien. Olemme onnistuneet luomaan tiiviin ja luottamuksellisen suhteen, jossa on helppo kysyä niitä kuuluisia tyhmiäkin kysymyksiä”, miettivät Jussi ja mentori Henri.

”On tärkeää, etteivät perehdyttäminen ja mentorointi ole pakkopullaa. Henrillä on ollut aito halu auttaa ja opastaa minut palvelupäällikön tehtäviin ja talon tavoille”, Jussi kehuu.
Merjan ja mentori-Minnan mielestä mentorointi on parhaimmillaan silloin, kun molemmat osapuolet saavat uusia ajatuksia ja ideoita. Parin keskustelut kulkeutuvat välillä myös yksityiselämän puolelle, mikä on antanut mahdollisuuden tutustua paremmin.

”Odotan innolla säännöllisiä mentorointihetkiämme, joita pidämme vähintään kerran kuussa. Ne katkaisevat usein kovin hektisen päivän ja keskustelun jälkeen koen aina olevani piristyneempi ja idearikkaampi”, Minna kertoo.

Merja saa tapaamisista tarvitsemaansa tukea ja oppia: sekä vinkkejä työssä kohdattujen haasteiden käsittelemiseen että työtoverin, jonka kanssa iloita onnistumisista.

”CGI:n mentorointikonsepti on toiminut kohdallamme todella hienosti”, Minna ja Merja kiteyttävät.

 

Tutustu myös

Blog moderation guidelines and term of use