Tapani Ojaluoma

Määrääkö muutos vai sen johtaja? eKirja julkaistu

Hidastaako IT liiketoiminnan kehityksen tahtia? Repiikö yrityksesi IT-vastaava hiuksiaan eri järjestelmien räätälöinnin, integraatioiden, ylläpidon ja päivitysten kanssa? Kun IT:n tuskan lisäksi muutosjohtajan korviin alkaa kantautua soraääniä järjestelmien kankeuden vaikutuksista niin myyntiin, talouteen kuin asiakaspalveluunkin, on selkeästi muutoksen aika.

 

Miksi reagointi ei riitä?

ekirja: Määrääkö muutos vai sen johtajaKustannuksia, turhautumista, tehottomuutta… Nämä ovat väistämättömiä seurauksia, jos IT-järjestelmien prosessit ja organisaation toimintatavat ovat vanhentuneita.

Suurin osa yrityksen käytössä olevista IT-järjestelmistä ei näy asiakkaille, mutta niiden kautta operoitujen liiketoimintaprosessien vaikutukset näkyvät. Siinä vaiheessa, kun järjestelmien puutteet heijastuvat myyntiin ja asiakaspalveluun, on sinnitelty liian pitkään.

 

openSe, mikä näkyy asiakkaille, vaikuttaa liiketoimintaan.close

Kun ennakoidaan sen sijaan että reagoidaan, haasteet eivät välttämättä edes näy asiakkaille. Toisaalta ennakoinnin tarkoitus ei ole ainoastaan tulevien haasteiden ehkäiseminen, vaan sitäkin tärkeämpää on uusien mahdollisuuksien löytäminen ja luominen. Etenkin jos yrityksen tavoitteena on liiketoiminnan kasvu ja kehittäminen, ei riitä, että IT-järjestelmät mukautuvat, vaan niiden on tuettava ja ajettava muutosta eteenpäin.

Muutos tapahtuu joka tapauksessa, mutta me voimme vaikuttaa siihen, milloin ja miten se käynnistyy ja mihin suuntaan se etenee.

 

Miten muutos muutetaan mahdollisuudeksi?

Mitä vähemmän tunnemme voivamme kontrolloida ympärillämme tapahtuvia asioita, sitä enemmän tunnemme epävarmuutta. Muutos saattaa tuntuu raskaalta, jos ajelehdit virran vietävänä ja energiasi menee pinnalla pysymiseen. Mitä jos ottaisit aktiivisesti ohjat muutoksen laivueessa ja määräisit sen suunnan?

 

openMuutos muuttuu mahdollisuudeksi, kun lopetat mukautumisen ja alat määrätä muutoksen suunnan.close

Olemme koonneet sinulle oppaan, joka avaa IT-järjestelmien roolia liiketoiminnassa silloin, kun tavoitteena on voimakas kasvu, asiakaskokemuksen kehittäminen tai vastaaminen markkinatilanteen muutoksiin.

Opas tarjoaa muutoksesta vastaaville:

  • Esimerkkejä elävästä elämästä, miten oikeanlaisten IT-järjestelmien ja reaaliaikaisen datan avulla voidaan kehittää liiketoimintaa
  • Parhaat käytäntömme liiketoimintaa tukevan toiminnanohjausjärjestelmän rakentamiselle ja kehittämiselle
  • Asiantuntijoidemme näkemyksiä siitä, miten taustalla toimivat IT-järjestelmät vaikuttavat asiakaskokemukseen ja sitä kautta liiketoimintaan

 

Lataa alta ilmainen eKirjamme, jossa CGI:n asiantuntijat Jani Suojansalo, Jari Jokinen, Jorma TamminenKari Matinmikko ja Petri Anttila kuvaavat, miten ja millaiset IT-järjestelmät auttavat ennakoimaan muutosta ja mahdollistavat kasvun.

Älä anna muutoksen viedä, vaan valitse kuskin paikka ja ota ohjat omiin käsiisi!

Lataa ekirja: Määrääkö muutos vai sen johtaja?

Blog moderation guidelines and term of use