Teemu Vierimaa

Dynamics 365 - Tulevaisuuden tarpeet järjestelmäuudistuksen draiverina - Osa 2: Lähtöasetelmat määrittävät lopputuloksen – onko katse varpaissa vai horisontissa?

Edellisessä blogissani kirjoitin, kuinka tärkeää on saada liiketoiminnan tuki järjestelmähankkeille ja sitoutuminen siihen, että kuljetaan kohti yhteistä maalia. Se, minkä jätin mainitsematta on, että roadmap tulee väistämättä elämään kuin muurahaiskeko. Olisi naiivia väittää, että vuonna 2018 pystyttäisiin 100 % varmuudella näkemään, mitä vuoteen 2025 mennessä tulee tapahtumaan. Mutta kun tähtäin asetetaan aina siihen, mitä halutaan olla sen sijaan mitä ollaan nyt tai oltiin eilen, tulee jatkuvasta kehityksestä osa yrityksen luontevaa IT-strategiaa.

 

Rajallisista asetelmista rajallisia tuloksia

Microsoftin Dynamics 365 nähdään usein vain yhtenä applikaationa ratkaisun sisällä. Tyypillisimmät näistä ovat edellisen evoluution AX ja CRM. Tämä ajatusmalli johtaa siihen, että teknologiahankintaa tehdään osin laput silmillä keskittyen siihen, voisiko esim. Dynamics 365 for Finance and Operations korvata nykyisen Dynamics AX -ratkaisun. Tai saadaanko jo pelkällä for Sales -osuudella katettua aiemmin käytössä ollut Dynamics CRM. Näistä lähtöasetelmista syntyy turhankin usein lisätieto-/tarjouspyyntö, joka katsoo asiaa hyvin kapealta sektorilta ja ulosmittaa kaiken sen, millä liiketoiminta saavuttaisi sitä kuuluisaa kilpailuetua.

Usein tämä tieto-/tarjouspyyntö sisältää lisäksi luettelon vaadittuja ominaisuuksia. Nämä pakolliset ja nice-to-have ominaisuudet annetaan taulukkona kilpailutuksessa mukana olevien toimittajien yhteyshenkilöille saatteella: ”Yksi tällainen kiitos, mieluusti edullisesti ja mahdollisimman ketterästi.” Itselläni ensimmäinen ajatus tässä tilanteessa on: näin yritys on toiminut viime vuosina, mitähän se haluaisi tehdä tulevina vuosina?

Samaan toki syyllistymme myös toimittajan puolelta – tärkeää on saada toimitettava ratkaisu näyttämään asiakkaan silmissä mahdollisimman helpolta hankinnalta. Käytämme alan normeihin perustuvia yhteistyökumppaneita, teemme normilaajennuksia ja kehitämme tuotteistettuja ratkaisujamme. Ratsastamme kaikella sillä, minkä Microsoft on nyt rakentanut osaksi tuoteperheensä evoluutiota aina päivitystyökaluista prosessikirjastoihin. Emmekä suotta - kukapa ei haluaisi tuoda pöytään ratkaisua, joka sisältää kokoamisohjeet, tarvittavat pultit ja kirsikkana kakun päällä kasaamiseen vaadittavan kuusiokulma-avaimen!

 

openEi kannata jäädä oman vaatimusluettelonsa sokaisemaksi.close

 

Ei kannata jäädä oman vaatimusluettelonsa sokaisemaksi. Kun astutaan askel taaksepäin, nähdään mitä on tehtävä, jotta uudet tehokkaat työkalut saadaan valjastettua projektin käyttöön. Päivitystyökalut ovat loistava tapa nähdä, miten sovellusta on räätälöity ja kuinka iso savotta uusien ratkaisujen löytämiseksi on oikeasti edessä. Prosessikirjastosta löydetään valmis APQC -kirjasto, joka yhdisteltynä ja aidosti langanpäät sitoen yrityksen liiketoiminnan prosesseihin toimii ohjurina pakottaen prosessit järjestelmämielessä oikeille urille.

Pohdittavaksi: Onko järjestelmähankintojenne vaatimusluettelo tehty toistamaan eilistä vai mahdollistamaan huomista?


Tutustu

Lataa eKirja Toiminnanohjaus liiketoiminnan muutoksessa

Blog moderation guidelines and term of use