Sami Sikanen

Datahub – yhdessä onnistuen samaan maaliin

Talven lähestyessä ja hiihtokauden alkaessa on aika jälleen kaivaa sukset varaston nurkasta. Hiihto on yksi lempiharrastuksistani ja tunnetusti lähellä myös monien muiden suomalaisten sydäntä. Se jos mikä on kestävyysurheilua parhaimmillaan. Kestävyyttä vaaditaan myös sähkömarkkinoille tulevan datahub-projektin aikana. Samoin kuin kilpahiihdossa, se vaatii huolellisen perustyön, kilpailukykyiset varusteet ja osaavan taustatiimin.

Latu

 

Yhteinen taktiikka ja onnistunut it-hanke

Kauppalehti ja Tivi julkaisivat vajaa pari kuukautta sitten kaksi listaa julkisista it-hankkeista. Ensimmäisessä jutussa listattiin epäonnistuneet it-hankkeet ja toisessa jutussa onnistuneet it-hankinnat. Samoihin aikoihin julkaistiin myös uusi käyttöönottoajankohta Norjan elhubille, joka on syksyllä 2018, noin vuosi myöhemmin kuin jo kertaalleen siirretty go-live piti olla. 

Fingridin, ja koko Suomen energiamarkkinoiden datahub-projekti on myös äärimmäisen mielenkiintoinen julkinen hanke, jota seurataan laajalti eri sidosryhmissä, aivan kuten suomalaisten hiihtäjien tulevia koitoksia ensi talven olympialaisissa. Hiihtotermein datahub-projektia voidaan kutsua yhteislähdöksi, jossa lasketaan kaikkien joukkueiden kaikkien hiihtäjien tulos. Miten varmistetaan, että seuraavina vuosina kaikki noudattavat yhteistä taktiikkaa ja tästä hankkeesta kirjoitetaan jälkimmäisessä, onnistuneiden it-hankkeiden tarinoissa?

Jotta kaikki joukkueet etenevät samaa tahtia samaan suuntaan, pitää tuntea suomalaiset ”lumiolot”, onko meillä tykkilunta vai luonnonlunta, ja kuinka kosteaa se on. Onnistuneen projektin eteenpäin vieminen vaatii toimittajalta täydellistä ymmärrystä tilaajan vaatimuksista ja niiden vaikutuksesta tarjottavaan ratkaisuun. Kuinka suomalainen taseselvitys tai mittausvirheen korjaus tehdään? Kuinka hallitaan masterdatan käsittely ja siihen liittyvä synkroninen tiedonvaihto? Miten varmistetaan tuntiaikasarjojen käsittelyn riittävän tehokas suorituskyky?

 

openOnnistuneen projektin eteenpäin vieminen vaatii toimittajalta täydellistä ymmärrystä tilaajan vaatimuksista ja niiden vaikutuksesta tarjottavaan ratkaisuun.close

 

Vähintään yhtä tärkeää, kuin suomalaisten sähkön vähittäismarkkinaprosessien tunteminen on, on myös ymmärrys keskitetyistä markkinamalleista ja siellä toimivien osapuolten ja operaattorin vastuista ja rooleista. Tämän merkitystä ei voi aliarvioida hankkeen suunnittelussa ja eteenpäin viemisessä. Ne toimijat, joilla on kyky yhdistää suomalaisten liiketoimintaprosessien osaaminen ja kokemus keskitetyistä markkinamalleista, pystyvät vastaamaan parhaalla mahdollisella tavalla annettuun haasteeseen. Lisäksi pitää olla kyky analysoida eri teknologioita, jotta voidaan hyödyntää tulevaisuudessa jatkuvasti kiihtyvän digitalisaation tuomia mahdollisuuksia. Myös toimittajalla tulee olla visio, mitä datahub on kymmenen vuoden kuluttua.

 

Aika toimia jo tänään – samaa latua yhdessä lykkien

Toimialan yritykset valmistautuvat samanaikaisesti datahubin aikaiseen maailmaan. Yritysten on tärkeää sisäistää oma roolinsa ja vastuunsa tässä yhteisessä hankkeessa. Jokaisen energiayhtiön tulee olla valmis samana päivänä, eikä kukaan voi väistää vastuutaan. Tulemme varmasti kohtaamaan pulaa osaavista resursseista, sillä niitä pitäisi riittää niin Fingridille, kaikille sähkön myyjille, kaikille jakeluverkonhaltijoille, datahub-toimittajalle, tietokonversiopalvelun toimittajalle sekä kaikille tietojärjestelmätoimittajille. Tähän voidaan varautua parhaiten aloittamalla hanke ja resursoimalla se riittävän laajasti, jokaisen toimijan kohdalla viimeistään tänään, ei lykätä enää yhtään päivää tuonnemaksi!

 

openYhteiseen maaliin päästään lykkimällä samaa latua, samaa tahtia ja keskustelemalla kaikkien tahojen kanssa.close

 

Voittavaan suoritukseen vaaditaan aina koko tiimin onnistuminen, hiihtäjän huippukunto, onnistunut suksivalinta ja taktisesti oikeat valinnat. Vaativan projektin menestyksellistä eteenpäin viemistä auttaa parhaiten kokemus onnistuneista vastaavista projekteista. Onnistumisen myötä tunnistetaan yksittäiset prosessin vaiheet ja niiden vaikutus kokonaisratkaisuun. Toimittaja tietää miten pitää reagoida haasteisiin, jotta pysytään ladulla. Osataan kiinnittää huomiota oleellisiin asioihin ja resursoida asiat oikeilla painotuksilla. Kaikki tämä tehdään yhdessä koko toimialan kanssa, kuten Pasi Aho, Fingridin datahub-hankkeen projektipäällikkö hiljattain julkaistussa blogissaan myös kertoi. Yhteiseen maaliin päästään lykkimällä samaa latua, samaa tahtia ja keskustelemalla kaikkien tahojen kanssa. Myös perässähiihtäjien sukset pitää voidella hieman paremmin, jotta pito on sopiva, luistoa löytyy kaikilta ja maaliviiva ylitetään yhdessä.

Menestystä niin datahub-projektille kuin Suomen nimettävälle Olympia-hiihtojoukkueelle toivottaen!

Kirjoittaja toimii CGI:ssä energiatoimialan konsulttina. Samin tavoitat osoitteesta: sami.sikanen@cgi.com

 

Tutustu myös

Blog moderation guidelines and term of use