CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

Moni yritys pohtii parasta aikaa tekoälyn hyödyntämistä omassa liiketoiminnassa. Ennen kuin älykauppoja aletaan klousata, on hyvä varmistua siitä, että tekoäly otetaan käyttöön oikeista syistä ja oikeisiin tarpeisiin.

4 kysymystä, joihin pitää vastata ennen ensimmäistä tekoälyprojektia

Hype on kova ja hitaimmatkin yritysjohtajat ovat jo heränneet siihen tosiasiaan, että tekoäly on tätä päivää - ei hiljalleen sarastavaa tulevaisuutta. Jo nyt eri toimialojen tekoälystä saama hyöty on valtava. Se tuo tehokkuutta ja uusia mahdollisuuksia yhtä lailla toimistotyöhön ja asiakaspalveluun kuin valmistavaan teollisuuteenkin.

Kokosin pohdittavaksi neljä tärkeää kysymystä, jotka jokaisessa yrityksessä kannattaa kysyä ääneen ennen kuin tekoälyprojekti startataan. Kysymykset auttavat hahmottamaan, kuinka valmis organisaatio on siirtämään toimintansa tekoälykaudelle.

❓Mitä ongelmia tekoäly meillä ratkaisee?

Jotta hankkeeseen ei rynnätä nurin perin, pitää miettiä tarkasti, mihin ongelmiin apua eniten kaivataan: halutaanko muuttaa sisäisiä HR-prosesseja, kehittää asiakaspalvelua tai vastata paremmin huollon odotuksiin? Jokaisen työpaikan ja toimialan solmukohdat ovat erilaisia, joten se, mikä toimii seinän toisella puolella, ei välttämättä toimi teillä. Ja joskus uuden teknologisen ratkaisun sijasta onkin järkevämpää vain päivittää rutiineita paremmin nykyvaatimuksia vastaamaan.
Asiaa on hyvä pohtia jopa raadollisen rehellisesti, ja uskaltaa myös kyseenalaistaa tekoälyn tarve. Pahimmassa tapauksessa tekoäly valjastetaan tekemään liiketoiminnan kannalta vääriä asioita, jolloin ratkaisu ei viekään liiketoimintaa uudelle tasolle, eikä pahimmillaan edes maksa käytettyä aikaa ja rahaa takaisin.

❓Mitä lisäarvoa tekoäly tuottaa liiketoiminnallemme?

Kun on mietitty, missä tekoäly tekemistä tehostaa, on aika pohtia sen mukanaan tuomaa lisäarvoa: Miten tekoäly muuttaa liiketoimintaamme ja tapoja toimia? Miten uusi toimintatapa käytännössä helpottaa päivittäistä tekemistä? Ja ennen kaikkea miten kaikki tämä muuntuu euroiksi joko säästöjen tai kasvaneiden tuottojen kautta?
Viimeistään tässä vaiheessa olisi hyvä päästä benchmarkkaamaan myös kilpailijoiden toimintaa. Hyvät toimintatavat kannattaa napata omaan käyttöön, ja mielellään tehdä vastaavat asiat vielä paremmin.
Olennaista onkin, miten tekoäly auttaa yritystäsi erottautumaan kilpailijoista ja nostamaan liiketoiminnan tasoa entistä korkeammalle.

❓Mitkä asiat haluamme säilyttää tulevaisuudessakin ihmisten hoidettavana?

Vaikka tekoälyn mahdollisuuksista puhutaan paljon, on hyvä muistaa se, ettei se pysty kaikkeen. On paljon tehtäviä, jotka ihminen ainakin vielä hoitaa paremmin. Nämäkin on hyvä ainakin ylätasolla tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa. Esimerkiksi asiakaskohtaamisissa ihmiset odottavat vielä oikean ihmisen olevan tavoitettavissa, etenkin silloin, kun kyse on heille itselleen merkityksellisistä tai suurista asioista.

Ihmisten kompetenssi pitkälläkin aikavälillä liittynee erityisesti moraalisia tai eettisiä valintoja vaativiin tehtäviin. Spekulaatiota on herättänyt esimerkiksi se, miten tekoäly toimisi, jos se joutuisi valitsemaan, kumman henki säästetään: jalankulkijan vai autossa matkustavan ihmisen?

Algoritmit kuitenkin kehittyvät ja oppivat lisää koko ajan, joten lienee vain ajan kysymys, milloin tekoäly pystyy hoitamaan myös edellä mainitun kaltaisia ihmiselle luontaisia tehtäviä. Sitä odotellessa kannattaa kuitenkin olla realistinen arvioitaessa tekoälyn mahdollisuuksia hoitaa tietyn tyyppisiä tehtäviä, ainakaan itsenäisesti. Mitä isompia riskejä mahdollisiin virhearviointeihin liittyy, sitä tarkempi ja vaativampi on tekoälyn opetusvaihe.

❓Mitä riskejä tekoälyn käyttöönotossa on?

Jokaisella liiketoiminnan alueella on omat riskinsä. Joillain toimialoilla toimitaan niin tiiviissä yhteistyössä muiden ihmisten kanssa, että tekoäly koetaan isoksi riskiksi. Monet ihmiset ovat vielä kaiken kaikkiaan arkoja hoitamaan asioitaan tekoälyn kanssa ja se voi toimia enemmän pelotteena kuin viestinnän keventäjänä.

Jos taas lähdetään tekoälyavusteisesti tehostamaan prosesseja, jotka itse asiassa pitäisi miettiä kokonaan uudestaan, saatetaan jopa päätyä korostamaan niihin liittyviä ongelmia. Kovin hyvä vaihtoehto ei ole myöskään se, että tekoälyn annetaan huseerata itsekseen valvomatta. Ihmisen pitää hallita tilanteet aina, jottei tekoäly pääse tekemään asioita tai päätöksiä ihmisen tietämättä ja ymmärtämättä sen perusteluita.

Yksi huomioitava riski on myös turvallisuus. Paikat, joissa tekoälyä käytetään ovat erityisen houkuttelevia kyber-rikollisille. Siksi kyberturvallisuus tulee ottaa erityisen tarkasti huomioon tekoälyhankkeissa.

Joko olette pohtineet jokaista neljää kysymystä? Oletteko ehkä jo löytäneet niihin myös vastaukset?

Jos vastaus on myöntävä, niin onneksi olkoon. Olette jo pitkällä tekoälytiellänne. 

 

Jos kysymykset odottavat vielä vastauksia, kannattaa perehtyä tekoälyyn paremmin. Lisää ajatuksia voit lukea alla olevista blogeistamme. Näkemystä tarjoaa myös keskusteluohjelma #uusibisnes.

Lue lisää tekoälystä:

Kirjoittajasta

CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

CGI on kansainvälisesti suomalainen digitalisaatiokumppani.  Suomessa noin 3 800 asiantuntijaa konsultoivat asiakkaitamme liiketoiminnan ja ICT-ratkaisujen kehittämisessä. Tällä profiililla julkaisemme kirjoituksia CGI:n eri asiantuntijoilta.